Man Unitediin huhuttu Arda Turan: ”En halua lähteä Barcelonasta”
Kuva: Getty Images
Arda Turanin joukkuetoverit eivät vaihdu ensi kaudeksi, jos pelaajaa itseään on uskominen. Huhupuheissa keskikenttäpelaajaa on viety esimerkiksi Valioliigaan.
– Olen hyvin onnellinen Barcelonassa ja en halua lähteä, Turan kertoi ottelun alla lehdistötilaisuudessa FourFourTwo-lehden mukaan.
Turan siirtyi viime kesänä katalonialaisseuraan, mutta ensimmäinen kausi oli vaikea. Atlético Madridista saapunut Turan pääsi debytoimaan uudessa seurassaan vasta tammikuussa siirtokiellon vuoksi. Barcassa Turania kohtaan on ollut suuret odotukset, mutta Xavin saappaiden täyttäminen ei ole käynyt helposti.
Espanjalaislehti Sport on kertonut, että Turanin hinta sijoittuisi 34 miljoonan euron tienoille. Brittimediassa Turan on yhdistetty esimerkiksi Manchester Unitediin.
– Barcelona oli unelmani ja nyt elän unelmaani. Olen kuitenkin keskittynyt nyt EM-kisoihin ja maajoukkueeseen, Turan kertoo ja muistuttaa samaan hengenvetoon kohtaavansa tuttuja pelaajia.
– Pelaan joukkuetovereitani, kuten Andrés Iniestaa, Jordi Albaa ja Gerard Piqué´ta, vastaan. Pidän jokaisesta heistä, mutta tämä on maajoukkuepeli. Jokainen meistä taistelee kentällä maamme eteen. Yritän antaa parhaani, Turan totesi ja lisäsi, ettei hänellä ole mitään todistettavaa.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Lehti: Newcastle kiinnostunut Manchester Cityn pelaajasta
- Guardian: Chelsea-kapteeni saa huokaista helpotuksesta – pääsemässä sittenkin pelikuntoon ennen MM-kisoja
- Toimittaja: Chelsea haluaa tehdä jatkosopimuksen kohun keskellä olevan luottopelaajansa kanssa
- Arsenalille ristiriitaisia uutisia sairastuvalta
- Tätä ei ole nähty 65 vuoteen Englannissa – pieni seura teki ihmeen
- Sky: Nämä seurat ovat Bernardo Silvan perässä
- Athletic: Luottopelaaja sittenkin jäämässä Liverpooliin
- Jack Wilshere: Max Dowmanin pitäisi päästä Englannin MM-kisajoukkueeseen
- Jamie Carragher otti kantaa Liverpoolin valmentajatilanteeseen
- Kapteeni jättää Manchester Cityn
- Tätä ei ole nähty 65 vuoteen Englannissa – pieni seura teki ihmeen
- Arsenalille ristiriitaisia uutisia sairastuvalta
- Sky: Nämä seurat ovat Bernardo Silvan perässä
- FA Cupin välieräparit selvillä
- Athletic: Luottopelaaja sittenkin jäämässä Liverpooliin
- Liverpool kärsi murskatappion – Virgil van Dijk antoi palaa
- Sky: Liverpoolin sivurajaheitot ovat merkkinä isoista ongelmista Liverpoolissa
- Tottenham-tähden isällä lipsahti – paljasti yksityiskohdan poikansa sopimuksesta
- Jamie Carragher otti kantaa Liverpoolin valmentajatilanteeseen
- Kapteeni jättää Manchester Cityn