Watford hankki useita pelaajia – nimekkäimpänä Ibarbo

Watfordin toimistolla on riittänyt vilskettä siirtoikkunan viimeisenä päivänä. Seura on tänään tiedottanut jo kolmesta uudesta hankinnasta. Tuoreimpina Watfordiin siirtyvät Victor Ibarbo, Adlène Guédioura ja Obbi Oularé.
Ibarbo pelaa loppukauden Watfordissa lainalla Cagliarista. Viime kaudella 188-senttinen Ibarbo pelasi syksyn Cagliarissa ja kevään AS Romassa. Pelejä kertyi yhteensä 25, joissa syntyi kaksi maalia ja kuusi maalisyöttöä. 25-vuotias kolumbialaishyökkääjä voi pelata kaikilla hyökkäyskaistoilla.
Guedioura puolestaan siirtyy Watordiin pysyvällä siirrolla Crystal Palacesta. Tuore sopimus kattaa seuraavat kolme kautta. 29-vuotias keskikenttäpelaaja on Watfordille tuttu mies, sillä hän vietti viime kaudella seurassa kaksi lainajaksoa. Otteluita algerialaiselle kertyi viime kaudella kaikki kilpailut mukaan lukien 27.
Watford hankki myös nuorta verta. 19-vuotias Oularé siirtyy seuraan belgialaisesta Club Bruggesta. Oularé allekirjoitti viiden vuoden sopimuksen. Hyökkääjä ehti tehdä Bruggen paidassa yhdeksän maalia pelaamassaan 39 ottelussa.
Hankintojen lisäksi Watford tiedotti lähettäneensä Gabriele Angellan loppukaudeksi lainalle QPR:ään.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Chelsea ja Arsenal sopivat isosta kaupasta – Englannin maajoukkuepelaaja matkalla Pohjois-Lontooseen
- Athletic: Jordan Henderson palaa Valioliigaan
- Virallista: Tottenham nappasi paikalliskilpailijan tähden jättikaupassa
- Takavuosien Liverpool-pelaaja valunut alasarjoihin – koeajalla Ruotsin kakkostasolla
- Tottenham täräyttämässä 70 miljoonan euron hankinnan
- Sunderland törsännyt yli 100 miljoonaa euroa siirtoikkunassa – nyt haaviin Brightonin laituri
- Athletic: Tottenham Valioliiga-seuran tähtipelaajan perässä
- Lehti: Arsenalin neuvottelut Viktor Gyökeresistä pysähdyksissä – tästä kiikastaa
- Virallista: Arsenal kaappasi toiselta Valioliiga-seuralta kapteenin
- Virallista: Wolverhampton piti lupauksensa – kahdellakin tapaa

- Manchester United ottaa konkreettisen askeleen kohti nykyaikaa
- Virallista: Arsenal kaappasi toiselta Valioliiga-seuralta kapteenin
- Athletic: Tottenham Valioliiga-seuran tähtipelaajan perässä
- Virallista: Wolverhampton piti lupauksensa – kahdellakin tapaa
- Virallista: Manchester Unitedille nuori ranskalaisvahvistus – päässyt pari kertaa penkille aikuisissa
- Chelsean jättihankinta lunasti unelmaesityksellä hinnastaan yli kolmanneksen takaisin