Hyökkääjä Zlatan Ibrahimovicin tulevan seuran julkistamista joudutaan odottamaan mahdollisesti heinäkuun puolelle. Ruotsalaishyökkääjän on uskottu siirtyvän Manchester Unitediin. The Telegraphin mukaan taustalla on edelleen voimassa oleva sopimus Paris Saint-Germainin kanssa. Zlatan saa ranskalaisseuralta ns. uskollisuusbonuksen, mikäli hän kunnioittaa sopimustaan sen päättymiseen saakka. Myös agentti Mino Raiola saa oman osuutensa bonuksista. Kokeneen ruotsalaishyökkääjän sopimus umpeutuu 30. kesäkuuta. Zlatanin uskottiin paljastavan tuleva seura eilen tiistaina, mutta kyseessä olikin ruotsalaismiehen lanseeraama A-Z-vaatemallisto. Ibrahimovic ei välttynyt toimittajien kysymyksiltä koskien hänen tulevaa seuravalintaansa. – Teidän on oltava kärsivällisiä kanssani. Haluan teidän mietiskelevän mihin menen, jatkaa juttujen kirjoittamista. Kun olen väsynyt, kerron teille seuraavan kohteeni, Zlatan muotoili. – A-Z on tulevaisuuteni. A-Z rantautuu myös Manchesteriin.

LUE MYÖS: