Harry Kane osui debyytissään Englannille – Liettua jäi jalkoihin
Kuva: Getty Images
Harry Kane ei ollut ennen eilisiltaa pelannut kertaakaan Englannin miesten maajoukkueessa. Hänet vaihdettiin Liettua-ottelussa 71. minuutilla sisään Wayne Rooneyn tilalle. 78 sekuntia myöhemmin oli syntynyt Kanen ensimmäinen maajoukkuemaali. Raheem Sterling tarjoili rangaistusalueen vasemmalta laidalta keskityksen, ja Kane puski taka-alueelta pallon sisään.
– Unelmani kävi toteen. Luonnollisesti olin hyvin innoissani debyytistäni, ja maalin tekeminen siihen päälle oli jotain, josta unelmoin lapsena. Erityinen ilta, ylpeä ilta, jota en vähään aikaan unohda, Kane sanoi ottelun jälkeen Sky Sportsille.
21-vuotiaan Kanen osuma oli ottelun viimeinen. Englanti voitti pelin maalein 4-0. Voitto-osuman viimeisteli jo kuuden minuutin kohdalla Rooney, joka nousi kahden maalin päähän Englannin kaikkien aikojen maalitilaston kärkipaikkaa pitävästä Sir Bobby Charltonista.
Juuri ennen taukoa Danny Welbeck vei Englannin 2-0-johtoon. Jordan Henderson keskitti takaviistosta maalille, ja Welbeck sai puskettua pelivälineen verkkoon. Maali oli Arsenal-hyökkääjälle kuudes näissä EM-karsinnoissa. Lukemalla irtoaa maalipörssin kärkipaikka.
Ennen Kanea onnistui vielä Sterling. Jälleen maali syntyi keskityksen kautta. Syötön tarjoili oikealta laidalta Rooney.
Voiton myötä Englanti jatkaa E-lohkossa viiden kierroksen jälkeen puhtaalla pelillä. Pahimmat uhkaajat Slovenia ja Sveitsi ovat jääneet jo kuuden pisteen päähän.
Englanti – Liettua 4-0 (2-0)
1-0 Wayne Rooney (6.) 2-0 Danny Welbeck (45.) 3-0 Raheem Sterling (58.) 4-0 Harry Kane (73.)LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Yllätysvalinta? Real Madridista potkut saanutta Xabi Alonsoa tuodaan Valioliigaan
- Pitkä poissaolo uhkaa – Valioliigan tähtihyökkääjä sivuun?
- Eddie Howe kertoi mielipiteensä Sandro Tonalin Arsenal-huhuista
- Avainpelaaja jättämässä Manchester Cityn kesällä
- Virallista: Liverpool hankkii ranskalaistopparin suurella siirtokorvauksella
- Liverpool-pelaaja jäi lainalle Aston Villaan vaikeasta tilanteestaan huolimatta
- Wolverhampton julkaisi kaksi mielenkiintoista sopimusta
- Sunderland paukautti ylivoimaisen voiton
- Käänne takarajalla – iso kauppa kaatui sittenkin
- Viime hetken siirto: Huuhkajien pelaaja Englannin Mestaruussarjaan
- Sunderland paukautti ylivoimaisen voiton
- Käänne takarajalla – iso kauppa kaatui sittenkin
- Valioliigassa tehtiin 55 miljoonan euron pelaajakauppa juuri ennen siirtoikkunan umpeutumista
- Liverpool-pelaaja jäi lainalle Aston Villaan vaikeasta tilanteestaan huolimatta
- Virallista: Liverpool hankkii ranskalaistopparin suurella siirtokorvauksella
- Crystal Palace vahvistumassa entisestään – Everton hyväksynyt kaupan
- Viime hetken siirto: Huuhkajien pelaaja Englannin Mestaruussarjaan
- Englantilaisseura on Glen Kamaran perässä – uusi tarjous
- Wolverhampton julkaisi kaksi mielenkiintoista sopimusta
- Avainpelaaja jättämässä Manchester Cityn kesällä