144-vuotiaalla FA Cupilla historian saatossa useita voittajia – Arsenal tilaston kärkipaikalla
FA Cupia on ehditty pelata jo 144 vuoden ajan. Ensimmäisen finaalin kaudella 1871-72 vei nimiinsä Wanderers, joka kaatoi Kenningtonin The Oval stadionilla Royal Engineersin niukin 1-0-lukemin. Wanderers voittikin yhdeksästä ensimmäisestä FA Cupin finaalista kuusi.
2000-luvulla finaalin voittajat ovat tulleet pääsääntöisesti Lontoosta. Chelsea voitti vuosituhannen vaihteessa Aston Villan. Seuraava voitto Lontoon sinisille tuli kaudelta 2006-07. Kyseisen voiton jälkeen Chelsea on voittanut kolmesti, kun voitot napsahtivat kausilta 2008-09, 2009-10 ja 2011-12.
Eniten voittoja 2000-luvulla on kuitenkin Arsenalilla. Tykkimiehet ovat voittaneet kaksi viimeisintä finaalia arvostetussa kilpailuissa. Yhteensä Arsenalilla on 12 mestaruutta, millä he pitävät kärkipaikkaa kaikkien aikojen tilastossa.
Tämän illan finalisteista Manchester United on voittanut kilpailun 11 kertaa, millä irtoaa kaikkien aikojen toinen tilaston toinen sija. Unitedin viimeisimmästä voitosta on jo aikaa. Kaudella 2003-04 manchesterilaiset voittivat finaalissa Millwallin 3-0-lukemin. Punaisten paholaisten etsikkoajat sattuivatkin vuosien 1980-1999 välille. Tällä välillä he voittivat kilpailun kahdeksan kertaa.
Crystal Palace on ollut finaalissa kerran. Vuonna 1990 Kotkat hävisivät nimenomaan Manchester Unitedille, tosin vasta uusinnan jälkeen. Ensimmäinen koitos päättyi 3-3-tasapeliin, mutta uusinnassa United oli vahvempi lukemin 1-0.
Kaiken kaikkiaan legendaarisella FA Cupilla on 43 voittajaa.
LUE MYÖS:
- Manchester Unitedin hyökkääjä kärsii vanhasta vammasta – Carrick: ”Katsotaan, mitä tuleman pitää”
- Athletic: Cole Palmer jää sivuun Englannin maaotteluista
- Troy Deeney: Florian Wirtz ei näytä kuuluvan Valioliigaan
- Jamie Carragherilta suorat sanat Florian Wirtzistä: ”Ei mahtuisi minun Liverpooliini”
- Fulham-luotsi ymmällään tuomaritoiminnasta: ”Eivät antaisi Manchester Unitedin hävitä”
- Gary Neville näki ”säälittävimmän” Manchester Unitedin 45 vuoteen
- Valioliiga-kauden floppijoukkue piti Manchester Unitedia pinteessä – Tottenham valahti jumboksi
- Mielenkiintoinen tilasto: Sunderlandin hyökkääjähirmu nousi kuuluisuuksien rinnalle
- Valioliiga-hyökkääjä jäi maalin päähän 23 vuotta vanhasta ennätyksestä
- Hurja tilasto: Erling Haaland ylsi temppuun, johon vain Harry Kane on aiemmin kyennyt
- Gary Neville näki ”säälittävimmän” Manchester Unitedin 45 vuoteen
- Valioliiga-hyökkääjä jäi maalin päähän 23 vuotta vanhasta ennätyksestä
- Fulham-luotsi ymmällään tuomaritoiminnasta: ”Eivät antaisi Manchester Unitedin hävitä”
- Jamie Carragherilta suorat sanat Florian Wirtzistä: ”Ei mahtuisi minun Liverpooliini”
- Troy Deeney: Florian Wirtz ei näytä kuuluvan Valioliigaan
- Valioliiga-kauden floppijoukkue piti Manchester Unitedia pinteessä – Tottenham valahti jumboksi
- Liverpool kaatoi Bournemouthin vieraissa – ei toteutunut Bermudan kolmio
- Roberto De Zerbi teilasi Tottenhamin jättihankinnan lehdistön edessä
- Roberto De Zerbiltä brutaali arvio pelaajastaan: ”Kunto ei ole riittävän hyvä”
- Mielenkiintoinen tilasto: Sunderlandin hyökkääjähirmu nousi kuuluisuuksien rinnalle