Kannattamisen kahdet kasvot – suomalainen Valioliiga-kirja fanikulttuurista

Kotimaiset Valioliigan kannattajat saavat poikkeuksellista herkkua tämän vuoden syksyllä, kun Kannattamisen kahdet kasvot – Valioliigan syövereissä Manchesterissa -kirja julkaistaan. Dokumenttihankkeesta lähtenyt projekti julkaistaan ensin kirjana ja myöhemmin dokumenttina alkuvuodesta 2016.
Kirjan ovat kirjoittaneet muun muassa Valioliiga.comin taustalla vaikuttavat Jere Virtanen ja Jaakko Perttilä.
– Monen vuoden ajan olen suunnitellut dokumenttia Valioliigan kannattajakulttuurin tutkimisesta, mutta sopivia yhteistyökumppaneita ei tuntunut löytyvän. Viime vuonna päätin tehdä projektin omarahotteisena, ja otin mukaan sivustojemme toimituksen esimiehenä toimivan Jaakko Perttilän, joka on ehdottomasti yksi kovimmista futiksen sisällöntuottajista Suomessa, Virtanen kertoo.
Dokumenttihanke saavutti uuden virstanpylvään, kun media-alan yritys Fitra otti yhteyttä ja tiedusteli kiinnostusta kirjoittaa kirja samasta aihealueesta. Sopimukseen päästiin nopeasti, ja kirjan sovittiin käsittelevän kannattamisen eri asteita huliganismista reissaaviin ulkomaisiin kannattajiin.
– Manchester valikoitui ensimmäisen syvällisemmän tutkimusmatkamme kohteeksi, koska omasimme sinne ylivoimaisesti parhaat kontaktit päästä pinnan alle, Virtanen toteaa ja vihjaa, että uusia dokumentteja lienee eri kaupungeista tulossa tulevina vuosina enemmänkin.
Alla lyhyt selostus mitä on odotettavissa lokakuussa. Kirjan pääsee ennakkotilaamaan Fitran sivuilta. Käyttämällä koodia ”Valioliiga” kirjan hinnasta saa 20 % pois, ja kirja toimitetaan kotiin jo ennen virallista ilmestymistä kirjakauppoihin! Tarjous on voimassa 7.5. asti.
Miksi joku uhraa koko elämänsä jalkapallojoukkueelle?
Voittoja. Häviöitä. Rakkautta. Vihaa. Unelmia. Kauhua. Listaa voi jatkaa loputtomiin, kun puhutaan jalkapalloseuran kannattamisesta. Ovatko jalkapallon intohimoisimmat kannattajat yksinkertaisesti vain sekaisin uhratessaan elämänsä suosikkiseuransa alttarilla, vai onko touhussa sittenkin jotain astetta syvällisempää?
Jere Virtanen ja Jaakko Perttilä valitsivat tutkimuskohteeksi yhden maailman suurimmista seuroista, Manchester Unitedin, ja ottivat selvää, mistä todellisessa kannattamisessa on kysymys.
Jere ja Jaakko tutustuivat Manchesterissa paikallisten kannattajien lisäksi myös ulkomailta otteluihin matkanneihin faneihin. Miten paikalliset kokevat muualla asuvat fanit? Mitä mieltä maailman tunnetuin jalkapallohuligaani on erilaisista ja eri maista tulevista faneista? Miksi vaimo ja perhe tulevat prioriteettilistalla vasta toisena? Miksi faniryhmät ovat hakanneet toisiaan pelistä toiseen menneinä vuosikymmeninä?
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Ensimmäinen peli Nottinghamissa: Sean Dyche teki heti kovan tempun
- Aston Villalle paha lässähdys eurokentillä
- Tappioita kokeneen Liverpoolin pelaajat kokoontuivat yhteen: ”Halusin sanoa asioita”
- Roy Keane haukkui kokonaisen valioliigajoukkueen pelaajat: ”Idiootteja!”
- Alexander Isak loukkaantui – näin Arne Slot kommentoi
- Englantilaisseurat murskajaisissa Mestarien liigassa – yksi pettyi
- Sean Dyche esittäytyi – näin hän kommentoi Nottingham-pestiään
- Väite: Newcastle solmi salassa uuden sopimuksen
- Romano: Aston Villa tekee jatkosopimuksen luottopelaajansa kanssa
- Enzo Maresca: Chelsea-hyökkääjä palaamassa viimein pelikentille
- Englantilaisseurat murskajaisissa Mestarien liigassa – yksi pettyi
- Pep Guardiola Man Cityn pelaajasta: ”Yksi lahjakkaimmista mitä olen koskaan nähnyt”
- Alexander Isak loukkaantui – näin Arne Slot kommentoi
- Roy Keane haukkui kokonaisen valioliigajoukkueen pelaajat: ”Idiootteja!”
- Väite: Newcastle solmi salassa uuden sopimuksen
- Tappioita kokeneen Liverpoolin pelaajat kokoontuivat yhteen: ”Halusin sanoa asioita”
- Sean Dyche esittäytyi – näin hän kommentoi Nottingham-pestiään
- Thomas Frank: Xavi Simonsin ja Florian Wirtzin kaltaisille pelaajille on annettava aikaa
- Arne Slot vahvisti: Avainpelaaja sivussa illan Mestarien liigan ottelusta
- Enzo Maresca: Chelsea-hyökkääjä palaamassa viimein pelikentille