Mario Balotelli täynnä itseluottamusta – ”Minä aion voittaa Ballon d’Orin”
Kuva: Getty Images
Liverpool-hyökkääjä Mario Balotelli aikoo näpäyttää arvostelijoitaan. Hyökkääjä kertoo, että tavoitteena on voittaa Ballon d’Or -palkinto vielä jonain päivänä.
Balotelli pelasi viime kauden lainalla AC Milanissa, mutta kausi ei mennyt odotusten mukaisesti, kun italialainen viimeisteli vain yhden maalin Serie A:ssa.
25-vuotias pelaaja oli aikanaan lupaavimpia jalkapalloilijoita maailmassa, mutta pelaajan urakehitys on pysähtynyt viimeisimpien vuosien aikana.
Balotelli ei mahtunut edes Italian EM-kisajoukkueeseen tänä vuonna. Pelaaja ei päävalmentaja Antonio Conten mukaan sopinut joukkueensa etiikkaan.
Italialaishyökkääjä on kertonut, että hänen ajattelutapansa on muuttunut, eikä ole vielä liian myöhäistä saada parasta itsestään irti.
– Mielestäni en ole tehnyt tarpeeksi viime vuosina. Pystyn paljon parempaan, mutta se ottaa aikaa. Asteikolla yhdestä kymmeneen olen vasta viitosessa, mutta lopulta pääsen kymppiin. Haluan päästä sinne. Aion voittaa Ballon d’Orin, Balotelli kommentoi italialaislehti Corriere della Seralle.
Balotelli on kertonut myös haluavansa jatkaa Liverpoolissa Jürgen Kloppin alaisuudessa. Miestä on kuitenkin viety vahvasti huhuissa Besiktasiin.
Ballon d’Or (Kultainen pallo) on FIFA:n myöntämä palkinto, joka jaetaan maailman parhaalle jalkapalloilijalle. Viimeisen kuuden vuoden aikana Lionel Messi on voittanut palkinnon neljästi, ja Cristiano Ronaldo kahdesti.
Lähde: Squawka News
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Arteta myöntää: Arsenal kartoittaa siirtovaihtoehtoja
- Manchester Cityn Kalvin Phillips on ollut pitkään hiljaa – nyt edessä lainasiirto
- Manchester United esti pelaajansa siirron Turkkiin
- ESPN: Fulham oli valmis maksamaan lähes 40 miljoonaa euroa hyökkääjästä – siirto kariutui loppuhetkillä
- GdS: Hyökkääjä haluaa jättää Tottenhamin
- ESPN: Sunderland-puolustaja ei siirrykään Liverpooliin
- Manchester Cityn Rodri latasi suorat sanat tuomarista: ”Tiedän, että olemme voittaneet liikaa…”
- Bournemouth teki tarjouksen Real Madridin puolustajasta
- Athletic: Everton hylkäsi Juventuksen tarjouksen hyökkääjästään
- Liverpool hankkii uuden topparin – hintalappu yli 60 miljoonaa euroa
- Athletic: Arsenal-pelaaja joutuu leikkaukseen – seura etsii korvaajaa siirtoikkunan loppuhetkillä
- Liverpool hankkii uuden topparin – hintalappu yli 60 miljoonaa euroa
- Michael Carrick otti kantaa Patrick Dorgun loukkaantumiseen
- Sky: Liverpool on ostoksilla Koillis-Englannissa
- Virallista: Manchester City -maalivahti vaihtaa seuraa Valioliigan sisällä
- Fabrizio Romano: Glen Kamara herätti kiinnostusta Englannissa – Rennes hylkäsi tarjouksen
- Manchester City menetti pisteitä Valioliigassa – Tottenham-hyökkääjä iski upean maalin
- Draamaa Manchester Unitedin ottelussa – kaksi maalia lisäajalla
- Athletic: Crystal Palace myymässä maalitykkinsä Italiaan
- Virallista: Lisää ruotsalaisväriä Valioliigaan