Eilen upealla tavalla uransa Arsenalissa päättänyt Mikel Arteta tähyää kohti uusia haasteita lajin parissa. Vaikka 4-0 -lukuihin ottelun päättänyt osuma virallisesti merkittiinkin omaksi maaliksi, jää se monen mieleen nimenomaan Artetan tekemänä. – En koskaan unohda tätä sunnuntaita. Voin vain kiittää kaikkia siitä, miten mahtavasti minua ja perhettäni on kohdeltu näinä upeina viitenä vuotena, espanjalainen sanoi viimeisen Arsenal-pelinsä jälkeen. – Vasta kun jättää seuran, huomaa todella mitä itse on merkinnyt ihmisille sen ympärillä, ja mitä se on merkinnyt itselle. Se, mitä tunnen näitä ihmisiä kohtaan, ei voisi olla parempaa. Kokenut keskikenttämies myönsi jännittäneensä ottelua tosissaan. Hänet vaihdetiin kentälle sen loppupuolella. – Pelkäsin tätä päivää, sillä se oli 99-prosenttisella varmuudella viimeiseni ammattijalkapalloilijana. En oikein osaa edes puhua siitä, miltä se lopulta tuntui. Tunnen olevani todella etuoikeutettu saatuani pelata tässä seurassa, ja toimia tämän joukkueen kapteenina. Se tyylikkyys ja laatu joka täällä on ei unohdu ikinä, kun sen kerran pääsee kokemaan. Valmennustehtäviin huhupuheissa viety Arteta ottaa nyt hengähdystauon, mutta tähtää jatkamiseen lajin parissa. – Täytyy ottaa hetki aikaa. Kuten sanottua, olen lähes sataprosenttisen varma etten enää pelaa ammattilaisjalkapalloa. Minulla on kuitenkin useita mahdollisuuksia jatkaa elämääni tämän loisteliaan lajin parissa. Istun perheeni kanssa alas, ja mietin mikä on minulle parasta jatkossa. Vaikka kauden viimeinen päivä Arsenalin ja Artetan osalta päättyi juhlatunnelmissa, myönsi joukkueen ensisijainen kapteeni ottavansa myös vastuuta kaikkein kirkkaimman palkinnon jäädessä puuttumaan. Viimeinen kommentti aiheuttanee kulmien kohottelua kriittisimmissä Goonereissa. – Tämä viimeinen päivä oli hyvin erityinen ja merkittävä. Tiedän, miten tärkeää kannattajillemme oli sijoittua liigassa Spursin yläpuolelle kaiken jälkeen. Olemme joukkueena kuitenkin myös pettyneitä, koska tällä ryhmällä olisi ollut mahdollisuus Valioliigan voittamiseen. Kapteenina joudun pyytämään anteeksi epäonnistumista siinä tavoitteessa. Samaan aikaan, tiedän tämän seuran sitkeyden ja sisun. Voin vakuuttaa että sen kannattajat voivat olla ylpeitä ja kiitollisia siitä, mitä sen sisällä tapahtuu. Asiat eivät voisi olla paremmin. Lähde: Arsenal

LUE MYÖS: