Pellegrini: ”Real Madrid on paljon muutakin kuin Cristiano Ronaldo”
Manchester Cityn manageri Manuel Pellegrini puhui medialle ennen ratkaisevaa Mestarien liigan välieräottelua Real Madridin Santiago Bernabéulla.
– Cristiano Ronaldo on aina pelaajana omassa luokassaan. Hän tekee paljon maaleja, ja on tehnyt niitä kaikkina kuutena vuonnaan Realissa.
– Joukkue ei kuitenkaan ole vain Ronaldo. Meidän on toimittava yksikkönä niin puolustus -kuin hyökkäyssuuntaan. Ei vain Ronaldoa, vaan koko Realia vastaan.
Cityä pidetään laajalti altavastaajana illan ottelussa, johon lähdetään maalittomasta tasatilanteesta. Pellegrini kuitenkin muistuttaa hyvistä ajoista lähimenneisyydessä.
– Tämä joukkue on pärjännyt vieraissa viimeisen kolmen vuoden aikana melko hyvin – viime vuonna löimme sekä Roman että Bayern Munchenin näiden kotikentillä. Tällä kaudella jatkoimme hyviä esityksiä muun muassa Paris Saint-Germainia vastaan.
Puolustaja Gaël Clichy oli myös mukana pressitilaisuudessa, ja korosti ottelun merkitystä pelaajille ja seuralleen.
– Tämä on valtava ottelu seuralle, ja tiedämme miten onnelisessa asemassa olemme. Ihan joka päivä ei pääse pelaamaan Mestarien liigan välierissä. Mutta jäädäkseen erityiseksi päiväksi, keskiviikon täytyy tuoda meille finaalipaikka.
– Tulemme antamaan kaikkemme. Pelistä tulee todella kova, mutta se on juuri sellainen, jossa kaikki haluaisivat pelata. Haluamme tehdä historiaa ja selvittää tiemme loppuotteluun.
Lähde: Manchester City
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Enzo Maresca vahvisti: Chelsea-hyökkääjät palaavat kokoonpanoon viikonlopun huippuottelussa
- Thomas Frank: Tottenham-pelaajien pidettävä itsestään huolta jouluna – ”Meillä olisi isompi ongelma, jos…”
- Arsenal eteni rangaistuspotkuilla liigacupin välieriin – Arteta ylpeä yhdestä asiasta: ”Kun sellaista tapahtuu…”
- Arsenal ja Crystal Palace järjestivät trillerin puolivälierässä
- Mediatiedot: Tässä on Antoine Semenyon todennäköisin ostaja
- The Athletic: Taas uusi seura supertähden perässä
- Alexander Isakin vammasta lisätietoja – valmentajat erimielisiä
- Nottingham Forestin kesähankinta jäänyt vaille vastuuta – kosiskellaan nyt takaisin kotimaahan
- Meneekö jo överiksi? – Rasmus Højlund paljasti mielipiteensä Man Utd -ajoista
- Mohamed Salah pelasti Egyptin shokkitappiolta
- Arsenal ja Crystal Palace järjestivät trillerin puolivälierässä
- Meneekö jo överiksi? – Rasmus Højlund paljasti mielipiteensä Man Utd -ajoista
- Mediatiedot: Tässä on Antoine Semenyon todennäköisin ostaja
- Mohamed Salah pelasti Egyptin shokkitappiolta
- The Athletic: Taas uusi seura supertähden perässä
- Nottingham Forestin kesähankinta jäänyt vaille vastuuta – kosiskellaan nyt takaisin kotimaahan
- Alexander Isakin vammasta lisätietoja – valmentajat erimielisiä
- Aston Villalle kritiikkiä aivovammajärjestöltä Emi Martínezin tilanteesta
- Sean Dyche haluaa ex-luottopelaajansa Nottingham Forestiin
- Xavi Simons pyysi anteeksi taklaustaan – näin kommentoi Virgil van Dijk