Valioliiga on saamassa pitkästä aikaa englantilaisen maalipörssin voittajan. Tottenhamin Harry Kane osui kauden aikana 25 kertaa. Sarjaa on pelaamatta yhden ottelun verran (Manchester United-Bournemouth), mutta Kanen putoaminen maalitilaston kärkipaikalta on lähinnä teoreettista. Unitedin Anthony Martial on nimittäin 14 osuman päässä Spurs-kärjestä. Englantilainen on viimeksi voittanut Englannin pääsarjan maalipörssin kaudella 1999-2000. Tuolloin voittajaksi kruunattiin Sunderlandin Kevin Phillips, joka iski komeat 30 maalia.

OptaJoe

@OptaJoe
25 - Harry Kane is the first English player to finish as Premier League top scorer since Kevin Phillips in 1999-2000. Consolation.
Sittemminkin englantilaiset ovat päässeet lähelle, vaikkei maalipörssin voittoa ihan ole saavutettu. Kaudella 2002-03 James Beattie jäi voittajasta kahden maalin päähän. Kolmen osuman päähän maalipörssin voitosta ovat viime vuosina puolestaan yltäneet Steven Gerrard (2008-09), Wayne Rooney (2009-10 & 2011-12) ja Darren Bent (2010-11). Kuluva kausi on ollut siitä hämmästyttävä, että Kanen lisäksi myös maalipörssin kakkossijalla on englantilainen. Leicesterin Jamie Vardy jakaa Sergio Agüeron kanssa kakkospaikan 24 maalilla.

LUE MYÖS: