Valioliigan maaliskuun joukkue: Seitsemän joukkuetta edustettuna

Valioliigan maaliskuu jäi maaottelutauon vuoksi kolmen viikon mittaiseksi. Kasasimme näiden kierroksien näytöillä maaliskuun tähdistöjoukkueen, joka muodostuu asetelmaan 4-5-1.
Maalivahti
Kasper Schmeichel, Leicester Joukkueemme maalivahdiksi valikoitui sarjakärki Leicesterin Kasper Schmeichel. Yksi tämän kauden vakuuttavimmista veräjänvartioista piti maaliskuun neljästä kamppailusta kolmessa maalinsa puhtaana. Ainoat takaiskut tulivat kuun alussa, kun West Bromwich ohitti tanskalaisen kaksi kertaa. Kyseisen ottelun jälkeen tahti on ollut vakuuttavaa, varsinkin kun Leicester on itse kyennyt tekemään neljässä viime ottelussaan jokaisessa ainoastaan yhden maalin. Oma pää on pitänyt.
Puolustajat
Kyle Walker, Tottenham Oikean laitapuolustajan tontin täyttäminen oli tämän kokoonpanon vaikein osanen, sillä oikeastaan kukaan ei huomattavasti noussut esille. Valintamme osui lopulta Tottenhamin Kyle Walkeriin. Englantilainen pikakiituri ei pelannut kuun ensimmäisessä ottelussa West Hamia vastaan, mutta kahdessa viimeisessä hän oli auttamassa Spursia kohti nollapelejä. Walker loi kolmessa ottelussa kuudella keskityksellä neljä vaarallista maalipaikkaa, ja puolustuspäässä hän onnistui tekemään kuusi tärkeää syötönkatkoa.



Keskikenttä
Riyad Mahrez, Leicester Oikean laitapuolustajan tontille asetellaan yksi kuluvan kauden isoimmista nimistä. Riyad Mahrez käytännössä vastasi yksinään Leicesterin maaleista maaliskuussa. Mies paukautti ottelun ainoat ja samalla voittomaaleiksi jääneet osumat niin Watfordin kuin Crystal Palacenkin verkkoon. Maalien lisäksi algerialainen oli ahkera tekemään haastoja, joita kertyi lopulta neljässä ottelussa 24 kappaletta.




Hyökkäys
Harry Kane, Tottenham Kokoonpanoomme tarvitsee vain yhden kärkimiehen, eikä tälle paikalle yksinkertaisesti voinut valita ketään muuta kuin Harry Kanen. Spurs-hyökkääjä johtaa Valioliigan maalipörssiä 22 maalillaan. Kyseisellä maalimäärällä hän rikkoi Tottenhamin yhden kauden maaliennätyksen. Kuukausi ei alkanut parhaimmalla mahdollisella tavalla Spursin jäädessä nollille West Hamin vieraana, mutta sen jälkeen kyyti on ollut kovaa. Pohjois-Lontoon derbyssä hän viimeisteli isäntien ensimmäisen osuman, ja tämän jälkeen maaliverkot heiluivat kahdesti niin Aston Villaa kuin Bournemouthia vastaan.
Manageri
Claudio Ranieri, Leicester Kuukauden manageriksi valitsimme Leicesterin kokeneen italialaisen Claudio Ranierin. Kokemuksestaan huolimatta Ranieri ei ole voittanut koskaan mestaruutta, mutta nyt se on enemmän kuin lähellä. Ranieri on onnistunut kokoamaan Leicesterin nipusta todella tasapainoisen, puolustuskyvykkään ja venymiskykyisen, mistä todisteena on neljä peräkkäistä 1-0-voittoa.
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Liverpoolille neljäs peräkkäinen tappio – Virgil van Dijk otti kantaa tilanteeseen
- Harry Maguire kertoi, mitä voitto Liverpoolista merkitsee Man Unitedille
- Harry Maguire ratkaisijana! Manchester United kaatoi Liverpoolin
- Graham Potter siirtymässä maajoukkuepestiin
- Aston Villa jatkoi putkeaan Tottenhamin kustannuksella
- Pep Guardiola: Jack Grealish voi palata Manchester Cityyn – ”Monia asioita voi tapahtua”
- Rúben Amorim: Bruno Fernandes laukoo jatkossakin Manchester Unitedin rangaistuspotkut
- Erling Haaland vastaa yksinään Manchester Cityn maaleista – Pep Guardiola vaatii maaleja muiltakin pelaajilta
- ESPN: Tässä Nottingham Forestin omistajan vaihtoehdot joukkueen uudeksi päävalmentajaksi
- Arsenal jatkaa sarjakärjessä
- Harry Maguire kertoi, mitä voitto Liverpoolista merkitsee Man Unitedille
- Harry Maguire ratkaisijana! Manchester United kaatoi Liverpoolin
- ESPN: Tässä Nottingham Forestin omistajan vaihtoehdot joukkueen uudeksi päävalmentajaksi
- Pep Guardiola: Jack Grealish voi palata Manchester Cityyn – ”Monia asioita voi tapahtua”
- Graham Potter siirtymässä maajoukkuepestiin
- Aston Villa jatkoi putkeaan Tottenhamin kustannuksella
- Rúben Amorim: Bruno Fernandes laukoo jatkossakin Manchester Unitedin rangaistuspotkut
- Uudet potkut tulossa? Kriisiseuralle rökäletappio
- Erling Haaland vastaa yksinään Manchester Cityn maaleista – Pep Guardiola vaatii maaleja muiltakin pelaajilta
- Hattutemppu ja kuuden maalin trilleri – näin pelattiin Valioliigassa