Valioliigan peräpäässä hieno vääntö – hattutemppu ja uran avausmaali pääsarjassa
Kuva: Getty Images
Tiistaina pelattiin yksi Valioliiga-ottelu, jossa Aston Villa isännöi Queens Park Rangersia. Ottelu ei lähtökohtaisesti ollut kierroksen kiinnostavin, mutta lopulta peli osoittautui hyvin vaiherikkaaksi.
Lähdetään liikkeelle tuloksesta. Kuusi maalia, päätöslukemat 3-3. Tasapeli oli molemmille huono tulos, sillä Villan kolmen pisteen kaula putoamisviivaan säilyi, ja toisaalta QPR pysyy ensimmäisen putoajan paikalla.
Mennään ottelutapahtumiin. Matt Phillips vei vierasjoukkueen johtoon jo seitsemännellä minuutilla. Keskityksen tarjoili Bobby Zamora. Vain kolme minuuttia myöhemmin oltiin taas tasoissa. Christian Benteke ajoi vasemmalta sisään ja laukoi puolustajan jalan kautta takanurkkaan.
33. minuutilla Benteke iski illan toisen osumansa. Vastahyökkäys pelattiin kahdella syötöllä Bentekelle, joka pääsi puolesta kentästä puolittaiseen läpiajoon. Kuljetuksen päätteeksi laukaus alakulmaan.
Vielä ei QPR luovuttanut. 55. minuutilla Phillips tarjoili kulmapotkun Clint Hillille, joka puski 36-vuotiaana uransa ensimmäisen maalin Valioliigassa. Erikoisen tapahtuman huomioi myös Gary Lineker.
You know there's something strange going on when Clint Hill scores. His first ever PL goal makes it 2-2.
Valioliiga tiistaina
Aston Villa – QPR 3-3 (2-1) 0-1 Matt Phillips (7.) 1-1 Christian Benteke (10.) 2-1 Christian Benteke (33.) 2-2 Clint Hill (55.) 2-3 Charlie Austin (78.) 3-3 Christian Benteke (83.)LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Nigerian maajoukkuemies siirtyy Valioliigaan
- Arsenalilta lähtee kaksi pelaajaa – brassin siirto varmistui
- The Athletic: Valioliigaseura yrittää kaapata hankinnan Sunderlandin nenän edestä
- Aston Villalle lisää tulijoita – merkittävä ostos varmistui
- Chelsea tarjosi 45 miljoonaa euroa keskikenttäpelaajasta
- Chelsealle 46 miljoonan euron hankinta – lähtee heti lainalle toiseen valioliigaseuraan
- ESPN: Tottenhamille kaksi uutta pelaajaa Chelseasta
- Virallista! Aston Villalle iso hyökkääjähankinta
- Hullille 20 miljoonan euron hyökkääjävahvistus
- Romano: Real Madridin pelaaja Fulhamiin
- Folarin Balogun sai tarjouksen Valioliigasta
- Tottenham hävisi taas – Roberto De Zerbi pyysi anteeksi kannattajilta
- Manchester United iski viisi maalia Old Traffordilla
- Romano: Cody Gakposta maksetaan jättisumma
- Gary Neville esitti vaatimuksen Manchester Unitedille: ”Minusta on hurjaa, että…”
- Steven Gerrard: Tällaisen pelaajan Liverpool tarvitsee
- Emi Martínez kertoi kunnianhimoisen tavoitteensa Chelseassa
- Sky: Aston Villa maksamassa topparista 35 miljoonaa euroa
- Romano: Arsenal myi brasilialaishyökkääjän Barcelonaan
- Manchester Unitedin hyökkääjä neuvottelee siirrosta Juventukseen