Valioliigan helmikuun joukkue: Yhdeksän eri seuraa edustettuna

Kuukausi vaihtui, joten on taas kuukauden tähdistöjoukkueen aika. Helmikuun joukkueeseen mahtui pelaajia/manageri yhdeksästä eri joukkueesta. Joukkue on muodostelmassa 4-3-3.
Maalivahti
Heurelho Gomes (Watford)
35-vuotias ikämies pelaa erinomaista kautta Watfordin maalilla. Gomes on pelannut tällä kaudella jokaisen Valioliiga-ottelun (28) ja päästänyt keskimäärin tasan yhden maalin ottelua kohden. Helmikuu paransi Gomesin saldoa, sillä hän päästi neljässä ottelussa vain kaksi maalia. Gomes piti nollat sekä Chelseaa että Bournemouthia vastaan. Lisäksi brasilialainen torjui helmikuun neljässä ottelussa toiseksi eniten laukauksia (17) kaikista Valioliiga-vahdeista.

Puolustus
Seamus Coleman (Everton)
Everton pelasi helmikuun aikana vain kolme liigaottelua. Taskuun tuli kaksi nollapeliä ja vain yksi päästetty maali West Bromia vastaan. Puolustuksen laidalla Coleman pelasi syötöt erittäin hyvällä 89 prosentin varmuudella omille, minkä lisäksi hän onnistui maalinteossa Stokea vastaan.

Virgil van Dijk (Southampton)
Southampton pelasi melko hyvän helmikuun, kiitos puolustuksen pitävyyden. Joukkue nollasi niin Arsenalin, West Hamin kuin Swansean. Kuukauden ainoat maalit Pyhimykset päästi Chelseaa vastaan. Neljässä ottelussa van Dijkille kirjattiin 53 suoraa puolustustekoa: 15 syötönkatkoa, kolme blokattua laukausta ja 35 purkupalloa vaara-alueelta.

Robert Huth (Leicester)
Leicesterin huimassa kaudessa ei ole kyse pelkästään Jamie Vardyn ja Riyad Mahrezin hyökkäyspään tehoista. Vähintään yhtä tärkeää on ollut puolustuksen pitävyys. Helmikuun neljässä ottelussa Leicester piti kahdesti maalinsa puhtaana. Man Cityä vastaan upposi yksi ja Arsenalia vastaan kaksi. Sen lisäksi, että Huth blokkasi neljässä pelissä yhteensä peräti yhdeksän laukausta, hän iski kaksi maalia Cityn verkkoon.

Christian Fuchs (Leicester)
Fuchsiin pätevät samat joukkuekohtaiset sanat kuin Huthiin. Yksilötasolla itävaltalainen syötti maalin City-ottelussa ja loi neljässä pelissä yhteensä viisi maalipaikkaa. Puolustajista vain Bryan Oviedo pystyi tarkastelujaksolla parempaan.

Keskikenttä
Mesut Özil (Arsenal)
Saksalainen se painaa viikosta toiseen korkealla tasolla. Neljässä ottelussa 225 syöttöä, joista 85 prosenttia omille. Murtautumisvaiheen tehot olivat taas melko häkellyttävää luokkaa. 24 (?!) luotua maalipaikkaa, kaksi maalisyöttöä ja kaksi tehtyä maalia.

Idrissa Gueye (Aston Villa)
Gueye on ollut Aston Villan surkean kauden valopilkkuja. Helmikuun neljässä ottelussa kevytrakenteinen keskikenttäpelaaja voitti peräti 34 kaksinkamppailua ja teki 39 suoraa puolustustekoa. Lisäksi senegalilainen oli vahvasti mukana Villan pallollisessa pelaamisessa. Hän syötti selvästi enemmän kuin kukaan muu Villan pelaaja ja loi siinä sivussa viisi maalipaikkaa.

Ross Barkley (Everton)
Barkley oli vahvasti esillä Evertonin lennokkaassa helmikuussa. 22-vuotias pelintekijä loi seitsemän maalipaikkaa ja iski itse kaksi maalia Newcastlea vastaan. Syöttöjen onnistumisprosentti 88 on todella hyvä kymppialueella operoivalle pelaajalle, eikä haastojen onnistumisprosentissakaan (67) varsinaisesti vikaa ole.

Hyökkäys
Willian (Chelsea)
Willian pelaa elämänsä kautta. Helmikuun liigaotteluissa brasilialainen iski Newcastle-voitossa tehot 1+1. Southamptonia vastaan Willian syötti voittomaalin 89. minuutilla. Kaiken kaikkiaan laituri (pääosin) on tehnyt tällä kaudella jo 10 maalia ja antanut kahdeksan maalisyöttöä, kun kaikki kilpailut otetaan huomioon.

Jamie Vardy (Leicester)
Kauden sensaatiohyökkääjän tahti ei tunnu laantuvan. Liverpool kaatui Vardyn kahdella osumalla. Man Cityä vastaan Vardy piti tehojen osalta vapaailtaa, mutta Arsenalia vastaan tuli taas maali ja Norwichia vastaan maalisyöttö.

Dimitri Payet (West Ham)
West Hamin helmikuu oli haasteellinen, vaikka joukkueen otteluohjelma oli helppo. Aston Villa kaatui 2-0 ja Sunderland 1-0. Norwichin kanssa Hammers pelasi 2-2, ja Southamptonia vastaan tuli 0-1 takkiin. Payet oli mukana tärkeissä maaleissa, sillä hän teki Norwichia vastaan kavennuksen ja syötti tasoitusosuman. Tottenham-pelissä ranskalainen syötti voittomaalin.

Manageri
Mauricio Pochettino (Tottenham)
Pochettinon ryhmä marssi helmikuussa voitosta voittoon. Mikään muu joukkue ei voittanut viime kuussa kaikkia liigaotteluitaan. Mukaan mahtui erittäin tärkeä vierasvoitto Manchester Citystä. Maaliskuun ensimmäisessä ottelussa Spurs hävisi (ei otettu tähän tähdistöön mukaan), mutta joukkueella on edelleen hyvät mahdollisuudet liigamestaruuteen.

Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Athletic: Liverpoolille positiivinen käänne supertähden tavoittelussa
- Entinen Man United -pelaaja välttyi vankilalta – holtiton toiminta aiheutti vakavan vaaratilanteen
- Suomalaislupaus ja Chelsea jatkosopimukseen
- Pep Guardiola haluaa auttaa ongelmansa myöntänyttä Phil Fodenia: ”Hän on meidän pikkupoikamme”
- Romano: Pep Guardiola vahvisti kantansa Kyle Walkerin tilanteesta
- Arne Slot ei pitänyt Trent Alexander-Arnoldin harjoittelumotivaatiosta viime kesänä: ”Sanoin hänelle pari juttua…”
- Thomas Tuchel nimesi Englannin maajoukkueen kesäkuun peleihin – Ivan Toney pitkästä aikaa mukana
- RMC: Chelsea kiinnostunut Eintracht Frankfurtin hyökkääjästä – suuri hintalappu siirron esteenä?
- ESPN: Tällaisia pelaajia Rúben Amorim haluaa Manchester Unitediin
- Son Heung-Minille sattui erikoinen haaveri Tottenhamin voitonjuhlissa – pokaalista taisteluarvet
- ESPN: Tällaisia pelaajia Rúben Amorim haluaa Manchester Unitediin
- Arne Slot ei pitänyt Trent Alexander-Arnoldin harjoittelumotivaatiosta viime kesänä: ”Sanoin hänelle pari juttua…”
- Lähteekö Man United -hyökkääjä seurasta? Sanoi suorat sanat hävityn finaalin jälkeen
- Thomas Tuchel nimesi Englannin maajoukkueen kesäkuun peleihin – Ivan Toney pitkästä aikaa mukana
- Son Heung-Minille sattui erikoinen haaveri Tottenhamin voitonjuhlissa – pokaalista taisteluarvet
- Roy Keane kertoi mielipiteensä Manchester Unitedin finaalitappiosta
- RMC: Chelsea kiinnostunut Eintracht Frankfurtin hyökkääjästä – suuri hintalappu siirron esteenä?
- Bruno Fernandes puhui tulevaisuudestaan: ”Jos seura kokee, että…”
- Romano: Pep Guardiola vahvisti kantansa Kyle Walkerin tilanteesta
- Pep Guardiola haluaa auttaa ongelmansa myöntänyttä Phil Fodenia: ”Hän on meidän pikkupoikamme”