Englannin jalkapalloliigan joukkueiden tulot ylittivät viiden miljardin euron rajapyykin
Kuva: Getty Images
Englantilaisen jalkapallon paikka taloudellisena suurmaana on vankistumassa seuraavien vuosien aikana. Ensi kaudesta voimaan astuva televisiointisopimus tuo seuroille jatkossa entistäkin suurempia summia rahaa.
Deloitten tekemien laskelmien mukaan neljän korkeimman sarjatason joukkueet tekivät tuloja kaudelta 2014-15 kaikkiaan noin 5,16 miljardia euroa. Laskelmissa on siis mukana 92 joukkuetta eli Englannin jalkapalloliigan alaiset joukkueet. Kausi oli ensimmäinen luokassaan, kun tulot ylittivät viiden miljardin euron rajan.
Valioliiga-joukkueiden osuus tuloista oli 4,26 miljardia euroa. Tämä lukema nousee merkittävästi ensi kaudesta lähtien edellä mainitun televisiointisopimuksen myötä.
Valioliigan taloudellinen mahtiasema tulee esille, kun vertailukohdaksi otetaan toisena listauksella oleva Bundesliga. Valioliiga-seurojen yhteenlasketut tulot kaudelta 2014-15 olivat lähes kaksi miljardia euroa suuremmat, kuin toisena listalla olevan Bundesligan.
Ensi kaudesta voimaan astuvan sopimuksen mukaan yksi televisioitu ottelu on arvoltaan noin 13,1 miljoonaa euroa.
Lähde: The Guardian
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Athletic: Everton hylkäsi Juventuksen tarjouksen hyökkääjästään
- Liverpool hankkii uuden topparin – hintalappu yli 60 miljoonaa euroa
- Athletic: Arsenal-pelaaja joutuu leikkaukseen – seura etsii korvaajaa siirtoikkunan loppuhetkillä
- Manchester City menetti pisteitä Valioliigassa – Tottenham-hyökkääjä iski upean maalin
- Michael Carrick otti kantaa Patrick Dorgun loukkaantumiseen
- Athletic: Crystal Palace myymässä maalitykkinsä Italiaan
- Draamaa Manchester Unitedin ottelussa – kaksi maalia lisäajalla
- Fabrizio Romano: Glen Kamara herätti kiinnostusta Englannissa – Rennes hylkäsi tarjouksen
- Virallista: Manchester City -maalivahti vaihtaa seuraa Valioliigan sisällä
- Leeds panee kovan kovaa vastaan Valioliiga-seurojen välisissä neuvotteluissa
- Athletic: Arsenal-pelaaja joutuu leikkaukseen – seura etsii korvaajaa siirtoikkunan loppuhetkillä
- Sky: Liverpool on ostoksilla Koillis-Englannissa
- Michael Carrick otti kantaa Patrick Dorgun loukkaantumiseen
- Virallista: Manchester City -maalivahti vaihtaa seuraa Valioliigan sisällä
- Manchester City menetti pisteitä Valioliigassa – Tottenham-hyökkääjä iski upean maalin
- Fabrizio Romano: Glen Kamara herätti kiinnostusta Englannissa – Rennes hylkäsi tarjouksen
- Athletic: Crystal Palace myymässä maalitykkinsä Italiaan
- Draamaa Manchester Unitedin ottelussa – kaksi maalia lisäajalla
- Leeds panee kovan kovaa vastaan Valioliiga-seurojen välisissä neuvotteluissa
- Virallista: Lisää ruotsalaisväriä Valioliigaan