Arsene Wenger arvostelee Manchester Unitedin siirtopolitiikkaa rajusti
Kuva: Getty Images
Arsenalin manageri Arsene Wenger on jälleen mielipuuhassaan, eli on kauden kynnyksellä alkanut arvostella muita suurseuroja ja heidän tekemisiään. Tällä kertaa miehen kritiikin kohteena on takavuosilta tuttu kiistakumppani Manchester United. Wengerin mukaan ManU on uhrannut arvonsa siirtomarkkinoilla, ja tekee pelaajakauppoja nopea menestys mielessään.
– Haluamme jatkaa taloutemme vahvistamistamista uskoen omaan toimintapaamme ja filosofiaamme. Tämä tarkoittaa sitä, että haluamme antaa mahdollisuuksia nuorille pelaajille ja rakentaa seuraamme sisältä päin oman kulttuurimme mukaisesti. Sen jälkeen, jos näemme poikkeuksellisen pelaajan, voimme kilpailla hänestä, mutta se ei ole toimintamme pohja, aloitti Wenger litaniansa.
– Suurin osa seuroista, jotka ovat menestyneet, ovat tehneet tämän hyvin. Esimerkiksi Barcelonalla ja Manchester Unitedilla on ollut omat pelaajasukupolvensa, ja he ovat rakentaneet menestystä omilla pelaajillaan. United on menestyksensä avulla rakentanut huimat taloudelliset resurssit, ja nyt siinä, mitä he tekevät, ei ole kärsivällisyyttä. Heillä on resurssit tehdä toisin, eikä heillä ole Paul Scholesin, Ryan Giggsin ja David Beckhamin kaltaisia seuran sisältä tulleita pelaajia.
United on käyttänyt kesällä noin 80 miljoonaa puntaa Bastian Schweinsteigeriin, Morgan Schneiderliniin ja Memphis Depayhin.
Arsenalin kesän ainoa hankinta on ollut maalivahti Petr Cech. Wenger on useana vuonna ollut kannattajien kritiikin kohteena juuri rahankäytön maltillisuuden vuoksi.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Bournemouth on ostanut AC Milanin puolustajan omakseen
- Liam Rosenior ylistää Cole Palmeria: ”Hän on pysäyttämätön”
- Cole Palmer käytti Wolverhamptonin tötöilyn hyväkseen – Valioliiga-ennätys uusiksi
- Manchester United jatkoi voittokulkuaan Tottenhamin kustannuksella – tällä kertaa apuja tuli vierailta
- Pep Guardiola puolustaa Erling Haalandia: ”Maailman paras”
- Marc Cucurella ja Adama Traoré naureskelivat nujakalleen – ”João Pedro pelasti henkeni”
- Tottenham-kapteeni Cristian Romerolta kritiikkiä seurajohdolle – näin Thomas Frank kommentoi
- Chelsean Liam Rosenior taas somepilkan kohteena: ”On osattava nauraa itselleen”
- Unai Emery esitti pyynnön Liverpoolille: ”Me olemme olleet reiluja”
- Kuuden pisteen ottelu Leedsille – Forest kaatui Elland Roadilla