Juniorina Terry auttoi Chelsean pelaajia – ”Lämmitin wc:n istuimen”
Kuva: Getty Images
Uutisoimme eilen John Terryn tehneen vuoden mittaisen jatkosopimuksen Chelsean kanssa. Nyt Terry on 34-vuotias. Hän tuli seuraan jo 14-vuotiaana ja debytoi edustusjoukkueessa vuonna 1998.
Ennen kuin ura huipulla lähti lentoon Terry teki kaikkensa seuran eteen. Oman harjoittelun ohella siihen kuului edustusjoukkueen pelaajien auttaminen kaikin tavoin.
– Tein mitä vain heidän vuokseen. Keitin heille teet ja kahvit. Tein jopa hölmöjä juttuja, kuten lämmitin wc:n istuimen heitä varten kylminä talvipäivinä harjoituskeskuksessa. Se kuulostaa oudolta, kun sitä ajattelee, mutta se oli osa aikuiseksi kasvamista. Terry sanoi Stamford Bridgen tontin omistavalle Chelsea Pitch Ownersille.
Erityiskohtelua Terryltä sai silloinen joukkueen kapteeni Dennis Wise.
– Puhdistin hänen kenkänsä. Hän halusi niiden olevan täydelliset, joten pidin niistä todella hyvää huolta. Aina silloin tällöin hän antoi minulle pienen bonuksen. Joka kerta kun hän teki maalin, sain 25 puntaa, mikä oli puolet palkastani tuohon aikaan. Tapasin rukoilla, että saisimme rangaistuspotkun tai että hän tekisi maalin.
Wisen vastalahja Terrylle ei ollut pelkkiä puntia. Hän myös katsoi nuoren pojan perään siinä vaiheessa, kun Terry alkoi käydä edustusjoukkueen harjoituksissa.
– Harjoituksissa taklasin rajusti ykkösjoukkueen pelaajia. Muistan ihmisten sanoneen: ”Et voi tehdä noin.”
– Joskus etenkään ulkomaalaiset pelaajat eivät pitäneet siitä. Dan Petrescu otti minua kerran kurkusta kiinni ja sanoi: ”Mitä oikein luulet tekeväsi?”
– Ensimmäisenä minua tuki Wisey: ”Jos sinulla on jotain sanottavaa, sano se minulle, älä nuorille pelaajille.” Minä ja Dan nauramme nykyään jutulle.
Koko haastattelun voi lukea tästä.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Athletic: Arsenal-pelaaja joutuu leikkaukseen – seura etsii korvaajaa siirtoikkunan loppuhetkillä
- Manchester City menetti pisteitä Valioliigassa – Tottenham-hyökkääjä iski upean maalin
- Michael Carrick otti kantaa Patrick Dorgun loukkaantumiseen
- Athletic: Crystal Palace myymässä maalitykkinsä Italiaan
- Draamaa Manchester Unitedin ottelussa – kaksi maalia lisäajalla
- Fabrizio Romano: Glen Kamara herätti kiinnostusta Englannissa – Rennes hylkäsi tarjouksen
- Virallista: Manchester City -maalivahti vaihtaa seuraa Valioliigan sisällä
- Leeds panee kovan kovaa vastaan Valioliiga-seurojen välisissä neuvotteluissa
- Virallista: Lisää ruotsalaisväriä Valioliigaan
- Crystal Palace -kärki odottaa lupaa siirrolle – tästä homma kiikastaa
- Sky: Liverpool on ostoksilla Koillis-Englannissa
- Virallista: Manchester City -maalivahti vaihtaa seuraa Valioliigan sisällä
- Wirtz ja Ekitiké liekeissä – Liverpool murskasi Newcastlen
- Virallista: Lisää ruotsalaisväriä Valioliigaan
- Leeds panee kovan kovaa vastaan Valioliiga-seurojen välisissä neuvotteluissa
- Crystal Palace -kärki odottaa lupaa siirrolle – tästä homma kiikastaa
- Buuauksista hurmokseen – Chelsea nousi kahden maalin takaa 3–2-voittoon West Hamista
- Italian suurseura Curtis Jonesin perässä – Liverpoolilta selkeä vastaus
- Bukayo Saka loukkaantui lämmittelyssä – yllätysnimi nosti Arsenalin 4–0-voittoon Leedsistä
- Fabrizio Romano: Glen Kamara herätti kiinnostusta Englannissa – Rennes hylkäsi tarjouksen