23. kisapäivän puheenaiheet: Cristiano Ronaldo kruunasi vihdoin maajoukkueuransa
Kuva: Getty Images
Sunnuntaina pelattiin Ranskan EM-kisojen 23. ja samalla viimeinen kisapäivä. Tänään selvitettiin Euroopan mestari. Katsauksessa käymme läpi päivän suurimmat puheenaiheet.
Ronaldon loukkaantuminen
Avausjakson merkittävin tapahtuma finaalissa nähtiin ottelun alkupuolella, kun Dimitri Payet’n myöhäinen taklaus rikkoi Portugalin kapteenin Cristiano Ronaldon jalan. Tähtihyökkääjä joutui tulemaan pakonomaisesti vaihtoon, mutta jatkoi johtamistaan penkin puolelta.Ronaldolle vihdoin kruunu maajoukkueuralle
Portugali lähti 12 vuotta sitten Kreikkaa vastaan kotikisoissa historiansa ensimmäiseen EM-finaaliin suosikkina. Tuolloin 19-vuotias Cristiano Ronaldo kyynelehti altavastaajalle hävittyä mestaruutta. Tänään joukkue sai revanssinsa pitkälti samoilla aseilla kuin Kreikka kaatoi heidät, ja 31-vuotias Cristiano pääsi itkemään onnen kyyneleitä. Ronaldo ei loukkaantumisensa vuoksi päässyt pelaamaan ottelua loppuun saakka, mutta pääsi nostamaan jatkoajan päätteeksi sitä kauan himoittua pokaalia.Islannin maali lohkovaiheessa suuressa roolissa
Jos Islanti ei olisi voittanut Itävaltaa lisäajan lopun maalilla, Portugalin tie olisi voinut katketa jo ennen finaalia. Nyt lusitaanin kaatoivat matkalla loppuotteluun Puolan, Kroatian ja Walesin. Ilman Islannin voittoa vastaan olisi jo ennen finaalia tullut isäntämaa muun muassa isäntämaa Ranska ja Saksa. Portugali myös voitti turnauksessa vain yhden ottelun varsinaisen peliajan puitteissa, ja oli kisojen aikana johtoasemassa vain 73 minuutin ajan.
73 - Portugal have been ahead for only 73 minutes of their 720 minutes played this #Euro2016. Clutch.
Rui mies paikallaan
Rui Patricio pelasi finaalissa Portugalin maalilla kenties uransa parhaan ottelun. Maalivahti torjui ottelussa peräti seitsemän ranskalaisten laukausta. Yhtä koviin töihin ei EM-finaalissa kovin usein jouduta.
7 - Since 1980, no goalkeeper has made more saves in a EURO final than #POR's Rui Patricio (@Pschmeichel1 also 7 v Germany in 1992). Heroic.
LUE MYÖS:
- Toppari iski saksipotkumaalin – Newcastle ja Tottenham tasapeliin
- Erling Haaland teki huimaa historiaa – Man City oli menettää neljän maalin johdon
- Entinen Englannin maajoukkuepelaaja pidätetty raiskauksen yrityksestä
- Liverpoolia vastaan raivonnut brassipeluri pyysi anteeksi
- BBC: Crystal Palace joutuu odottamaan – maalitykki ei halua vielä päättää tulevaisuudestaan
- Fantasy Premier League: GW 14 – katso parhaat budjettihyökkääjät
- Arne Slot kertoi, milloin Mohamed Salah lähtee Afrikan mestaruusturnaukseen
- Eddie Howe: Newcastle tulee olemaan aktiivinen tammikuun siirtoikkunassa
- Guardian: Leeds-valmentaja potku-uhan alla
- Pep Guardiola epätietoinen avainpelaajansa pelikunnosta
- Onko tässä Newcastlen uusi ykköstorjuja? Managerilta vuolaat ylisanat
- Arne Slot kertoi, milloin Mohamed Salah lähtee Afrikan mestaruusturnaukseen
- Thomas Frank otti taas yhteen Spurs-fanien kanssa: ”Täysin asiatonta”
- Arsenalia vastaan loistanut Chelsea-peluri ei ehkä pelaa seuraavassa ottelussa: ”Rehellisesti, ei”
- Guardian: Leeds-valmentaja potku-uhan alla
- Entinen Englannin maajoukkuepelaaja pidätetty raiskauksen yrityksestä
- West Ham -tähdeltä suorat sanat Englannin jalkapalloliitolle
- Fantasy Premier League: GW 14 – katso parhaat budjettihyökkääjät
- Eddie Howe: Newcastle tulee olemaan aktiivinen tammikuun siirtoikkunassa
- Pep Guardiola epätietoinen avainpelaajansa pelikunnosta