Harry Redknapp: ”Liverpoolin joukkue on huonoin vuosiin”
Kaksijakoisesti kautensa avannut Liverpool on saanut Harry Redknappin avaamaan sanaisen arkkunsa. 68-vuotias englantilainen tylytti Liverpoolin joukkuetta ja manageri Brendan Rodgersia Telegraph Total Football Live -tapahtumassa keskiviikkona.
Poolin kauden alku on ollut vaikea. Joukkue otti tiukat voitot Stokesta ja Bournemouthista, mutta jäi tasapeliin Arsenalia vastaan. Viime kierroksella West Ham otti 3-0-murskavoiton Anfieldilla.
”En ole yhtään vakuuttunut Liverpoolista. Mielestäni Poolin joukkue on huonoin vuosiin. He näyttävät keskinkertaisilta, ja ovat onnekkaita saadessaan ylipäätään pisteitä”, Redknapp totesi.
”Bournemouthin olisi pitänyt voittaa heidät, voittomaali Stokea vastaan oli ihmeellinen. Okei, he pelasivat hyvän ensimmäisen puoliajan Arsenalia vastaan.”
”Mielestäni he suoriutuvat hyvin päästessään viiden joukkoon. En usko Liverpooliin tänä vuonna, vaikka on heidän on sanottu voittavan liigan!”
Redknapp myös kritisoi joukkueen tasapainoa ja Rodgersin taktisia päätöksiä, jonka lisäksi britin mielestä Poolista puuttuu luonnetta.
”Tarkastelkaa Dejan Lovrenin ja Martin Skrtelin pelaamista viime viikonlopun pelissä. Vasen laitapuolustaja Joe Gomez on hyvä nuori pelaaja, joka ei osaa laukaista vasemmalla jalalla, mutta pelaa silti vasemmalla. Hän on fantastinen lupaus, nopea ja vahva, mutta hän pelaa väärällä laidalla. Mitä hyötyä hänestä on vasemmalla? He näyttävät minusta huonosti organisoidulta joukkueelta.”
Lähde: Goal
Toimittajan sana:
Redknappin verbaalinen avautuminen tuli hieman yllättäen. Pool teki kesällä hyviä hankintoja, ja materiaali itseasiassa näyttää paremmalta kuin moneen kauteen. Gerrardin lähtö ei voi olla vaikuttamatta joukkueeseen, mutta eiköhän Punaiset siitäkin menetyksestä yli pääse. Rodgers on saanut kritiikkiä vähän kaikilta. Erityisesti Dejan Lovrenin peluuttaminen Mamadou Sakhon sijaan on herättänyt närää kannattajien keskuudessa. Mikäli otteet kuitenkin jatkuvat samanlaisena kuin kauden ensimmäisissä otteluissa, voi kuluva kausi jäädä pohjoisirlantilaisen viimeiseksi Anfieldilla.LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Bournemouth on ostanut AC Milanin puolustajan omakseen
- Liam Rosenior ylistää Cole Palmeria: ”Hän on pysäyttämätön”
- Cole Palmer käytti Wolverhamptonin tötöilyn hyväkseen – Valioliiga-ennätys uusiksi
- Manchester United jatkoi voittokulkuaan Tottenhamin kustannuksella – tällä kertaa apuja tuli vierailta
- Pep Guardiola puolustaa Erling Haalandia: ”Maailman paras”
- Marc Cucurella ja Adama Traoré naureskelivat nujakalleen – ”João Pedro pelasti henkeni”
- Tottenham-kapteeni Cristian Romerolta kritiikkiä seurajohdolle – näin Thomas Frank kommentoi
- Chelsean Liam Rosenior taas somepilkan kohteena: ”On osattava nauraa itselleen”
- Unai Emery esitti pyynnön Liverpoolille: ”Me olemme olleet reiluja”
- Kuuden pisteen ottelu Leedsille – Forest kaatui Elland Roadilla
- Unai Emery esitti pyynnön Liverpoolille: ”Me olemme olleet reiluja”
- Kuuden pisteen ottelu Leedsille – Forest kaatui Elland Roadilla
- Marc Cucurella ja Adama Traoré naureskelivat nujakalleen – ”João Pedro pelasti henkeni”
- Chelsean Liam Rosenior taas somepilkan kohteena: ”On osattava nauraa itselleen”
- Tottenham-kapteeni Cristian Romerolta kritiikkiä seurajohdolle – näin Thomas Frank kommentoi
- Matetan siirto kaatui lääkärintarkastukseen – Glasner: ”Hän tiesi, että se on mahdollista”
- Virgil van Dijk vaatii TV-asiantuntijoilta asiallista kritiikkiä: ”Et ajattele seurauksia tai pelaajien henkistä puolta”
- Enzo Fernández vertaa Rosenioria ja Marescaa: ”Hän antaa meille vapautta ilmaista itseämme”
- Pep Guardiola puolustaa Erling Haalandia: ”Maailman paras”
- Toimittaja: Newcastle asetti suuren hintalapun Sandro Tonalille