Falcao palaa Monacoon
Kuva: Getty Images
Chelseaa tällä kaudella 12 ottelussa edustanut, ja niissä yhden maalin tehnyt Radamel Falcao vahvistaa palaavansa Monacoon.
Retki Valioligaan oli kolumbialaiselle suuri pettymys. Kaudella 2014-2015 tämä pelasi Manchester Unitedissa 29 ottelussa kaikki kilpailut mukaan lukien, ja onnistui niissä maalinteossa vain neljästi.
– Chelsea kertoi minulle helmikuussa, ettei se enää luota minuun, joten en jatka sen seuran kanssa. Monaco teki minun suhteeni suuren investoinnin, ja se haluaa sille vastinetta. Tarvitsen peliminuutteja, vain niiden kautta nähdään millaista tulosta voi syntyä.
Kärkipelaaja vahvisti myös, että hän oli tammikuussa lähellä siirtyä vanhaan seuraansa, argentiinalaiseen River Plateen.
– River lähestyi minua tammikuussa, mutta siinä vaiheessa sekä Monacon, Chelsean ja minun itseni kohdalla oli vielä suunnitelmissa jatkaminen Euroopassa. Kuultuani Chelsean kannan helmikuussa, yiritin vielä ottaa selvää mahdollisuudesta palata Argentiinaan, mutta silloin oli jo liian myöhäistä.
Lähde: Sky Sports
LUE MYÖS:
- Chelseaan siirtyvä peluri ongelmissa – oma seura lätkäisi pelikiellon
- Italialaislehti: Tottenhamin ykköstorjuja lähtökuopissa
- Sunderland on Valioliigan paras sarjanousija 20 vuoteen
- Arne Slot kertoi, miten Mohamed Salah reagoi penkitykseen
- Newcastlen maalivahti loukkaantui – poissaoloaika selvillä
- Jamie Carragher: Fulham-luotsi ansaitsee suuremman pestin
- Toimittaja: Maalivahti haluaa jättää Manchester Cityn
- Toppari iski saksipotkumaalin – Newcastle ja Tottenham tasapeliin
- Erling Haaland teki huimaa historiaa – Man City oli menettää neljän maalin johdon
- Entinen Englannin maajoukkuepelaaja pidätetty raiskauksen yrityksestä

- Liverpoolia vastaan raivonnut brassipeluri pyysi anteeksi
- Arne Slot kertoi, milloin Mohamed Salah lähtee Afrikan mestaruusturnaukseen
- Jamie Carragher: Fulham-luotsi ansaitsee suuremman pestin
- Newcastlen maalivahti loukkaantui – poissaoloaika selvillä
- Onko tässä Newcastlen uusi ykköstorjuja? Managerilta vuolaat ylisanat
- BBC: Crystal Palace joutuu odottamaan – maalitykki ei halua vielä päättää tulevaisuudestaan