Englannin EM-turnauspaikalle sinetti – Rooney sivusi Charltonin maaliennätystä
Kuva: Getty Images
Englannin paikka ensi kesän EM-turnauksessa on varmistunut. Paikka Ranskassa ratkesi suvereenillä esityksellä, kun Three Lions tyrmäsi vieraskentällä lohkon viimeisenä olevan San Marinon murskaavin 0-6-lukemin. Englannin ja Manchester Unitedin kapteeni Wayne Rooney sivusi sir Bobby Charltonin maaliennätystä osuttuaan rangaistuspotkusta.
Englanti avasi maalihanansa rangaistuspotkusta ottelun 13. minuutilla. Rooney sijoitti pelivälineen tarkasti oikeaan alanurkkaan. Englannin kippari sivusi osumallaan maan kaikkien aikojen maaliennätystä. Three Lionsien etumatka kasvoi varttia ennen taukoa Cristian Brollin möhlittyä pallon omaan maaliin. Tauolle mentiin Englannin 0-2-johdossa.
Englanti jatkoi pienempänsä kurittamista toisella jaksolla. Heti puoliskon alkutahdeilla oli kolmannen maalin aika. Ross Barkley ohjasi Alex Oxlade-Chamberlain keskityksen rangaistusalueen sisältä päällään verkon perukoille.
Kolmen maalin johto kesti 68. peliminuutille saakka, kunnes San Marinon puolustus aukesi jälleen kerran. Minuutti sitten Arsenal-joukkuetoverinsa Oxlade Chamberlainin korvannut Theo Walcott upotti oikean jalan laukauksena oikeaan alanurkkaan.
Vajaa kymmenen minuuttia myöhemmin osui Tottenham-hyökkääjä Harry Kane. Esityön keskelle San Marinon maalia painuneeseen laukaukseen tarjoili läpisyötöllä Swanseassa mainion alkukauden pelannut Jonjo Shelvey.
Viiden maalin etumatka ei ollut tarpeeksi Englannille. Walcottin illan toinen osuma syntyi vain minuutti Kanen maalin jälkeen. Syötön antoi aiemmin maalannut Barkley. Enempää osumia ei nähty. Englanin kisapaikalle siis varmistus lukemin 0-6.
San Marino-Englanti 0-6 (0-2)
0-1 Wayne Rooney (13) 0-2 Cristian Brolli Om (30) 0-3 Ross Barkley (46) 0-4 Theo Walcott (68) 0-5 Harry Kane (77) 0-6 Theo Walcott (78) 0-6 Theo WalcottLUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Virallista: Harry Maguire jatkaa Manchester Unitedissa
- Jamie Carragher kehui vuolaasti Liverpoolin jättävää Mohamed Salah’ta – ”Hän todella mietti, missä mahtuisi pelaamaan…”
- Ex-maailmanmestarilta rajua tekstiä Liverpoolista: ”He ovat katastrofaalisen huonoja”
- Alla kaksi peräkkäistä tappiota – näin Arsenal-vahti luo uskoa joukkueeseen
- Viktor Gyökeres palasi Lissaboniin – Sporting-luotsi avasi viime kesän tapahtumia
- Lehti: Newcastle kiinnostunut Manchester Cityn pelaajasta
- Guardian: Chelsea-kapteeni saa huokaista helpotuksesta – pääsemässä sittenkin pelikuntoon ennen MM-kisoja
- Toimittaja: Chelsea haluaa tehdä jatkosopimuksen kohun keskellä olevan luottopelaajansa kanssa
- Arsenalille ristiriitaisia uutisia sairastuvalta
- Tätä ei ole nähty 65 vuoteen Englannissa – pieni seura teki ihmeen
- Tätä ei ole nähty 65 vuoteen Englannissa – pieni seura teki ihmeen
- Arsenalille ristiriitaisia uutisia sairastuvalta
- FA Cupin välieräparit selvillä
- Sky: Nämä seurat ovat Bernardo Silvan perässä
- Sky: Liverpoolin sivurajaheitot ovat merkkinä isoista ongelmista Liverpoolissa
- Athletic: Luottopelaaja sittenkin jäämässä Liverpooliin
- Liverpool kärsi murskatappion – Virgil van Dijk antoi palaa
- Tottenham-tähden isällä lipsahti – paljasti yksityiskohdan poikansa sopimuksesta
- Jamie Carragher otti kantaa Liverpoolin valmentajatilanteeseen
- Kapteeni jättää Manchester Cityn