Newcastle nollasi tehottoman Manchester Unitedin Old Traffordilla

Manchester United ja Newcastle pelasivat 0-0-tasapelin lauantaipäivän ottelussa Old Traffordilla.
United sai pallon jo ensiminuuteilla Newcastlen maaliin. Wayne Rooney iski pelivälineen maaliin läpiajosta, mutta avustavan lippu oli pystyssä paitsion merkiksi.
Kotijoukkue hallitsi kenttätapahtumia ensimmäisen 15 minuutin ajan. Juan Mata sai mahdollisuutensa rangaistusalueen sisällä. Tim Krul venyi tällä kertaa Newcastlen tolppien välissä hyvään torjuntaan. United laukoi ensimmäisen 20 peliminuutin aikana viidesti kohti vierasjoukkueen maalia.
Newcastle oli siirtyä johtoon 23. peliminuutilla. Aleksandar Mitrovic’n yritys kolahti ylärimaan ja kotijoukkue pelastui takaiskulta. Hetkeä myöhemmin Memphis Depay sai pelattua Krulin ulos maaliltaan, ja haki syöttöä keskustaan. Newcastlen puolustus onnistui katkaisemaan hollantilaisen syötön.
Vierasjoukkue pääsi peliin paremmin mukaan ottelun vanhetessa. Ayoze Perez laukoi vielä vaarallisesti ennen puoliaikavihellystä. Ensimmäinen puoliaika oli lopulta maaliton muutamista hyvistä maalintekotilanteista huolimatta.
Toisen puoliajan ensimmäiset 15 minuuttia olivat tarkkaa pelaamista, eikä maalintekopaikoilla juurikaan juhlittu. Kotijoukkue hallitsi palloa, mutta Newcastlen puolustus pääsi melko helpolla.
Mata sai hyvän tilaisuuden avausosuman iskemiseen, kun Rooney pelasi keskityksellään espanjalaisen vetopaikkaan. Mata täräytti pallon kuitenkin reilusti Newcastlen maalin yli. 80. peliminuutilla Javier Hernández sai loistavan tilaisuuden viedä kotijoukkue johtoasemaan. Krul nollasi vaihtopelaajan maalintekoaikeet hyvällä torjunnalla.
Lisäajan ensimmäisellä minuutilla United sai pallon tolppaan Chris Smallingin puskusta. Newcastle oli rokottaa seuranneesta vastahyökkäyksestä, mutta maali jäi syntymättä.
Newcastle kesti Unitedin painostuksen Krulin ja Fabricio Coloccinin johdolla.

Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Auto-onnettomuudessa jalkansa murtanut Michail Antonio palasi pelikentille
- Telegraph: Jack Grealish herättänyt Napolin kiinnostuksen
- Brighton hankki Italian maajoukkuetopparin
- Leeds hankkimassa Slovenian maajoukkuetopparin
- Chelsea avasi seurajoukkueiden MM-kisat heikon yleisömäärän edessä
- Chelsea kiinnostunut lupaavasta belgialaislaiturista
- Gareth Bale ja kumppanit yrittävät ostaa seuran Englannista
- Bournemouth löysi korvaajan Milos Kerkezille
- João Pedro Newcastlen kiikarissa
- Valioliiga-nousija Leeds teki kesän ensimmäisen hankintansa
- Gareth Bale ja kumppanit yrittävät ostaa seuran Englannista
- Chelsea avasi seurajoukkueiden MM-kisat heikon yleisömäärän edessä
- Brighton hankki Italian maajoukkuetopparin
- Telegraph: Jack Grealish herättänyt Napolin kiinnostuksen
- Manchester United asetti Rasmus Højlundille hintalapun
- Chelsea kiinnostunut lupaavasta belgialaislaiturista
- Valioliiga-nousija Leeds teki kesän ensimmäisen hankintansa
- Leeds hankkimassa Slovenian maajoukkuetopparin
- Bournemouth löysi korvaajan Milos Kerkezille
- Manchester Cityn uusi hankinta tavoittelee Ballon d’Oria: ”Siksi olen täällä”