Manchester United otti suuren askeleen Mestarien liigassa kohti jatkopaikkaa otettuaan dramaattisten vaiheiden jälkeen kotivoiton TsSKA Moskovasta. Red Devils hallitsi peliä läpi ottelun, mutta joukkueen viimeistely oli armottoman tehotonta. Vasta kamppailun loppuhetkillä kippari Wayne Rooney onnistui ohittamaan puskullaan Igor Akinfeevin ratkaisten Unitedille niukan 1-0-voiton.

United otti pallonhallinnan heti alkuvihellyksen jälkeen haltuunsa. Yhdeksännellä minuutilla oli ensimmäisen tilanteen aika. Wayne Rooney löysi rangaistusalueen sisältä tilaa ja haki matalan noston keskustaan nousevalle Jesse Lingardille. TsSKA-vahti Igor Akinfeev ehti englantilaislaituria ennen väliin, mutta pallo tuli vielä Marcos Rojolle. Argentiinalaisen laukaus yli maalin, joten avausmaali jäi syntymättä.

Kymmenen minuuttia myöhemmin Ashley Young nousi oikealta laidalta ja Georgi Schennikov joutui rikkomaan. Varoitus venäläiselle ja vapaapotku Unitedille.

Uusia tilanteita ei kummallekaan siunaantunut ennen 32. peliminuuttia. Anthony Martial petasi vapaan paikan Lingardille, joka ei kuitenkaan saanut palloon kunnollista osumaa, minkä seurauksena veto meni yli maalin.

Neljä minuuttia edellisestä tilanteesta Young haki vasemmalta takatolpalta Marcos Rojon, jolla oli hyvä paikka laukoa volleysta johto-osuma. Veto sivuverkkoon ja TsSKA selvisi tästäkin tilanteesta.

Unitedin painostus ei tauonnut toisella jaksolla. 47. minuutilla Lingard nousi laidalta,ja Sergei Ignasevits joutui purkamaan United-laiturin keskityksen päätyrajasta yli. Kulmasta Rooney löysi vapaaksijätetyn Rojon, joka puski kuitenkin ohi maalin. Kymmenen minuuttia myöhemmin Martial laittoi pallon maaliin, mutta tuuletukset loppuivat lyhyeen tuomarin liputettua paitsiota.

Seuraavaassa tilanteessa TsSKA oli lähellä rankaista. Juuri vaihdosta kentälle tullut Seydou Doumbia oli vapautua läpiajoon, mutta Chris Smallingin oikea-aikainen liuku esti yrityksen.

Viimeisellä kaksikymppisellä United jatkoi painostamista. 71. minuutilla Lingaard leikkasi laidalta ja syötti pallon maalinedustalle Juan Matalle. Espanjalainen päätti syöttää vielä vierelle oikealle Rooneylle, joka ei saanut kuitenkaan laukausta aikaiseksi vieraiden puolustuksen ehdittyä väliin.

Neljä minuuttia myöhemmin Michael Carrick laukoi matalana rangaistusalueen tuntumasta. Veto ohi maalin, eikä Old Trafford päässyt juhlimaan vieläkään avausmaalia.

Ottelu sai lisää vauhtia viimeisen kympin lähestyessä. 78. minuutilla Doumbia vapautui vaarallisesti vastaiskuun ja pääsi nokikkain De Gean kanssa. United-vahti torjui laukauksen eteensä, minkä seurauksena pallo palasi TsSKA-hyökkääjälle. Tässä vaiheessa sankarin viitan otti kuitenkin Smalling, joka blokkasi uhrautuvasti vedon maalin edestä.

United nousi vaaratilanteen jälkeen nopeaan vastaiskuun. Carrick jakoi syötön oikealle laidalle Lingardille, joka lähti kirmaamaan kohti vieraiden aluetta. Nuorelta laiturilta tarkka keskitys keskustaan, ja Rooney puski pallon Akinfeevin taakse saaden Old Traffordin tunnelman räjähtämään käsiin. United-kapteenin osuma jäi ottelun voittomaaliksi, joten pisteet Red Devilsille lukemin 1-0.

Lohkon toisessa ottelussa PSV Eindhovenin kaatoi 2-0-lukemin Wolfsburgin. Tulos nosti Unitedin pisteen erolla kärkipaikalle.

Mestarien liiga tiistaina

Astana-Atlético Madrid 0-0

Benfica-Galatasaray 2-1 (0-0)
1-0 Jonas (52.)
1-1 Lukas Podolski (58.)
2-1 Luisão (67.)

Manchester United-TsSKA Moskova 1-0 (0-0)
1-0 Wayne Rooney (79.)

Borussia Mönchengladbach-Juventus 1-1 (1-1)
1-0 Fabian Johnson (18.)
1-1 Stephan Lichtsteiner (44.)

PSV Eindhoven-Wolfsburg 2-0 (0-0)
1-0 Jürgen Locadia (55.)
2-0 Luuk de Jong (86.)

Real Madrid-PSG 1-0 (1-0)
1-0 Nacho Fernández (35.)

Sevilla-Manchester City 1-3 (1-3)
0-1 Raheem Sterling (8.)
0-2 Fernandinho (11.)
1-2 Benoît Trémoulinas (25.)
1-3 Wilfried Bony (36.)

Shakhtar Donetsk-Malmö 4-0 (2-0)
1-0 Oleksandr Gladkyj (29.)
2-0 Darijo Srna (48.)
3-0 Eduardo (55.)
4-0 Alex Teixeira (73.)