Bojan haluaa edelleen Eurooppaan
Kuva: Getty Images
Stoke kohtaa maanantai-illan ottelussa kotonaan Britannia Stadiumilla Tottenhamin. Peli on huomioitu mediassa lähinnä vieraiden näkökulmasta, mutta myös Stokella on vielä panoksensa pöydällä.
Espanjalaishyökkääjä Bojan Krkic ennakoi ottelua ja loppukautta seuransa sivustolla.
– Tulossa on todella iso ottelu niin Valioliigan kuin myös Stoke Cityn kannalta. Sillä voi olla merkitystä mestaruustaisteluun, mutta myös meidän kautemme onnistumiseen. Haluamme pysyä europeleihin oikeuttavien sijoitusten lähellä, joten tarvitsemme pisteitä.
– Tavoite ei ole helppo, mutta pyrimme Eurooppaan, ja paikan saavuttaaksemme meidän on voitettava kaikki jäljellä olevat ottelumme.
Vakavasta polvivammasta toipunut ex-Barcelona -pelaaja voi olla omaan kauteensa tyytyväinen sarjasijoituksesta huolimatta.
– Kaikki on nyt omalta kohdaltani hyvin, ja olen fyysisesti hienossa kunnossa. Kaikki seurassa ovat tukeneet minua loistavasti, ja olen heille siitä valtavan kiitollinen. Haluaisin kauden vain jatkuvan, sillä tulen joka päivä innoissani harjoituksiin, tunnen itseni terveeksi ja uskon pystyväni auttamaan joukkuetta.
Stoke on Valioliigassa ennen ottelua sijalla yhdeksän, 13 pisteen päässä nelossijasta.
LUE MYÖS:
- Manchester Unitedin hyökkääjä kärsii vanhasta vammasta – Carrick: ”Katsotaan, mitä tuleman pitää”
- Athletic: Cole Palmer jää sivuun Englannin maaotteluista
- Troy Deeney: Florian Wirtz ei näytä kuuluvan Valioliigaan
- Jamie Carragherilta suorat sanat Florian Wirtzistä: ”Ei mahtuisi minun Liverpooliini”
- Fulham-luotsi ymmällään tuomaritoiminnasta: ”Eivät antaisi Manchester Unitedin hävitä”
- Gary Neville näki ”säälittävimmän” Manchester Unitedin 45 vuoteen
- Valioliiga-kauden floppijoukkue piti Manchester Unitedia pinteessä – Tottenham valahti jumboksi
- Mielenkiintoinen tilasto: Sunderlandin hyökkääjähirmu nousi kuuluisuuksien rinnalle
- Valioliiga-hyökkääjä jäi maalin päähän 23 vuotta vanhasta ennätyksestä
- Hurja tilasto: Erling Haaland ylsi temppuun, johon vain Harry Kane on aiemmin kyennyt
- Gary Neville näki ”säälittävimmän” Manchester Unitedin 45 vuoteen
- Valioliiga-hyökkääjä jäi maalin päähän 23 vuotta vanhasta ennätyksestä
- Fulham-luotsi ymmällään tuomaritoiminnasta: ”Eivät antaisi Manchester Unitedin hävitä”
- Jamie Carragherilta suorat sanat Florian Wirtzistä: ”Ei mahtuisi minun Liverpooliini”
- Troy Deeney: Florian Wirtz ei näytä kuuluvan Valioliigaan
- Valioliiga-kauden floppijoukkue piti Manchester Unitedia pinteessä – Tottenham valahti jumboksi
- Liverpool kaatoi Bournemouthin vieraissa – ei toteutunut Bermudan kolmio
- Roberto De Zerbi teilasi Tottenhamin jättihankinnan lehdistön edessä
- Roberto De Zerbiltä brutaali arvio pelaajastaan: ”Kunto ei ole riittävän hyvä”
- Mielenkiintoinen tilasto: Sunderlandin hyökkääjähirmu nousi kuuluisuuksien rinnalle