Arsène Wenger vahvisti topparin pitkän poissaolon ja uuden pelaajan tarpeen
Arsenal on jo parin päivän ajan leireillyt Yhdysvalloissa, jossa se kohtaa kauden toisessa harjoitusottelussaan MLS-tähdistöjoukkueen perjantaina. Joukkueen mukana eivät ole Euroopan mestaruuskisoissa pidemmälle edenneitten maajoukkueitten pelaajat kuten Mesut Özil, Laurent Koscielny ja Olivier Giroud. Pois amerikankiertueelta jäivät viime hetkillä myös keskuspuolustajat Gabriel ja Per Mertesacker.
Manageri Arsène Wenger vahvisti tiedotusvälineille keskiviikkona, että joukkueen kapteenistoa tulevalla kaudella todennäköisesti johtava Mertesacker on sivussa pidempään.
-Hän pelasi Lensia vastaan perjantaina, ja tunsi ottelun jälkeen pientä kipua polvessaan. Lauantaina selvisi että kyse on vakavammasta, ja hänet on leikattu sunnuntaina Saksassa. Operaatio meni hyvin, mutta emme vielä tiedä toipumisajan pituutta. Arvelen sen kuitenkin olevan joitain kuukausia.
Gabrielin pitäisi viime tietojen mukaan kuntoutua Valioliigan avaukseen mennessä. Kun kuitenkin Mertesackerin takaiskun lisäksi myös joukkueen ykköstoppari Koscielny palaa kesälomaltaan myöhässä, on keskuspuolustus melkoinen kysymysmerkki. Juuri ennen Yhdysvaltoihin lähtöä Gunners-miehistöön liittynyt Rob Holding on ilmeisen lupaava pelaaja, mutta vasta 20-vuotias ja vailla kokemusta korkeimmalta sarjatasolta.
-Joudumme miettimään vaihtoehtoja vähän laajemmalta saadaksemme puolustukseen riittävästi kokemusta. Näemme täällä ollessamme, millaisiin otteisiin nuori osastomme pystyy. Kun Per on poissa, meiltä puuttuu joka tapauksessa kokemusta, ja yritämme hankkia uuden pelaajan tuomaan sitä.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Arsenalille ristiriitaisia uutisia sairastuvalta
- Tätä ei ole nähty 65 vuoteen Englannissa – pieni seura teki ihmeen
- Sky: Nämä seurat ovat Bernardo Silvan perässä
- Athletic: Luottopelaaja sittenkin jäämässä Liverpooliin
- Jack Wilshere: Max Dowmanin pitäisi päästä Englannin MM-kisajoukkueeseen
- Jamie Carragher otti kantaa Liverpoolin valmentajatilanteeseen
- Kapteeni jättää Manchester Cityn
- FA Cupin välieräparit selvillä
- FA Cupissa uskomatonta vuoristorataa: Karmea sulaminen lisäajalla ja voitto rankkareilla
- Tottenham-tähden isällä lipsahti – paljasti yksityiskohdan poikansa sopimuksesta
- FA Cupin välieräparit selvillä
- Kapteeni jättää Manchester Cityn
- Tottenham-tähden isällä lipsahti – paljasti yksityiskohdan poikansa sopimuksesta
- Liverpool kärsi murskatappion – Virgil van Dijk antoi palaa
- Sky: Liverpoolin sivurajaheitot ovat merkkinä isoista ongelmista Liverpoolissa
- Jamie Carragher otti kantaa Liverpoolin valmentajatilanteeseen
- FA Cupissa uskomatonta vuoristorataa: Karmea sulaminen lisäajalla ja voitto rankkareilla
- Athletic: Luottopelaaja sittenkin jäämässä Liverpooliin
- Onko Man Cityllä käsissään uusi supertähti? – ”Pystyy tekemään mitä tahansa”
- Myös toinen Newcastle-puolustaja jättämässä seuran