Bale itsevarmana – Englannin joukkueesta kukaan ei mahtuisi Walesin joukkueeseen
Kuva: Getty Images
Gareth Bale on jatkanut englantilaisten piikittelyä ennen torstain ottelua. Nyt Bale sanoo, ettei Englannin pelaajista yksikään olisi riittävän hyvä Walesin joukkueeseen.
Viime viikolla walesilainen kommentoi, että he ovat isänmaallisempia kuin englantilaiset. Hän nauroi, kun kommentin sanottiin ärsyttäneen heitä.
– Hyvä, että he tarttuivat siihen. En kyllä sanonut, että heiltä puuttuisi isänmaallisuutta tai intohimoa, vaan meillä on sitä enemmän. He luultavasti sanovat aivan samaa, kommentoi Bale lehdistötilaisuudessa.
– Meillä on paras joukkuehenki mitä olen nähnyt, se on vain minun mielipiteeni.
Häneltä kysyttiin myös mahtuisiko kukaan Englannin joukkueesta Walesin joukkueeseen. Pelaahan Englannin kokoonpanossa Wayne Rooneyn, Harry Kanen, Jamie Vardyn ja Joe Hartin kaltaisia pelimiehiä.
– Ei kukaan, vastasi Bale, kieltäen samalla ettei kyse ole henkisestä pelaamisesta.
– Minulle ei ole – keskitymme vain omaan peliimme. Me joukkueena ja tiiminä emme kuuntele mitään. Me keskitymme vain itseemme. Me emme tunne mitään painetta, menemme vain ulos ja nautimme tapahtumasta.
Bale torjui vain olankohautuksella Jack Wilsheren kommentit siitä, etteivät walesilaiset pidä heistä.
– Ihmiset voivat sanoa mitä haluavat. Uskon heidän ajattelevan, etten kunnioita Englantia, se ei ollut ponttini. Heillä on kuitenkin oikeus omiin mielipiteisiinsä.
Wales kohtaa Englannin torstaina kello 16 alkavassa ottelussa.
Lähde: The Guardian
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Athletic: Arsenal-pelaaja joutuu leikkaukseen – seura etsii korvaajaa siirtoikkunan loppuhetkillä
- Manchester City menetti pisteitä Valioliigassa – Tottenham-hyökkääjä iski upean maalin
- Michael Carrick otti kantaa Patrick Dorgun loukkaantumiseen
- Athletic: Crystal Palace myymässä maalitykkinsä Italiaan
- Draamaa Manchester Unitedin ottelussa – kaksi maalia lisäajalla
- Fabrizio Romano: Glen Kamara herätti kiinnostusta Englannissa – Rennes hylkäsi tarjouksen
- Virallista: Manchester City -maalivahti vaihtaa seuraa Valioliigan sisällä
- Leeds panee kovan kovaa vastaan Valioliiga-seurojen välisissä neuvotteluissa
- Virallista: Lisää ruotsalaisväriä Valioliigaan
- Crystal Palace -kärki odottaa lupaa siirrolle – tästä homma kiikastaa
- Athletic: Arsenal-pelaaja joutuu leikkaukseen – seura etsii korvaajaa siirtoikkunan loppuhetkillä
- Sky: Liverpool on ostoksilla Koillis-Englannissa