Kierroksen poiminta: Liverpool-Arsenal

Kuva: Getty Images
Kierroksen poimintamme on Liverpoolin ja Arsenalin välinen kohtaaminen. Loukkaantumissumasta kärsivä kotijoukkue yrittää kuroa kilpailijoiden etumatkaa kiinni taistelussa paikoista Euroopan kentille. Tykkimiehet puolestaan yrittää repiä eroa sarjakärjessä haastajiinsa nähden. Molemmilla joukkueilla on siis paljon pelissä.
Lähtökohdat
Liverpool sai arvokasta lepoaikaa tärkeille pelaajilleen FA Cupin ottelussa Exeteriä vastaan. Vastapainoksi joukkue jäi reservipitoisella miehistöllä tasapeliin ja joutuu pelaamaan uusintaottelun Kakkosliigan joukkuetta vastaan. Reds on sarjassa kahdeksantena. Neljännellä sijalla majaileva Tottenham on karannut kuuden pisteen päähän. Kotijoukkue on keskiviikkoiltana lähes pakkovoiton edessä, mikäli haluaa ylläpitää haaveensa elossa paikasta Euroopan kentille. Samoista sijoista taistelee kuluvalla kaudella yhä useampi seura. Arsenalin tilanne on päinvastainen. Tykkimiehet yrittää pitää Leicesterin, Manchester Cityn ja muut haastajat mahdollisimman kaukana sarjan piikkipaikalta. Tappio Liverpoolille voisi tarkoittaa kärkisijan menettämistä. Myös Arsenal lepuutti osaa avainpelaajista, mutta kaikille ei lepoaikaa suotu. Mesut Özil sai manageri Arsène Wengeriltä lepovuoron, joten saksalaiselta voidaan odottaa jälleen pirteämpää esiintymistä.Kokoonpanotilanteet
Liverpoolin tilanne on synkkä. Loukkaantumiset koskettavat etenkin puolustuspäätä, josta sivussa ovat Martin Skrtel, Dejan Lovren ja Joseph Gomez. Myös Mamadou Sakhon ja Kolo Tourén pelaaminen on epävarmaa. Poissaolijoita riittää muillakin osastoilla. Danny Ings, Divock Origi, Philippe Coutinho ja Jordan Rossiter puuttuvat varmuudella Reds-kokoonpanosta. Jordan Hendersonin, Jordon Iben ja Daniel Sturridgen pelaaminen on epävarmaa. Tykkmiehilläkin on useampi pelaaja sivussa, mutta loukkaantumistilanne on pysynyt ennallaan edellisistä otteluista. Alexis Sánchez, Santi Cazorla, Francis Coquelin, Jack Wilshere, Danny Welbeck ja Tomas Rosicky puuttuvat ottelusta varmuudella.Edelliset ottelut
Liverpool Exeter-Liverpool 2-2 (FA Cup) Stoke-Liverpool 0-1 (Liigacup) West Ham-Liverpool 2-0 (Valioliiga) Arsenal Arsenal-Sunderland 3-1 (FA Cup) Arsenal-Newcastle 1-0 (Valioliiga) Arsenal-Bournemouth 2-0 (Valioliiga)Yhteinen historia
Arsenal oli ollut vahvempi joukkueiden keskinäisissä kohtaamisissa viime vuosien aikana. Edellisestä kymmenestä kohtaamisesta Liverpool on voittanut vain kaksi. Tykkimiehet on poistunut otteluista voittajana viidesti.Tilastoniiloille
Ainoastaan viisi joukkuetta on tehnyt vähemmän maaleja Valioliigassa kuin Liverpool. Reds on myös ainut joukkue kärkikymmeniköstä, jonka maalisuhde on miinusmerkkinen.Tulessa
Jo aikaisemmin mainittu Mesut Özil on ollut Arsenalille kuluvalla kaudella kaikki kaikessa. 16 maaliin johtanutta syöttöä tässä vaiheessa kautta on suoritus, jollaista ei ole aikaisemmin nähty Valioliigan historiassa. Özil on jäänyt kolmessa edellisessä Valioliiga-ottelussa kahdesti ilman tehomerkintöjä. Nyt saksalaisen edellisestä ottelusta on aikaa jo 11 päivää, joten häneltä voidaan odottaa jälleen maagisia tarjoiluja kanssapelaajilleen.Jäässä
Liverpool-pelaajien takareidet ovat paukkuneet ottelusta toiseen suurissa määrin. Loukkaantuneista pelaajista peräti seitsemän kärsii takareisivammasta. Kovalla ottelutahdilla on varmasti merkityksensä loukkaantumissumaan. Onko harjoituksissa menty silti liian kovaa Jürgen Kloppin alaisuudessa?Ratkaisun paikka
Minkälaisen kokoonpanon kotijoukkue saa lopulta kentälle? Useamman pelaajan pelikunto on ottelun alla vielä ison kysymysmerkin varjostamana. Huolestuttavin tilanne on puolustuspäässä. Klopp roikkuu Tourén ja Sakhon varassa, sillä topparit loppuvat kesken, mikäli kaksikko ei kykene ottelussa pelaamaan. José Enrique ja Tiago Ilori olivat kaukana vakuuttavasta toppariparista FA Cupin ottelussa. Wengeriltä on nähty edelliskausia enemmän joustavuutta pelisuunnitelmissaan. Tästä nähtiin esimerkki Manchester Cityä vastaan, kun Tykkimiehet luovutti pallonhallinnan suosiolla Citizensille. Nähdäänkö Wengeriltä jälleen vastaava taktiikka keskiviikkona?Arvio
Arsenal on ottelussa lievä ennakkosuosikki silläkin oletuksella, että Liverpool saisi parsittua Sakhon ja Tourén pelikuntoon. Kaksikon poissaolo nostaisi Tykkimiesten osakkeita entisestään. Vierasvoitto on todennäköisin lopputulos.LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Ensimmäinen peli Nottinghamissa: Sean Dyche teki heti kovan tempun
- Aston Villalle paha lässähdys eurokentillä
- Tappioita kokeneen Liverpoolin pelaajat kokoontuivat yhteen: ”Halusin sanoa asioita”
- Roy Keane haukkui kokonaisen valioliigajoukkueen pelaajat: ”Idiootteja!”
- Alexander Isak loukkaantui – näin Arne Slot kommentoi
- Englantilaisseurat murskajaisissa Mestarien liigassa – yksi pettyi
- Sean Dyche esittäytyi – näin hän kommentoi Nottingham-pestiään
- Väite: Newcastle solmi salassa uuden sopimuksen
- Romano: Aston Villa tekee jatkosopimuksen luottopelaajansa kanssa
- Enzo Maresca: Chelsea-hyökkääjä palaamassa viimein pelikentille
- Englantilaisseurat murskajaisissa Mestarien liigassa – yksi pettyi
- Pep Guardiola Man Cityn pelaajasta: ”Yksi lahjakkaimmista mitä olen koskaan nähnyt”
- Alexander Isak loukkaantui – näin Arne Slot kommentoi
- Roy Keane haukkui kokonaisen valioliigajoukkueen pelaajat: ”Idiootteja!”
- Väite: Newcastle solmi salassa uuden sopimuksen
- Tappioita kokeneen Liverpoolin pelaajat kokoontuivat yhteen: ”Halusin sanoa asioita”
- Sean Dyche esittäytyi – näin hän kommentoi Nottingham-pestiään
- Thomas Frank: Xavi Simonsin ja Florian Wirtzin kaltaisille pelaajille on annettava aikaa
- Arne Slot vahvisti: Avainpelaaja sivussa illan Mestarien liigan ottelusta
- Enzo Maresca: Chelsea-hyökkääjä palaamassa viimein pelikentille