Boleyn Groundin upea historia huipentuu tänään
Kuva: Getty Images
West Ham pelaa tänä iltana kotiottelun Manchester Unitedia vastaan. Pelillisten ja sarjasijoituksellisten panosten lisäksi kyseessä on paljon muutakin – jäähyväisottelu Hammersin kotikenttänä vuodesta 1904 toimineelle Boleyn Groundille.
Itälontoolaisen sijaintinsa vuoksi myös Upton Parkina tunnettu kenttä jää West Hamin taakse sen siirtyessä ensi kaudeksi Stratfordissa sijaitsevalle olympiastadionille. Boleynia käytti kotikenttänään Ironsin lisäksi lyhyen aikaa 1990-luvun alussa Charlton Athletic.
35 000 katsojaa nykyisellään vetävä stadion on nähnyt historian aikana paljon maaleja. Eniten niitä on sillä Valioliigassa tehnyt Paolo Di Canio, kaikkiaan 31. Vierasjoukkueiden pelaajista saldoaan Boleynilla voi vielä kasvattaa Wayne Rooney, jolla on koossa seitsemän osumaa kentällä. Hänen perässään vierasmaalintekijöinä kuudella osumallaan ovat Steven Gerrard ja Dwight Yorke.
Di Canion historiaan kuuluu myös Boleynin suurinumeroisin Valioliiga-ottelu. Hän ehti jo pyytää tuolloiselta valmentajaltaan, Harry Redknappilta vaihtoa pois kentältä, ennen kuin ampui maalin rankkarista, ja alusti ottelun voittomaalin Frank Lampardille. Elettiin vuotta 2000, ja West Ham voitti ottelun 5-4 oltuaan ensin 1-3 tappiolla Bradford Citylle.
Kyyneliä tullaan näkemään
Seuralegenda on paikalla myös stadionin jäähyväispelissä. – Olen hyvin iloinen, että voin olla paikalla tänään. Olen teetättänyt räätälilläni iltaa varten uuden puvun, sillä tätä tilaisuutta pitää kunnioittaa. Tulen olemaan ottelussa hiljaa, ja pyrin painamaan mieleeni kaiken, mitä sen aikana tapahtuu. Boleynille jää paljon muistoja, ja kyyneliä tullaan tänään vuodattamaan, Di Canio sanoi seuran verkkosivuilla. – On hyvin vaikea vastata kysymyksiin parhaista muistoistani stadionilla. Jokainen kerta, kun astelin tunnelista kentälle, oli upea. Jokainen kerta kun pidin päälläni West Hamin paitaa, oli minulle erityinen. Nykyisen West Hamin kapteeni Mark Noble on upottanut legendaarisella stadionilla Valioliiga-historiassa pallon vastustajan verkkoon 20 kertaa. Viimeisessä ottelussa vierasjoukkueen managerina toimiva Louis van Gaal sanoo, ettei hänen joukkueensa halua pilata juhlahetkeä, mutta tarvitsee pisteet ottelusta. – Meillä ei ole mitään motivaatiota pilata juhlaa sinänsä, koska kunnioitamme suuresti West Hamia. Se on historiallinen, iso seura. Mutta tarvitsemme kolme pistettä, ja se on toinen juttu. Mitä pisteisiin tulee, Hammersilla olisi saavutettavissa vielä yksi merkkipaalu vanhassa kodissaan: se on kerännyt kotonaan Valioliigassa 598 pistettä – voitolla 600 menisi rikki. Kävi illan ottelussa sitten miten tahansa, Slaven Bilicin miehistö on pelannut upean kauden. Ennen viime viikonlopun tappiota Swansealle Hammers pelasi Boleyn Groundilla 15 perättäistä ottelua häviämättä kertaakaan. Lähteet: West Ham, Premier LeagueLUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kun Trent Alexander-Arnold jäi ulos Englannin kokoonpanosta, seurasi törkeitä huhuja
- Liverpool ei pysynyt Brightonin vauhdissa
- Liverpoolille massiivinen helpotus PSG-ottelun alla
- José Mourinho murtui – koskettavat jäähyväiset Manchester Unitedin ja Chelsean ex-valmentajalle
- Michael Carrick raivosi tuomareista – ”Kaikki oli kaaosta”
- Nyt tuli selitys – tästä Man United -leirissä raivottiin
- Arsenal-tähdeltä shokkipaljastus: ”Olin siirtymässä Bayern Müncheniin”
- Valioliiga voi saada jopa seitsemän joukkuetta Mestarien liigaan
- Man United tähyää 80 miljoonan keskikenttämiestä
- Valioliigan veteraanipelaajalta kovaa tekstiä – ura jatkuu vielä pitkään?
- Dramaattinen puoliaika! Harry Maguire ulos puhuttavalla suoralla punaisella
- Liverpoolille uusi takaisku – Alissonin loukkaantumisesta lisää tietoa
- Valioliiga voi saada jopa seitsemän joukkuetta Mestarien liigaan
- Man United tähyää 80 miljoonan keskikenttämiestä
- Tottenhamin maalivahti leikkaukseen – kuka on tolppien välissä?
- Valioliigan veteraanipelaajalta kovaa tekstiä – ura jatkuu vielä pitkään?
- Iso apu Tottenhamille? Tähtipelaajasta tipahti mielenkiintoinen paljastus
- Mohamed Salah sivuun Liverpoolin seuraavasta ottelusta
- Toimittaja: Manchester United -kasvatti lähellä jättidiiliä
- Toimittaja: Newcastle-tähdet lähtökuopissa – seura valmis luopumaan vain toisesta