Entinen Everton-hyökkääjä ja olympiavoittaja valmentajaksi Suomen Kakkoseen

Suomen Kakkosessa pelaava oululainen JS Hercules tiedotti kotisivuillaan yhdestä kauden yllättävimmistä valmentajanimistä. Seura on solminut vuoden sopimuksen nigerialaisen Daniel Amokachin kanssa. Amokachin pelaajauran meriitit ovat poikkeuksellisen kovat Suomen kolmanneksi korkeimmalle sarjatasolle. Hän edusti maataan 44 pelissä, muun muassa vuosien 1994 ja 1998 MM-kisoissa, sekä voitti olympiakultaa Atlantassa -96, osuen finaalissa Argentiinaa vastaan.
Amokachi pelasi urallaan eniten pelejä Clubb Brüggen riveissä, jossa hän teki nykyisen Mestarien liigan historian ensimmäisen maalin CSKA Moskovaa vastaan vuonna 1992. Onnistuneen Belgia-pestin jälkeen hän siirtyi Goodison Parkille, jossa Amokachi voitti Evertonin kanssa FA cupin. The Bull lempinimen omaava hyökkääjä osui Everton-paidassa 10 kertaa kahden kauden aikana.
Nigerialainen ei saavu Ouluun ilman valmennuskokemusta, sillä hän on toiminut Nigerian maajoukkueen apuvalmentajana kahteen otteeseen, viimeksi vuosina 2008-2015.
Hercules on solminut muutaman kansainvälisen projektin, jotka seuraavat Amokachin valmennusta Oulussa. Ainakin olosuhteiden muutos tulee olemaan suuri Nigeriassa asuneelle Amokachille.
– Tämä on varmasti seikkailu ja iso muutos minulle. Otan tämän vastaan hienona haasteena. Joukkue on nuori ja nälkäinen. Odotan päästä työskentelemään joukkueen parissa, Herculesin uusi valmentaja kommentoi seuran kotisivuilla.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Man Unitedin vire ”hävettää” Rúben Amorimia – portugalilaisluotsi kyseenalaisti tulevaisuutensa seurassa
- Arsenal nousi kahden maalin takaa tasoihin Liverpoolin vieraana – kotiyleisö buuasi entiselle suosikilleen
- West Ham katkaisi surkean putkensa jatkamalla Man Unitedin vastaavaa
- Newcastle voitti Chelsean ja nousi kolmanneksi – Nicolas Jackson sai suoran punaisen kortin
- Mikel Arteta: Arsenalin mestaruushaaveet kaatuivat loukkaantumisiin
- Paul Scholes pettyi Manchester Unitedin asenteeseen: ”Se on hullua”
- Erling Haaland kertoi mielipiteensä vaikeasta kaudesta: ”Meillä ei ollut tarvittavaa intohimoa”
- Valioliigan sarjajumbo pakotti Manchester Cityn tasapeliin
- Vaikeat sopimusneuvottelut auttoivat Mohamed Salah’ta pelaamaan uransa parhaan kauden: ”Se oli lopulta etu”
- Arsenal tekemässä toista espanjalaishankintaa
- Jamie Vardy kiinnostaa edelleen Valioliigassa – onko tässä miehen uusi osoite?
- Paul Scholes pettyi Manchester Unitedin asenteeseen: ”Se on hullua”
- Nottingham kaavailee isoa kaappausta Liverpoolista
- Arsenal tekemässä toista espanjalaishankintaa
- Vaikeat sopimusneuvottelut auttoivat Mohamed Salah’ta pelaamaan uransa parhaan kauden: ”Se oli lopulta etu”
- Fabrizio Romano: Arsenal tehnyt kesän ensimmäisen hankinnan