Englannin Mestaruussarjassa ensi kaudella komeat kuusi suomalaista – neljä maalivahtia
Siirtomarkkinat ovat tarjonneet hiljattain mukavia suomalaisuutisia. Ensin toppari Thomas Lam siirtyi Nottingham Forestiin, ja eilen Reading tiedotti tehneensä sopimuksen maalivahti Anssi Jaakkolan kanssa.
Tuoreiden uutisten myötä suomalaispelaajien määrä ensi kauden Mestaruussarjassa nousee jo kuuteen. Lamin ja Jaakkolan lisäksi Englannin toiseksi korkeimmalta sarjatasolta löytyvät Brightonin maalivahti Niki Mäenpää, Wiganin maalivahti Jussi Jääskeläinen, Fulhamin maalivahti Jesse Joronen ja Fulhamin keskikenttäpelaaja Sakari Mattila.
Tässä vaiheessa on epäselvää, minkälaisen roolin kukin suomalainen ensi kaudella saa. Kenties vahvimmilla on Jääskeläinen, joka viime kauden alun kakkosvahtijakson jälkeen johdatti osaltaan Wiganin sarjanousuun.
Osa suomalaisista saatetaan vielä siirtoikkunan aikana lainata tai myydä muualle. Esimerkiksi Joronen pelasi viime kaudella lainalla Stevenagessa. Mäenpää ja Mattila puolestaan jäivät hyvin vähille peliminuuteille.
Suomalaisväriä löytyy lisää, kun sukelletaan reservijoukkuemaailmaan. Arsenalissa palloilevat 20-vuotias keskikenttäpelaaja Glen Kamara ja 18-vuotias maalivahti Hugo Keto. Brightonin U21-joukkueesta löytyy hyökkääjä Vahid Hambo ja QPR:n vastaavasta ryhmästä puolustaja Niko Hämäläinen. Hiljattain uutisoimme 16-vuotiaasta Niklas Jokelaisesta, joka pelaa Stoken akatemiassa ainakin vuodenvaihteeseen saakka.
- Englannin maajoukkueesta tuttu puolustaja lopettaa uransa 33-vuotiaana
- Ranskalaisvalmentajalle ei käynyt siirto Valioliigaan – kieltäytymisen syy selvisi
- Chelsean laitahyökkääjä herättää kiinnostusta Italiassa
- Michael Carrick vahvisti: Man Unitedin kesän jättihankinta loukkaantui taas
- Chelsean sopimuspelaajalta kovia sanoja työnantajastaan: ”Ei merkkiäkään elämästä”
- Manchester Cityn sopimuspelaaja nousi ratkaisijaksi – päävalmentajalta sapiskaa
- Chelsean supertähti jätettiin jälleen ulos Englannin maajoukkueesta – Tuchel teki kovan ratkaisun
- Crystal Palacen topparia ei nähty ollenkaan Eurooppa-liigassa – Pierre Sage: ”En halua kommentoida”
- Liam Rosenior avautui Chelsea-ajastaan – englantilaismedia teki hänestä pilkan kohteen
- Pelastiko loppuhetken maali valioliigaluotsin työpaikan?
- Pelastiko loppuhetken maali valioliigaluotsin työpaikan?
- Sky: Näin tapahtuu Manchester Unitedissa, jos Michael Carrick saa potkut
- Chelsean supertähti jätettiin jälleen ulos Englannin maajoukkueesta – Tuchel teki kovan ratkaisun
- Liam Rosenior avautui Chelsea-ajastaan – englantilaismedia teki hänestä pilkan kohteen
- Nuno Espírito Santo sai potkut – tuttu valioliigaluotsi tilalle
- Jack Grealishin tilanne ihmetyttää – David Moyes antoi kryptisen vastauksen
- Chelsean sopimuspelaajalta kovia sanoja työnantajastaan: ”Ei merkkiäkään elämästä”
- Manchester Cityn sopimuspelaaja nousi ratkaisijaksi – päävalmentajalta sapiskaa
- Crystal Palacen topparia ei nähty ollenkaan Eurooppa-liigassa – Pierre Sage: ”En halua kommentoida”
- Arsenalin Mestarien liiga -ottelussa historiaa – poikkeuksellinen UCL-ilta