Aston Villan Okore rotusyrjinnän kohteena: ”Uutta väriä ei ainoastaan maajoukkueen shortseissa”
Kuva: Getty Images
Aston Villan Jores Okore on joutunut sosiaalisessa mediassa rasismin kohteeksi. Daniel Carlsen, poliitikko ja äärioikeistopuolue Danskernes Partin johtaja, on kommentoinut omalla Twitter-tilillään halventavasti Okorea, joka oli mukana Tanskan maajoukkueen uusien pelipaitojen mainoskuvauksissa.
– Valitettavasti maajoukkueen uusissa shortseissa ei ole ainoastaan uutta väriä.
– Afrikkalaisten ei pitäisi edustaa Tanskan maajoukkuetta, Carlsen jatkoi.
Okore on syntynyt Norsunluurannikolla. Puolustaja muutti kolmevuotiaana Tanskaan. Polvivamman takia alkukauden sivussa ollut, mutta pikkuhiljaa paluuta tekevä nuorukainen twiittasi itse oman mielipiteensä asiasta. – Kiitos kaikille rakkaille ja tukijoille. Tällaista ei saisi enää tapahtua vuonna 2015.
Asia levisi nopeasti sosiaalisessa mediassa. Tanskan jalkapalloliitto puolusti Okorea omalla tavallaan Twitter-tilillään.
Okoren agentti Nikola Juric ei voi myöskään uskoa että tällaisia asioita tapahtuu vielä nykypäivänä.
– Kuvottavaa, mitä Carlsen on sanonut. Elämme 2000-lukua ja saamme vieläkin lukea näitä tekstejä, Juric kertoi The Sunille.
– Nähdessäni tekstin, en ollut uskoa silmiäni. Varsinkaan tämän Ranskan tapahtuman jälkeen. Se järkyttää vieläkin.
– Jores on ollut aina ylpeä saadessaan edustaa maataan. Minua raivostuttaa, kuinka joku voi noin halveksuttavasti kirjoittaa.
Lähde: The Guardian
Marko Taininkoski
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Jack Wilshere: Max Dowmanin pitäisi päästä Englannin MM-kisajoukkueeseen
- Jamie Carragher otti kantaa Liverpoolin valmentajatilanteeseen
- Kapteeni jättää Manchester Cityn
- FA Cupin välieräparit selvillä
- FA Cupissa uskomatonta vuoristorataa: Karmea sulaminen lisäajalla ja voitto rankkareilla
- Tottenham-tähden isällä lipsahti – paljasti yksityiskohdan poikansa sopimuksesta
- Arsenal koki yllätystappion: ”Viesti on selvä”
- Myös toinen Newcastle-puolustaja jättämässä seuran
- Onko Man Cityllä käsissään uusi supertähti? – ”Pystyy tekemään mitä tahansa”
- Liverpool kärsi murskatappion – Virgil van Dijk antoi palaa
- FA Cupin välieräparit selvillä
- Tottenham-tähden isällä lipsahti – paljasti yksityiskohdan poikansa sopimuksesta
- Liverpool kärsi murskatappion – Virgil van Dijk antoi palaa
- FA Cupissa uskomatonta vuoristorataa: Karmea sulaminen lisäajalla ja voitto rankkareilla
- Sky: Liverpoolin sivurajaheitot ovat merkkinä isoista ongelmista Liverpoolissa
- Valmentajalta karua tekstiä Arsenalin lainamiehestä: ”Hänen täytyy käsittää se”
- Onko Man Cityllä käsissään uusi supertähti? – ”Pystyy tekemään mitä tahansa”
- Arsenal koki yllätystappion: ”Viesti on selvä”
- Myös toinen Newcastle-puolustaja jättämässä seuran
- Mikel Arteta reagoi Arsenalin tuoreeseen pettymykseen
