Everton aktiivisena siirtomarkkinoilla – 38 miljoonan euron hankinta suunnitteilla
Kuva: Getty Images
Evertonin tuore manageri Ronald Koeman on ja hahmotellut kesäistä hankintalistaansa. Ensimmäisenä paperiin on kirjattu Kevin Strootmanin nimi. Asiasta kertoo Liverpool Echo -lehti.
AS Roman keskikenttäpelaajalla on vielä kaksi vuotta sopimustaan jäljellä. Jotta Everton saa haluamansa, on kukkaroa avattava noin 30 miljoonan punnan (noin 38 miljoonaa euroa) verran, tietää lehti kertoa.
Rahasta siirron ei pitäisi olla silti kiinni, sillä Koeman saa Evertonissa ennätykselliset 100 miljoonan punnan (noin 126 miljoonaa euroa) siirtokassan ensimmäiselle kaudelleen. Lisäksi varoja voi vielä vapautua käyttöön lisää onnistuneista pelaajakaupoista.
Koemanin papereissa tärkein tontti on löytää tekijä keskikentän keskustaan.
Strootman palasi polvivaivojen jälkeen toden teolla kehiin vasta viime kaudella. Hollantilainen on läpikäynyt kolme leikkausta, ja hienon ensimmäisen kauden jälkeen on kahteen viime kauteen kertynyt 26-vuotiaalle vain 13 peliä Serie A:ssa.
Strootman on aiemminkin yhdistetty huhuissa Valioliigaan, mutta tuolloin puhuttiin Arsenalista ja Manchester Unitedista. Everton alkaa olla myös nyt sellaisissa varoissa, että se voi kilpailla tämänkin tason pelaajista.
Strootmanin ohella Evertoniin on yhdistetty myös Pietarin Zenitiä edustava Axel Witsel, joka edustaa Belgiaa EM-kisoissa. Newcastle Unitedin maalivahti Tim Krul kiinnostaa niin ikään Evertonia.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Melkoista vihjailua – voivatko PSG-ottelut jäädä Arne Slotin viimeisiksi?
- Manchester Unitedin pelaajilta runsaasti tukea Michael Carrickille: ”Hän on oikea mies tehtävään”
- Fabrizio Romano: Tottenham-pelaaja neuvottelee Italian suurseuran kanssa
- Manchester United-legenda avautuu vanhasta joukkuekaveristaan: ”Halusin tappaa hänet”
- Virallista: Aaron Ramsey lopettaa pelaajauransa
- Paul Scholes asettaisi nämä kahdeksan Manchester Unitedin pelaajaa myyntiin
- Virallista: Harry Maguire jatkaa Manchester Unitedissa
- Jamie Carragher kehui vuolaasti Liverpoolin jättävää Mohamed Salah’ta – ”Hän todella mietti, missä mahtuisi pelaamaan…”
- Ex-maailmanmestarilta rajua tekstiä Liverpoolista: ”He ovat katastrofaalisen huonoja”
- Alla kaksi peräkkäistä tappiota – näin Arsenal-vahti luo uskoa joukkueeseen
- Tätä ei ole nähty 65 vuoteen Englannissa – pieni seura teki ihmeen
- Arsenalille ristiriitaisia uutisia sairastuvalta
- Paul Scholes asettaisi nämä kahdeksan Manchester Unitedin pelaajaa myyntiin
- Ex-maailmanmestarilta rajua tekstiä Liverpoolista: ”He ovat katastrofaalisen huonoja”
- Lehti: Newcastle kiinnostunut Manchester Cityn pelaajasta
- FA Cupin välieräparit selvillä
- Manchester United-legenda avautuu vanhasta joukkuekaveristaan: ”Halusin tappaa hänet”
- Jamie Carragher kehui vuolaasti Liverpoolin jättävää Mohamed Salah’ta – ”Hän todella mietti, missä mahtuisi pelaamaan…”
- Sky: Liverpoolin sivurajaheitot ovat merkkinä isoista ongelmista Liverpoolissa
- Sky: Nämä seurat ovat Bernardo Silvan perässä