Hurjassa kevätvireessä oleva Arsenal on noussut Chelsean kovimmaksi uhkaajaksi. Arsenalin manageri Arsene Wenger hillitsee kuitenkin joukkueensa mestaruusmahdollisuuksia.

Lauantaisella voitollaan Arsenal nousi jo neljän pisteen päähän Chelseaa. Tykkimiehillä on kuitenkin kaksi ottelua vähemmän pelattuna ja Chelsea voi kasvattaa eroa, kun se kohtaa sunnuntaina Queens Park Rangersin. Parin viikon päästä luvassa on herkullinen kamppailu, kun Arsenal ja Chelsea iskevät yhteen.

– En usko, että pelimme Chelseaa vastaan ratkaisee vielä mestaruutta. Heillä on kaksi ottelua vähemmän pelattuna. Tarvitsemme edelleen täydellisen loppukauden ja heidän täytyy kompuroida, Wenger totesi Burnley-voiton jälkeen BBC:n mukaan.

Arsenal on voittanut nyt kahdeksan ottelua putkeen ja Wenger keskittyy peliin kerralla.

– Meidän täytyy vain jatkaa. Emme voi vaikuttaa Chelsean tuloksiin, vaan vain omiimme. Haluamme luonnollisesti jatkaa voittojen tiellä, sillä meidän täytyy katsoa myös taaksemme.

– En halua vireemme päättyvän. Olemme voittaneet 16 ottelua edellisestä 18 kaikki kilpailut mukaan lukien, joten olemme tasaisia. Haluan olla varma, että annamme aivan kaikkemme jotta päätämme kauden vahvasti ja sitten näemme missä olemme, Wenger toteaa.