Liverpool ja Stoke ovat päässeet yhteisymmärrykseen keskikenttäpelaaja Joe Allenin siirrosta. Walesilainen teki Pottersin kanssa viisivuotisen sopimuksen. Siirtosumma on reilut 15,5 miljoonaa euroa. 26-vuotias Swansea-kasvatti siirtyi kasvattajaseurastaan Merseysidelle neljä vuotta sitten reilun 19 miljoonan euron kaupassa. Allen ehti pelata neljän kauden aikana Liverpoolissa kaikkiaan 132 ottelua, joissa hän onnistui maalinteossa seitsemään otteeseen. Walesilainen ei koskaan ehtinyt murtautua Poolissa varsinaiseksi avauskokoonpanon pelaajaksi, vaikka esittikin vahvoja otteita erityisesti viime kauden loppupuoliskolla. Allen jatkoi hyvää kesäänsä EM-kilpailuissa, jossa hän oli yksi välieriin edenneen Wales-miehistön parhaimmista pelaajista. Kaiken kaikkiaan maaotteluita mies on pelannut 31 kappaletta. Allen on Stoken toinen hankinta tälle viikolle. Aiemmin maanantaina seura ilmoitti egyptiläisen Ramadan Sobhin siirrosta.

Stoke City FC

@stokecity
BREAKING | Stoke City are delighted to announce the signing of Joe Allen from @LFC on a 5-year deal #SCFC

LUE MYÖS: