Entinen Valioliiga-hyökkääjä masennuksen ja vankilan kautta ammattilaisnyrkkeilijäksi

Leon McKenzie kamppailee marraskuussa Englannin ylemmän keskisarjan nyrkkeilymestaruudesta. Mitä mielenkiintoista asiassa on jalkapallon näkökulmasta? 38-vuotias McKenzie on entinen Valioliiga-hyökkääjä.
Lontoon Croydonissa syntynyt McKenzie aloitti uransa Crystal Palacessa. Parhaat vuodet osuivat 2000-luvun alkuun, kun hyökkääjä siirtyi joulukuussa 2003 Peterborough’sta Norwichiin. Debyyttiottelussa kaksi maalia paikallisvastustaja Ipswichin verkkoon ja suoraan kannattajien sydämiin. Kaiken kaikkiaan McKenzie iski loppukauden aikana 18 ottelussa yhdeksän maalia ja auttoi Norwichin Valioliigaan. Samalla kaudella Mikael Forssell muuten paukutti Valioliigassa 17 osumaa.
Seuraava kausi oli vielä hyvä. Valioliigassa 37 ottelua ja seitsemän maalia ovat lukemia, joihin ihan kaikki eivät yllä. Etenkään sarjan heikoimpiin kuuluvassa joukkueessa. Norwichin visiitti Valioliigassa jäi yhden kauden pituiseksi. Siitä alkoi symbolisesti myös McKenzien luisu.
Halusin saada sen loppumaan. Kirjaimellisesti.
Tuli avioero, tuli masennus. McKenzie yritti peittää pahan olonsa. Jossain vaiheessa tilanne meni niin sietämättömäksi, että mies yritti viedä hengen itseltään. Aivan kuten McKenzien sisko Tracey oli tehnyt aiemmin. Isä onnistui estämään itsemurhayrityksen hotellihuoneessa viime hetkellä.
– En kestänyt enää, ja halusin saada sen loppumaan. Kirjaimellisesti. Perheeni tuli sairaalaan. Ei ollut mukavaa nähdä heitä itkemässä. Mutta seuraavana päivänä menin harjoituksiin. Yritin unohtaa tapahtuneen ja jatkaa elämääni jalkapalloilijana, McKenzie kuvaili vuoden 2009 tapahtumia.
– Kukaan pelaaja ei halua jäädä ulos joukkueesta masennuksen takia. Sen yrittää peittää, koska se voisi vaarantaa pelipaikan joukkueessa. Vasta lopetettuani olen ollut vapaa puhumaan.

– Meidät on koulutettu laittamaan kaikki epäilykset syrjään. Kun jokin negatiivinen vaivaa, emme jaa sitä. En menisi managerin pakeille ja sanoisi: ”Yritin viedä itseltäni hengen eilen.” Sitä ei vain tapahdu.
Kolme vuotta itsemurhayrityksestä ja McKenzie oli taas aallonpohjalla. Vakavan masennusjakson aikana englantilaismies yritti välttyä maksamasta ylinopeussakkojaan. Tuomio tuli. Kuusi kuukautta linnaa oikeuden harhauttamisesta.
– Olin todella peloissani. Jouduin A-kategorian vankilaan murhaajien, raiskaajien ja pedofiilien kanssa. Hassu juttu oli se, että minua kunnioitettiin siellä aika paljon. Jalkapallotaustani takia pahimmatkin ihmiset tulivat juttelemaan. Yksi kaveri sanoi: ”Murhasin seitsemän ihmistä. Mitä sinä teit?”
Itken paljon syyllisyyden takia.
Nyt McKenzie on paremmassa jamassa. Hän seuraa isänsä ja setänsä jalanjälkiä nyrkkeilymaailmassa. Takana on yhdeksän ammattilaisottelua saldolla kahdeksan voittoa, yksi ratkaisematon. Silti, demonit vaivaavat yhä.
– Tänä aamuna heräsin, vietin lyhyen hetken itsekseni ja itkin. Itken paljon kivun ja syyllisyyden takia. Koen syyllisyyttä asioista, joita olen tehnyt elämässäni, McKenzie sanoi The Guardianin haastattelussa talvella 2015.
– Ihmiset sanovat: ”Nyt sinulla taitaa olla kaikki hyvin, Leon, kun kerta pärjäät nyrkkeilyssä.” Ei se niin ole. Kärsin edelleen, mutta olen oppinut elämään sen kanssa. Se on se ero.

McKenzien tarina on tavallisesta poikkeava, mutta hän tuskin on asiansa kanssa yksin. Mielenterveysongelmia esiintynee jalkapalloilijoilla samalla tavalla kuin muillakin. Moni muistaa, kuinka Gianluca Pessotto yritti itsemurhaa kesällä 2006. Juventuksen ja Italian maajoukkueen puolustaja jäi henkiin. Gary Speed ei jäänyt. Walesin entinen päävalmentaja hirttäytyi viisi vuotta sitten.
– Tarvitaan joku Gary Speedin kaltainen, ja yhtäkkiä PFA (Englannin ja Walesin jalkapalloilijoiden pelaajayhdistys) alkaa kuunnella. Mutta mitä sanotaan ihmisille, jotka eivät ole noin korkean profiilin henkilöitä ja jotka kärsivät ihan samoista asioista? Miksi tarvitaan noin korkean profiilin tapaus ennen kuin sanotaan: ”Ok, meidän on tehtävä asialle jotain.”
– Ehkä raha menee jonnekin muualle. Ehkä koetaan, että muut asiat ovat tärkeämpiä. (Englantilaisessa jalkapallossa) on paljon rahaa ja paljon ihmisiä, jotka tienaavat paljon rahaa. En sano, että he tekevät huonoa työtä, mutta mielestäni heidän pitäisi miettiä, millä alueilla voitaisiin säästää ihmishenkiä.
Lähteet: The Guardian, BBC.
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Potkut lähellä? Jälleen karmea näky Lontoossa
- Wolvesille katastrofaalinen alku kauteen – Newcastlen hankinta osui
- Arsenal löylytti valmentajaa vaihtanutta Nottinghamia
- Pep Guardiolalta naseva kuittaus Arne Slotille
- Mikel Arteta häkeltyi toimittajan kysymyksestä: ”Ihan hyvät?”
- Bruno Fernandes iskee takaisin häntä kritisoineille ex-pelaajille: ”Eromme on siinä, että…”
- Eddie Howe myöntää, että Alexander Isakia ei voinut korvata: ”Ei ole toista samanlaista”
- Mikel Arteta avasi neljän tähtipelaajansa kuntoutumista: ”Puhutaan kuukaudesta”
- Thomas Frank yllättyi Daniel Levyn lähdöstä: ”Ei kukaan osannut odottaa”
- Oliver Glasner kielsi erouhkaukset – kiitti Marc Guéhia
- Bruno Fernandes iskee takaisin häntä kritisoineille ex-pelaajille: ”Eromme on siinä, että…”
- Pep Guardiolalta naseva kuittaus Arne Slotille
- Arne Slot: Alexander Isak ei tule pelaamaan suuria minuutteja lähiviikkoina – ”Se on pidettävä mielessä”
- Mikel Arteta avasi neljän tähtipelaajansa kuntoutumista: ”Puhutaan kuukaudesta”
- Mikel Arteta häkeltyi toimittajan kysymyksestä: ”Ihan hyvät?”
- Oliver Glasner kielsi erouhkaukset – kiitti Marc Guéhia
- Eddie Howe myöntää, että Alexander Isakia ei voinut korvata: ”Ei ole toista samanlaista”
- GW 4: Katso 5 parasta pelaajaa tuleville peliviikoille
- Thomas Frank yllättyi Daniel Levyn lähdöstä: ”Ei kukaan osannut odottaa”
- Newcastlelle ikäviä uutisia – uudet hankinnat sivuun viikonlopun pelistä