Loukkaantumisten runtelema Jack Wilshere: ”Olen valmis 90 minuuttiin”
Kuva: Getty Images
Jack Wilshere pelasi 65 minuuttia Turkkia vastaan sunnuntain harjoitusottelussa. Lukema on hyvä, sillä Wilshere ei ole montaa minuuttia koko kauden aikana pelannut.
Pohjevamma piti 24-vuotiaan Wilsheren sivussa käytännössä koko kauden ajan. Arsenalin keskikenttäpelaaja pelasi huhtikuussa pari reservijoukkueen ottelua, joiden jälkeen hän pääsi kolmessa miesten ottelussa kentälle. Minuutteja (miesten peleissä) kertyi yhteensä 141.
– Tämä on erityinen hetki. Olen onnellinen. Tuntui hyvältä päästä takaisin, Wilshere sanoi lehdistölle Turkki-pelin jälkeen.
– Minusta tuntuu, että olen valmis 90 minuuttiin. En olisi täällä muuten. Olen nyt pelannut muutaman ottelun, ja seuraava pykälä on 90 minuuttia. Olo tuntuu koko ajan paremmalta.
– Lääketieteellisesti olen kunnossa. Olen harjoitellut seitsemän tai kahdeksan viikkoa. Ehkä otteistani puuttuu vielä viiden prosentin verran pelituntumaa, mutta uskon, että saan sen takaisin kahdessa harjoitusottelussamme.
Muun muassa Wilsheren takia Englannin lopullisen EM-joukkueen julkistusta lykättiin. Tällä hetkellä ryhmässä on mukana 26 pelaajaa. Päävalmentaja Roy Hodgson sanoi aiemmin, että tulevana perjantaina pelattavan Australia-ottelun jälkeen pyritään kertomaan lopullinen 23 pelaajan joukkue.
– Tämä teki hyvää itseluottamukselleni. Olen kiitollinen valmentajalle ja valmennusjohdolle. Olen kiitollinen siitä, että he yhä uskovat minuun. Toivottavasti voin maksaa heille takaisin.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Bournemouth on ostanut AC Milanin puolustajan omakseen
- Liam Rosenior ylistää Cole Palmeria: ”Hän on pysäyttämätön”
- Cole Palmer käytti Wolverhamptonin tötöilyn hyväkseen – Valioliiga-ennätys uusiksi
- Manchester United jatkoi voittokulkuaan Tottenhamin kustannuksella – tällä kertaa apuja tuli vierailta
- Pep Guardiola puolustaa Erling Haalandia: ”Maailman paras”
- Marc Cucurella ja Adama Traoré naureskelivat nujakalleen – ”João Pedro pelasti henkeni”
- Tottenham-kapteeni Cristian Romerolta kritiikkiä seurajohdolle – näin Thomas Frank kommentoi
- Chelsean Liam Rosenior taas somepilkan kohteena: ”On osattava nauraa itselleen”
- Unai Emery esitti pyynnön Liverpoolille: ”Me olemme olleet reiluja”
- Kuuden pisteen ottelu Leedsille – Forest kaatui Elland Roadilla
- Unai Emery esitti pyynnön Liverpoolille: ”Me olemme olleet reiluja”
- Pep Guardiola puolustaa Erling Haalandia: ”Maailman paras”
- Cole Palmer käytti Wolverhamptonin tötöilyn hyväkseen – Valioliiga-ennätys uusiksi
- Tottenham-kapteeni Cristian Romerolta kritiikkiä seurajohdolle – näin Thomas Frank kommentoi
- Bournemouth on ostanut AC Milanin puolustajan omakseen
- Liam Rosenior ylistää Cole Palmeria: ”Hän on pysäyttämätön”
- Marc Cucurella ja Adama Traoré naureskelivat nujakalleen – ”João Pedro pelasti henkeni”
- Kuuden pisteen ottelu Leedsille – Forest kaatui Elland Roadilla
- Manchester United jatkoi voittokulkuaan Tottenhamin kustannuksella – tällä kertaa apuja tuli vierailta
- Alan Shearer kertoi mielipiteensä Sandro Tonalin tilanteesta: ”Tiedämme, ettei jalkapallossa ole oikeaa lojaaliutta”