Manchester Unitedin varakapteeni loppukauden sivussa

Michael Carrickin kausi on ohi. Pelaajan vamma on osoittautunut odotettua vakavemmaksi.
Unitedin päävalmentaja Louis van Gaal vahvistaa MUTV:n haastattelussa, että Carrick on loppukauden sivussa. Manchesteriläisten varakapteeni loukkasi itsensä huhtikuun 4-2-voittoon päättyneessä ottelussa Manchester Cityä vastaan ja on ollut sivussa siitä lähtien.
– Yritimme kaikkea, mutta nyt meidän täytyy ajatella ensi kautta. Hän ei pelaa enää tällä kaudella, nyt hänen on parempi keskittyä ensi kauteen ja kuntoutumiseen, van Gaal sanoi MUTV:lle.
Carrick, 33, pelasi tällä kaudella 18 Valioliigan ottelussa ja iski yhden maalin. Hän on ollut Unitedin vakiokasvo kentällä jo pitkään. Hänet valittiin Unitedin Vuoden pelaajaksi kaudella 2012-13.
– Kun katsoo tilastoja, on selvää, että hän on hyvin tärkeä (meille), mutta myö siksi, että meillä on ainoastaan oikean puolen pelaajia keskikentän pohjalla. Sitä olen sanonut koko kauden ajan, että valintamme eivät ole tasapainossa, ja haluan korjata sen seuraavan siirtoikkunan aukioloaikana, van Gaal kertoi.
Manchester United pelaa seuraavan sarjaottelunsa huomenna lauantaina 9. toukokuuta, kun se matkustaa Crystal Palacen vieraaksi. Ottelu alkaa klo 19:30.
LUE MYÖS:
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Surkuhupaisa tilasto sen kertoo: Liverpoolin superhankintojen aloitus ollut umpisurkea
- ”Sitä parhaat managerit tekevät” – Ruben Amorim saa ylistystä omiltaan
- Jurgen Klopp ei sulje pois paluuta Liverpooliin: ”Teoriassa mahdollista”
- Suru-uutinen: Entisen Man City -luotsin poika kuoli onnettomuudessa
- Wayne Rooney: Alexander Isak pitäisi pudottaa penkille
- Gary Neville: Manchester Unitedin on päästävä kuuden joukkoon Valioliigassa
- Roy Keane kritisoi suorasanaisesti Virgil van Dijkia: ”Pitäisi katsoa syvälle peiliin”
- Jamie Carragher: Mohamed Salah ei ole enää itsestäänselvä avauksen pelaaja Liverpoolissa
- Sean Dyche palaamassa Valioliigaan
- Liverpoolille neljäs peräkkäinen tappio – Virgil van Dijk otti kantaa tilanteeseen
- Liverpoolille neljäs peräkkäinen tappio – Virgil van Dijk otti kantaa tilanteeseen
- Harry Maguire kertoi, mitä voitto Liverpoolista merkitsee Man Unitedille
- Roy Keane kritisoi suorasanaisesti Virgil van Dijkia: ”Pitäisi katsoa syvälle peiliin”
- Wayne Rooney: Alexander Isak pitäisi pudottaa penkille
- Jamie Carragher: Mohamed Salah ei ole enää itsestäänselvä avauksen pelaaja Liverpoolissa
- ESPN: Tässä Nottingham Forestin omistajan vaihtoehdot joukkueen uudeksi päävalmentajaksi
- Sean Dyche palaamassa Valioliigaan
- Gary Neville: Manchester Unitedin on päästävä kuuden joukkoon Valioliigassa
- Harry Maguire ratkaisijana! Manchester United kaatoi Liverpoolin
- Pep Guardiola: Jack Grealish voi palata Manchester Cityyn – ”Monia asioita voi tapahtua”