COPE: Pep Guardiola Man Cityn peräsimessä ensi kaudella
Barcelonalaisen radiokanavan COPE:n mukaan nykyinen Bayern München -luotsi Pep Guardiola solmii sopimuksen Manchester Cityn kanssa ensi kaudesta eteenpäin. Bayernin toimitusjohtaja Karl-Heinz Rummenigge on ilmoittanut, että saksalaisjätti paljastaa ensi kauden luotsinsa nimen joulun tienoilla. COPE:n tietojen mukaan kyseinen nimi ei tule olemaan Guardiola.
Guardiolalla on Cityssä tuttuja Barcelona-ajoilta, sillä seuran toimitusjohtajana toimii Ferran Soriano ja urheilutoimenjohtajana Txiki Begiristain. Kyseiset kaksi miestä ovatkin olleet isossa roolissa Guardiola-saagassa, ja heidän uskotaan saaneen espanjalaisen tekemään viimein päätöksensä tulevan seuransa suhteen.
Bayernin uskotaan olevan Carlo Ancelottin kintereillä, joten tämä lisännee huhumyllyä entisestään.
Toimittajan sana
Guardiola on ollut vahvimpana nimenä mukana puheisssa Cityn uudesta managerista. Vaikka joukkue on pärjännyt suhteellisen hyvin Manuel Pellegrinin alaisuudessa, haluaa seuran johtoporras menestystä myös Mestarien liigassa. Pellegriniä on kritisoitu heikosta taktisesta osaamisesta varsinkin tappioasemassa pelatessa, joten voi hyvinkin olla mahdollista, että chileläinen saa tehdä tilaa Guardiolalle ennemmin tai myöhemmin.LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Cole Palmer käytti Wolverhamptonin tötöilyn hyväkseen – Valioliiga-ennätys uusiksi
- Manchester United jatkoi voittokulkuaan Tottenhamin kustannuksella – tällä kertaa apuja tuli vierailta
- Pep Guardiola puolustaa Erling Haalandia: ”Maailman paras”
- Marc Cucurella ja Adama Traoré naureskelivat nujakalleen – ”João Pedro pelasti henkeni”
- Tottenham-kapteeni Cristian Romerolta kritiikkiä seurajohdolle – näin Thomas Frank kommentoi
- Chelsean Liam Rosenior taas somepilkan kohteena: ”On osattava nauraa itselleen”
- Unai Emery esitti pyynnön Liverpoolille: ”Me olemme olleet reiluja”
- Kuuden pisteen ottelu Leedsille – Forest kaatui Elland Roadilla
- Enzo Fernández vertaa Rosenioria ja Marescaa: ”Hän antaa meille vapautta ilmaista itseämme”
- Matetan siirto kaatui lääkärintarkastukseen – Glasner: ”Hän tiesi, että se on mahdollista”

- Virgil van Dijk vaatii TV-asiantuntijoilta asiallista kritiikkiä: ”Et ajattele seurauksia tai pelaajien henkistä puolta”
- Enzo Fernández vertaa Rosenioria ja Marescaa: ”Hän antaa meille vapautta ilmaista itseämme”
- Toimittaja: Newcastle asetti suuren hintalapun Sandro Tonalille
- Liverpool joutuu maksamaan Chelsealle miljoonakorvauksen teinilupauksesta