Näkökulma: Guardiola ja Mourinho symboloivat Manchesterin seurojen suuntia

Ensin Pep Guardiola Manchester Cityyn. Se oli odotettu uutinen. Seurajohdossa vanhoja tuttuja Barcelonan ajoilta. Isot resurssit, ensiluokkaiset olosuhteet ja suhteellisen vapaat kädet metodin toteuttamiseksi. Sitten José Mourinho Manchester Unitediin. Sitäkin osattiin odottaa jo jonkin aikaa. Mourinhon tiettävästi ihailema seura. Sielläkin isot resurssit, hyvät olosuhteet ja suhteellisen vapaat kädet metodin toteuttamiseksi.

Joskus silloin ennen

Guardiolasta ja Mourinhosta on puhuttu paljon. Puheen sävy on yleensä ollut melko negatiivinen. On haettu vastakkainasettelua sekä persoonien että pelitapojen kautta. On pyritty luomaan kuilua Guardiolan ja Mourinhon välille. On jopa vihjailtu, että 45-vuotias katalaani ja 53-vuotias portugalilainen olisivat toistensa vihamiehiä. Aina näin ei ole ollut. Oli sellainenkin aika, kun Guardiola ja Mourinho työskentelivät samassa seurassa. Mourinho toimi Louis van Gaalin ja Sir Bobby Robsonin johtamissa valmennusryhmissä Barcelonassa kausina 1996-2000. Tuohon aikaan Guardiola oli Barcan johtavia keskikenttäpelaajia.

Risteyksestä eri suuntiin

Tilanne muuttui. Mourinho lensi valmentajana pesästä. Se vaati siirtymistä Portugaliin ja sieltä ennen pitkää Chelseaan. Guardiola jatkoi vielä peliuraansa, kunnes hänet palkattiin Barca B:n päävalmentajaksi. Sieltä matka jatkui Barcelonan edustusjoukkueeseen. Guardiolan ja Mourinhon tiet kohtasivat uudestaan, kun portugalilainen pestattiin kesällä 2010 Real Madridiin. Nyt tilanne oli ihan erilainen kuin reilu 10 vuotta aiemmin. Molemmat olivat nyt päävalmentajia, kollegoita. Mourinho ei enää ollut osa valmennusryhmää. Hän oli maailman tunnetuimpia ja ”kuumimpia” päävalmentajia, The Special One. Guardiola taas oli onnistunut kehittämään Barcelonasta ihan uuden tason joukkueen heti valmennusuransa alkajaisiksi. Tilanne oli muutenkin täysin erilainen. Mourinho olisi tiettävästi halunnut yli kaiken päästä Barcelonan päävalmentajaksi. Joidenkin tietojen mukaan José olisi ollut jopa valmis muokkaamaan pelifilosofiaansa barcelonalaiseen koulukuntaan sopivaksi. Mutta ei. Silti Barcelona palkkasi mieluummin keltanokka Guardiolan. Mourinho veti omat johtopäätöksensä, siirtyi Real Madridiin ja poltti sillat Barcelonan suuntaan. Kuka tietää, ehkä katkeruus oli syy sille, miksi Mourinho asteli Interissä ollessaan sormi pystyssä Camp Noun nurmella. Ehkä katkeruus oli läsnä myös silloin, kun Mourinho tökkäsi El Clásicon tuoksinassa Barca-luotsi Tito Vilanovaa silmään. Ehkä. Varmaa on joka tapauksessa se, että Mourinho ei Real-vuosinaan Barcelonaa ja Guardiolaa säästellyt. Lehdistötilaisuuksissa lensi verbaalisia tikareita, ja Clásicoissa Real oli aggressiivisempi kuin vuosikausiin – ehkä aggressiivisempi kuin koskaan ennen.

Taistelun jatko-osa

Guardiolan ja Mourinhon välisessä väännössä on nyt vietetty huilitaukoa. Sapattivuoden jälkeen Guardiola luotsasi kolme viime vuotta Bayern Müncheniä, kun taas Mourinho palasi Realista Chelseaan. Huilin jälkeen isketään taas yhteen. Tällä kertaa Manchesterissa. Vedetään taas vähän historiaa perspektiiviksi. Siihen aikaan, kun Guardiola ja Mourinho työskentelivät yhdessä Barcelonassa, Man United oli Englannin ja osan ajasta koko maailman ykkösseura. United voitti vuosien 1992 ja 2001 välisenä aikana seitsemän Valioliiga-mestaruutta, kolme FA Cupia ja Mestarien liigan. Samoihin aikoihin Man City palloili Valioliigan ja kolmannen sarjatason välillä. Ei tuohon aikaan ollut mitään kunnon Manchesterin derbyä. Ihan jo siksi, että City pelasi monta kautta alemmalla sarjatasolla. Toinen syy (osittain edelliseen liittyen) oli se, ettei City ollut Unitedille minkäänlainen uhka. Isoveli-pikkuveli-asetelma oli ehdoton. Manchester oli silloin punainen, piste.

Proaktiivisuus vastaan reaktiivisuus

Ensi kaudesta alkaen asetelma kääntyy mielenkiintoisella tavalla päälaelleen. City on parin viime vuoden ajan ollut Manchesterin ykkösjoukkue. Unitedia ei enää pelätä, eikä välttämättä samaan tapaan oikein kunnioitetakaan kuin joskus ennen. City taas on ollut useamman vuoden ajan tietynlaisessa nousussa, joskin meno ehti Manuel Pellegrinin viimeisinä vuosina tasaantua. Valmentajavalinnat nimenomaan Guardiolan ja Mourinhon suhteen vahvistavat symboliikkaa. Isossa kuvassa Guardiola on proaktiivinen valmentaja. Hän on niitä harvoja, jotka ovat onnistuneet viemään peliä kokonaan uusiin suuntauksiin. Mourinho taas on tullut tunnetuksi reaktiivisena valmentajana. Chelseassa hän loi nahkaansa hieman uusiksi ja tavoitteli jonkin verran proaktiivisuutta. Tiukan paikan tullen José kuitenkin vetäytyi takaisin siihen, minkä hän osaa parhaiten – reagointiin. Ensi kaudella juuri tätä on luvassa Manchesterin paikallispeleissä. Guardiola pyrkii kehittämään uusia keinoja Unitedin lyömiseksi. Mourinho taas reagoi Guardiolan toimiin ja pyrkii nollaamaan Cityn uudenlaiset aseet. Eikä tämä ole millään tavalla positiivista tai negatiivista jompaakumpaa kohtaan. Kumpi tahansa tapa voi toimia. Kyse on puhtaasti Guardiolan ja Mourinhon filosofioista. On ollut melko mielenkiintoista seurata Unitedin kannattajien reaktioita Mourinhon palkkauksen suhteen. Pääosin kannattajat vaikuttavat tyytyväisiltä, iloisilta ja jopa innokkailta. Niin ne ajat muuttuvat. Kuka olisi uskonut 90-luvun lopulla, että City hankkii proaktiivisen valmentajan ja United on se, joka reagoi Cityn tekemisiin? Olisiko mourinholaisen koulukunnan valmentajaa edes voitu kuvitella noiden aikojen Unitediin? Siihen Unitediin joka itse määritteli proaktiivisuuden kautta pelin kulun käytännössä jokaista vastustajaa vastaan?

LUE MYÖS: