10. kisapäivän puheenaiheet: Ranskan lohkovoitto ja Albanian ihme

Sunnuntaina pelattiin MM-kisojen kymmenes kisapäivä. Katsauksessa käymme läpi päivän suurimmat puheenaiheet.
Huligaanit eivät kuulu Venäjän valtion palkkalistalle
Brittilehdistössä nostettiin esiin huhu, jonka mukaan merkittävä osa Venäjän Ranskassa väkivaltaisuuksia aiheuttaneista huligaaneista olisi valtion palkkaamia. Nämä väitteet kiistettiin nopeasti. Presidentti Vladimir Putinin lehdistöpäällikön Dmitry Peskovin mielestä kyse oli Venäjän vastaisesta hysteriasta (lue uutinen tästä).
Avainmiehiään lepuuttanut Ranska jäi maaleitta
Isäntämaa Ranska oli varmistanut jatkopaikkansa jo ennen sunnuntaita. Näin Les Bleus sai lepuuttaa Sveitsiä vastaan muun muassa Blaise Matuidia, N’Golo Kantéa ja Dimitri Payet’ta. Lohkovoittoon Ranskalle riitti tasapeli, ja seurauksena joukkue nyhjäsi maalittoman sellaisen. Sveitsi varmisti myös toisena jatkopaikkansa.
Albanian toivo elää
Päivän piristävimmän yllätyksen järjesti Albania, joka nappasi ensimmäisen voittonsa arvokisoissa. 0-1-lukemin hävinneellä Romanialla oli ennen sunnuntaita vielä saumansa jatkoon. Tällä osumalla Armando Sadiku puski itsensä Albanian jalkapallohistoriaan.
GOAL #ALB 1-0 #ROU
Sadiku scores Albania’s first ever goal at a major tournament 👏🏼#ROUALBpic.twitter.com/1l2gyU444d— Euros 2016 France (@EurosRelated) 19. kesäkuuta 2016
Romania-voiton myötä Albanialla on vielä ohuet saumat päästä lohkokolmosena jatkoon. Unelma voi toteutua, jos esimerkiksi Ruotsi ja Irlanti häviävät molemmat viimeiset ottelunsa.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Luottopuolustaja solmimassa jatkosopimuksen Manchester Cityn kanssa
- Yllätyskäänne siirtomarkkinoilla – Christopher Nkunku saattaa palata vanhaan seuraansa
- Manchester City asetti hintalapun topparilleen
- Kai Havertz loukkasi polvensa – Arsenal etsii uutta hyökkääjää
- Sky: Crystal Palace hankkimassa korvaajan Eberechi Ezelle – hintalappu 37 miljoonaa euroa
- Douglas Luiz palaamassa Valioliigaan
- Athletic: Arsenal antoi palkankorotuksen laitahyökkääjälleen
- Bournemouth hankkimassa Bayer Leverkusenin laitahyökkääjän 30 miljoonalla eurolla
- Alexander Isakin ja Newcastlen välit poikki – näin seura vastasi Isakin avautumiseen
- Alexander Isak avasi sanaisen arkkunsa

- Newcastle kiinnostunut norjalaishyökkääjästä
- Athletic: Galatasaray kiinnostunut Manchester Cityn topparista