Hugo Keto nauttii elämästään Lontoossa – vei torjunnoillaan Arsenalin nuoret FA Cupin neljännesfinaaliin

Kuva: Getty Images
Arsenalin alle 18-vuotiaiden maalivahti, suomalainen Hugo Keto kertoo seuran verkkosivuilla kokeneensa uransa huippuhetkiä viime viikoilla.
– Nautin ylipäänsä suuresti siitä mitä teen, mutta sanoisin että kaksi tähän astisen urani huippukohtaa ovat osuneet viimeiselle parille viikolle. Ensimmäinen niistä oli pelaaminen Anderlechtin edustusjoukkueen kentällä kymmenen tuhannen hengen yleisön edessä.
– Emme tehneet tuossa ottelussa oikeutta itsellemme 0-2 tappiolla, mutta kokemuksena peli oli meille kaikille varmasti tärkeä. Paljon sitä peliä iloisemmissa tunnelmissa lähdimme kentältä maanantaina, kun selvisimme nuorten FA Cupin neljännesfinaaliin rankkareitten kautta. Varsinainen peliaika päättyi Coventryn lisäajalla tekemän toisen maalin myötä 2-2.
Rankkarisankari
– Onnistuin torjumaan kolme heidän rangaistuspotkuistaan. Yhden pilkun nappaaminen on mahtavaa, mutta kolmen kiinni ottaminen on jotain uskomattoman hienoa. Rankkarikisassa maalivahdin torjunta on kuin tekisi omalle joukkueelle maalin. – Meidän pilkuistamme taas yksi osui tolppaan, ja yksi kokonaan maalin ohi, joten tiukalle meni. Kun olin torjunut ensimmäisen, itseluottamukseni kasvoi. Olin puhunut maalivahtivalmentajamme Jason Brownin kanssa siitä, miten näissä tilanteissa voitetaan laukoja psykologisesti, ja miten hänen kehonkieltään luetaan. – Rangaistuslaukauksissa kaikki on kiinni ennen kaikkea mielestä. Ottelun tuomari huomautti minulle, etten saa puhua ampujille, joten keskityin ennen kaikkea omaan tekemiseeni. Meidän vetomme osuttua tolppaan minun oli pakko torjua Coventryn seuraava yritys. Tunsin oloni varmaksi, ja torjuin vedon syöksymällä oikealle. Heidän viimeisen vetäjänsä ei ollut vakuuttavan oloinen vauhtia ottaessaan, ja veto jäikin löysäksi, eikä minulla ollut vaikeuksia torjunnassa. Sen jälkeen tunnelmamme olikin puhdasta ekstaasia, Keto kertaa. Arsenal selvisi voitolla nuorten FA Cupin neljännesvälierään, joka pelataan Liverpoolia vastaan Emirates Stadiumilla ensi lauantaina. – Toivottavasti tulos ja tunnelma ovat yhtä hyviä silloin. Olemme päättäväisinä jahtaamassa Cupin voittoa.Petr Cech ja perhe Lontoossa tärkeitä
– Uskon kehittyneeni paljon tällä kaudella, ja voin sanoa että asiat menevät tällä hetkellä hyvin. Työskentelemme kaikki hyvin maalivahtivalmentajiemme kanssa, ja edustusjoukkueen Petr Cechin kanssa harjoittelu on auttanut myös. – Arvostan todella sitä, miten hän on aina valmis tarjoamaan apua ja opastusta. Pidän myös hänen temperamenttinsa seuraamisesta. Hän on vahva ja kylmäpäinen hahmo. En muista yhtäkään hänen tekemäänsä virhettä tällä kaudella sen avausottelun jälkeen. Se kertoo, miten vahva hän on mieleltään. Olen itsekin rauhallinen hahmo, ja Petrin lähestymistapa sopii minulle. Opin saaminen häneltä on minulle täydellistä. – Olen sopeutunut elämään täällä mainiosti, asun perheeni kanssa Barnetissa. Olen todella onnellinen saadessani asua yhdessä heidän kanssaan tässä upeassa kaupungissa, jossa tekeminen ei lopu kesken. Se, että perheeni on täällä, auttaa minua keskittymään uraani ilman että kaipaan heitä kaukana kotona. Toivon, että kauden päättyessä olemme nuorten FA Cupin voittajia, alle 18-vuotiaiden sarjassa neljän parhaan joukossa, ja että pääsen pelaamaan muutaman ottelun alle 21-vuotiaiden kanssa. Lähde: ArsenalLUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Tappioita kokeneen Liverpoolin pelaajat kokoontuivat yhteen: ”Halusin sanoa asioita”
- Roy Keane haukkui kokonaisen valioliigajoukkueen pelaajat: ”Idiootteja!”
- Alexander Isak loukkaantui – näin Arne Slot kommentoi
- Englantilaisseurat murskajaisissa Mestarien liigassa – yksi pettyi
- Sean Dyche esittäytyi – näin hän kommentoi Nottingham-pestiään
- Väite: Newcastle solmi salassa uuden sopimuksen
- Romano: Aston Villa tekee jatkosopimuksen luottopelaajansa kanssa
- Enzo Maresca: Chelsea-hyökkääjä palaamassa viimein pelikentille
- Thomas Frank: Xavi Simonsin ja Florian Wirtzin kaltaisille pelaajille on annettava aikaa
- Arne Slot vahvisti: Avainpelaaja sivussa illan Mestarien liigan ottelusta
- Englantilaisseurat murskajaisissa Mestarien liigassa – yksi pettyi
- Pep Guardiola Man Cityn pelaajasta: ”Yksi lahjakkaimmista mitä olen koskaan nähnyt”
- Alexander Isak loukkaantui – näin Arne Slot kommentoi
- Väite: Newcastle solmi salassa uuden sopimuksen
- Roy Keane haukkui kokonaisen valioliigajoukkueen pelaajat: ”Idiootteja!”
- Sean Dyche esittäytyi – näin hän kommentoi Nottingham-pestiään
- Thomas Frank: Xavi Simonsin ja Florian Wirtzin kaltaisille pelaajille on annettava aikaa
- Arne Slot vahvisti: Avainpelaaja sivussa illan Mestarien liigan ottelusta
- Enzo Maresca: Chelsea-hyökkääjä palaamassa viimein pelikentille
- Romano: Aston Villa tekee jatkosopimuksen luottopelaajansa kanssa