Valioliiga-nousijat suosikkeja Reading-keskikenttäpelaajan värväämisessä
Kuva: Getty Images
Readingin keskikenttäpelaaja Oliver Norwood on pelannut vahvan kauden sekä seurajoukkueessa että maajoukkueessa. 25-vuotiasta pohjoisirlantilaista tuskin nähdään ensi kaudella Englannin toiseksi ylimmällä sarjatasolla.
Sky Sportsin tietojen mukaan Valioliigaan ensi kaudeksi nousevat Burnley ja Hull ovat vahvimpia ehdokkaita Norwoodin värväämisessä. Myös Brendan Rodgersin Celtic on tiettävästi maanmiehensä kintereillä. Norwood on herättänyt laajalti kiinnostusta, sillä myös Bournemouthin ja Swansean uskotaan osoittaneen kiinnostusta keskikenttäpelaajaa kohtaan.
Brittilähteen mukaan Reading ei ole toistaiseksi saanut virallisia tarjouksia Norwoodista. Pohjoisirlantilainen tehnee päätöksensä seurajoukkueen osalta kesän EM-kisojen jälkeen.
Norwood loi Mestaruussarjassa yli 100 maalintekotilannetta kauden aikana. Keskikentän keskustassa ja pohjalla viihtyvä Norwood teki päättyneellä kaudella kolme maalia ja antoi kahdeksan maaliin johtanutta syöttöä Readingin paidassa.
Pohjois-Irlanti kulkee 11 ottelun tappiottomassa putkessa. Norwood on pelannut jokaisessa edellä mainitussa ottelussa. Näihin otteluihin lukeutui myös kaksi ottelua Suomen maajoukkuetta vastaan.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Dramaattinen puoliaika! Harry Maguire ulos puhuttavalla suoralla punaisella
- Tottenhamin maalivahti leikkaukseen – kuka on tolppien välissä?
- Iso apu Tottenhamille? Tähtipelaajasta tipahti mielenkiintoinen paljastus
- Toimittaja: Manchester United -kasvatti lähellä jättidiiliä
- Fantasy Premier League: BGW 31 – kannattaako Haaland myydä?
- Mohamed Salah sivuun Liverpoolin seuraavasta ottelusta
- Englannin joukkue maaliskuun maaotteluihin julkaistu
- Chelsean maalivahti joutuu leikkaukseen
- Liam Rosenior otti kantaa Chelsea-pelaajan puhuttaneisiin kommentteihin
- Sky: Manchester Unitedin pelaaja palaa pitkästä aikaa Englannin maajoukkueeseen
- Chelseasta kova väite – vuotaja on löydetty
- Puolivälieriin! Aston Villa onnistui kovassa paikassa
- Mohamed Salah sivuun Liverpoolin seuraavasta ottelusta
- Toimittaja: Newcastle-tähdet lähtökuopissa – seura valmis luopumaan vain toisesta
- Mitä trillereitä! Crystal Palace ja Nottingham dramaattisissa europeleissä
- Igor Tudoria uhkaa toimintakielto
- Englannin joukkue maaliskuun maaotteluihin julkaistu
- ”Kertoo paljon hänestä” – Näin Arne Slot reagoi Mohamed Salah’n peliesitykseen
- Sky: Manchester Unitedin pelaaja palaa pitkästä aikaa Englannin maajoukkueeseen
- Fantasy Premier League: BGW 31 – kannattaako Haaland myydä?