Aurinkoisella White Hart Lanella kohtasivat kakkospaikkansa pitämiseen tähtäävä Tottenham, sekä seitsemäntenä ennen kierrosta ollut Southampton.

Viidennellä peliminuutilla kotijoukkueen Toby Alderweireld antoi upean poikittaisen keskityksen, jota Christian Eriksen ei saanut jatkettua maaliin saakka, kiitos Fraser Forsterin hienon torjunnan. Kentällä vauhti oli ensimmäisen kymmenminuuttisen aikana melkoinen, Spursin pitäessä valtaosan ajasta palloa.

11. minuutilla Saintsin maali oli lähellä, kun Dusan Tadic pääsi ohjaamaan pallon Hugo Llorisin maalin editse, vain vähän takatolpan ohi. Tilannetta edelsi Sadio Manen useampi huippuluokan suoritus. Toisella kymmenminuuttisella vieraat saivat ensimmäistä kertaa jonkinlaista otetta pelistä myös hyökkäyssuunnassa.

16. minuutilla Son Heung-Min avasti maalihanat. Southamptonin paitsioansa toimi toisen Spurs-pelurin suhteen, mutta linja ei huomioinut takaa juossutta Sonia, joka pääsi kiertämään Forsterin, ja viimeisetkin puolustajat maaliviivalla. 1-0.

Danny Rose yritti uhkarohkealla pelillään tasoittaa peliä 24. minuutilla, jääden pyörittämään palloa omaan boksiin. Mane vei sen häneltä kahdesti, mutta ei lopulta saanut laukausta aikaan.

Peli oli ensimmäisen puolituntisen näennäisesti täysin Spursin hallussa, mutta Southamptonin useamman vastahyökkäyksen myötä tilanne olisi voinut olla hyvinkin tasan. 31. minuutilla se sitä olikin, kun Steven Davis onnistui ohjaamaan pallon Llorisin käden alta yli viivan. 1-1.

Ensimmäisen jakson lopun paikat syntyivät lähinnä vieraitten toimesta, kunnes lisäajalla Harry Kane raivosi itsensä maalintekotilanteeseen. Forster kuitenkin voittava osapuoli tässä. Tauolle siis tilanteessa 1-1.

Toiselle jaksolle tultaessa kysymys näytti olevan, riittääkö Spursin energia. Vaikutti siltä viimeistään 72. minuutilla, kun Davis iski toistamiseen. Tadicin kanssa pohjustettu tilanne päättyi heikkovoimaiseen vetoon, jonka tarkkuus riitti Llorisin ohitukseen. 1-2.

Spursin väsymys kuumassa iltapäivässä oli ilmeinen, mutta se tarvitsi aikaa tehdäkseen tasoitusmaalin. Kun viiden minuutin lisäaika ilmoitettiin, vaikutti valkoinen joukkue lähinnä siltä, ettei pysy jalkeilla. Lisäajan viimeisen minuutin alussa Nacer Chadli pääsi yrittämään läheltä, mutta tuloksetta.

Voitto Southamptonille, ja Tottenham saa jännittää loppusijoitustaan liigassa edelleen. Saints sen sijaan nousi ohi West Hamin, kuudenneksi.