Quique Sánchez Flores ei sulata City-tappiota: ”Hyvin vaikea hyväksyä”
Quique Sánchez Flores uskoo, että Watford olisi ansainnut voiton lauantain kotiottelussa Manchester Cityä vastaan. Herhiläiset johtivat kamppailua viimeiselle kymmenminuuttiselle saakka, mutta taipuivat lopulta 1-2-lukemin Yaya Tourén ja Sergio Agüeron molempien osuttua kahden ja puolen minuutin sisään. Flores ei voinut uskoa silmiään.
– Sitä mitä tänään tapahtui, on hyvin vaikea hyväksyä. Pelasimme todella hyvin, loimme paikkoja ja hallitsimme. Hävisimme silti ottelun. Jätimme tilaa Manchester Citylle ja se riitti heille. On mahdotonta pelata paremmin kuin me tänään. Vastustajan tason huomioiden emme pysty enempään, Flores kommentoi ottelun jälkeen Sky Sportsille.
City-tappion myötä Watford hävisi toisen perättäisen ottelun ensimmäisen kerran sitten marraskuun. Herhiläisten kolme viimeistä häviötä Manchesterin seuroja ja Tottenhamia vastaan ovat jokainen ratkenneet viime hetken maaliin. Floresin mielestä epäonnea on ollut matkassa.
– Kun pelaamme Cityn, Unitedin ja Tottenhamin kaltaisia suurseuroja vastaan tunnen, että meillä on aina epäonnea. Meidän täytyy hyväksyä tämän päivän kohtalomme. Saamme tulevaisuudessa mahdollisuuden muutokseen. On vaikea hyväksyä, ettemme saaneet pistettäkään.
Voita sähköpyörä – arvo yli 1000€!
- Vastaa neljään nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa sähköpyörän, jonka arvo on yli 1000€!
- Wolves tavoittelee maalitykkiä Mestaruussarjasta ilmaiseksi
- Virallista! Roberto De Zerbi jättää Brightonin
- Chelsea on ostamassa nuoren brassihyökkääjän isolla summalla
- Italian suurseura on kiinnostunut Mason Greenwoodista
- Manchester Cityn supertähti valittiin Valioliigan vuoden pelaajaksi
- Toinen Valioliigaseura Aaron Ramsdalen perässä – näin Arsenal-torjuja reagoi huhuihin
- Fantasy Premier League: Peliviikko 38 – viimeiset vinkit
- Chelsea-tähti valittiin Valioliigan parhaaksi nuoreksi pelaajaksi
- Valitsimme valioliigakauden parhaat! Katso myös tähdistökentällinen
- Liverpoolin seuraava manageri vahvisti nimityksensä
- Valitsimme valioliigakauden parhaat! Katso myös tähdistökentällinen
- Toinen Valioliigaseura Aaron Ramsdalen perässä – näin Arsenal-torjuja reagoi huhuihin
- Liverpoolin seuraava manageri vahvisti nimityksensä
- Jürgen Klopp otti kantaa Valioliigan VAR-äänestykseen
- Valioliiga-legenda Robin van Persie sai ensimmäisen pestinsä päävalmentajana
- Chelsea-tähti valittiin Valioliigan parhaaksi nuoreksi pelaajaksi
- Manchester Cityn supertähti valittiin Valioliigan vuoden pelaajaksi
- Virallista: Joël Matip ja Thiago Alcântara jättävät Liverpoolin
- Fantasy Premier League: Peliviikko 38 – viimeiset vinkit
- Legendaarinen Fabio Capello kritisoi Roberto De Zerbiä: ”Mitä hän on voittanut urallaan?”