Sunderland aikoo purkaa Ebouén sopimuksen
Kuva: Getty Images
Sunderland tiedottaa verkkosivuillaan haluavansa purkaa Emmanuel Ebouén sopimuksen. Halukkuus sopimuksen yksipuoliseen päättämiseen johtuu siitä, että Fifa tiedotti aiemmin tänään langettaneensa norsunluurannikkolaiselle vuoden pituisen toimintakiellon kaikkea jalkapallotoimintaa kohtaan. Tuo rangaistus taas johtuu siitä, ettei Eboué ole maksanut hänen entiselle agentilleen Sébastien Boisseaulle kuuluvia palkkioita.
Eboué voi välttää Fifan langettaman rangaistuksen, mikäli hän maksaa Boisseaulle kuuluvat palkkiot. Sunderland ei ottanut tiedotteessaan kantaa, muuttaisiko Fifan rangaistuksen poistuminen seuran halukkuuteen Ebouén sopimuksen purkamista kohtaan.
32-vuotias Eboué siirtyi Sunderlandiin 9. maaliskuuta vapaana agenttina. Hän on ehtinyt vasta hakea pelituntumaa yhdestä alle 21-vuotiaiden ottelusta. Laitapelaajan sopimus päättyy tai olisi päättynyt kuluvan kauden jälkeen.
Kerta ei ole tällä kaudella Sunderlandille ensimmäinen, kun seura joutuu purkamaan pelaajansa sopimuksen. Helmikuussa seura antoi potkut alaikäiseen sekaantuneelle Adam Johnsonille (uutinen), joka tuomittiin noin viikko sitten kuudeksi vuodeksi vankeuteen (uutinen). Tapaus Johnson johti Sunderlandin toimitusjohtajana työskennelleen Margaret Byrnen eroon (uutinen).
LUE MYÖS:
- Millaisen vastaanoton Sean Dyche saa Evertonin kannattajilta? Näin luotsi vastasi
- Telegraph: Mohamed Salah herättää kiinnostusta Saudi-Arabiassa
- Roy Keanelta suorat sanat Manchester Unitedin pelaajille
- Arsène Wenger: Englannilla mahdollisuudet maailmanmestaruuteem – kertoi oman mestarisuosikkinsa
- Manchester United pettyi jälleen – West Hamilta hurja taistelu
- ESPN: Arne Slotin palli huojuu
- Mohamed Salah on sysätty syrjään – nyt puhuu Virgil van Dijk
- Katastrofaalisille tuloksille ei näy loppua – kriisiseuran manageri: ”Muutoksia on tehtävä”
- Luka Modric puhui kariutuneesta Chelsea-siirrostaan: ”Tottenham oli todella jyrkkä minua kohtaan”
- Rúben Amorim: Manchester Unitedin jättihankinta on keskittynyt liikaa omaan maalimääräänsä
- Manchester United pettyi jälleen – West Hamilta hurja taistelu
- ESPN: Arne Slotin palli huojuu
- Mohamed Salah on sysätty syrjään – nyt puhuu Virgil van Dijk
- Rúben Amorim: Manchester Unitedin jättihankinta on keskittynyt liikaa omaan maalimääräänsä
- Katastrofaalisille tuloksille ei näy loppua – kriisiseuran manageri: ”Muutoksia on tehtävä”
- Näin Arne Slot kommentoi Liverpoolin tuoreinta pistemenetystä
- Luka Modric puhui kariutuneesta Chelsea-siirrostaan: ”Tottenham oli todella jyrkkä minua kohtaan”
- Toimittaja: Maalivahti haluaa jättää Manchester Cityn
- Sky: Tottenham kiinnostunut Bournemouth-tähdestä – hintalappu selvillä
- Ex-pelaaja uskoo: Huippuvalmentaja jättää Fulhamin