Kausiennakko 2016/17 – Southampton: Liian monta muutosta
Kuva: Getty Images
Southamptonilla on takanaan vahva kausi. Kesän aikana manageri on vaihtunut, ja avauskokoonpanosta on myyty pois kolme pelaajaa. Muutokset eivät voi olla näkymättä.
Viime kausi
Southampton aloitti hieman tahmeasti. Kolmesta ensimmäisestä pelistä joukkue sai mukaansa vain kaksi tasapelipistettä. Heikkoa jaksoa seurasi hyvä jakso. Trendi jatkui oikeastaan koko kauden ajan. Ratkaisevaa oli se, että huonot jaksot olivat kauden edetessä yhä lyhyempiä, ja hyvät jaksot pidempiä. Kausi päättyi komeasti neljän ottelun voittoputkeen ja kuudenteen sijaan. Mestarien liiga -paikka jäi lopulta vain kolmen pinnan päähän. Europeleissä Southampton floppasi pahasti. Vitessen Saints vielä kaatoi Eurooppa-liigan kolmannella karsintakierroksella, mutta Midtjyllandia vastaan tuli lähtö. Oma koira puri, sillä Huuhkajien Tim Sparv osui Southamptonin verkkoon. Kotimaisissa cup-kilpailuissa ei mennyt sen paremmin. FA Cupista Soton putosi kolmannella kierroksella Crystal Palacelle. Liigacupista tuli lähtö puolivälierävaiheessa Liverpoolia vastaan. Kauden päätteeksi manageri vaihtui. Ronald Koeman siirtyi Evertoniin, ja tilalle palkattiin Claude Puel.Pelaajasiirrot – lähteneet
Sadio Mané (Liverpool)
Yksi kesän isoimmista pelaajakaupoista. Siirtyi Liverpooliin 41,2 miljoonan euron hintaan. Saints siis teki kahdessa vuodessa vajaan 20 miljoonan voiton. Mané jakoi viime kaudella joukkueen sisäisen maalipörssin ykköspaikan. Korvaaja on jo hankittu, mutta nouseeko samalle tasolle?Graziano Pellè (Luneng)
Pellè oli se, jonka kassa Mané jakoi Sotonin maalipörssin voiton. Sai Kiinasta tarjouksen, josta ei voinut kieltäytyä. Pellè oli viime kaudella Southamptonin ykkösvaihtoehto piikkiin.Victor Wanyama (Tottenham)
Iso menetys tämäkin. Keskialueen voimanpesä piti omalta osaltaan kenttätasapainosta huolen. Myytiin 14,4 miljoonalla eurolla Tottenhamiin. Yksi yhteen -korvaajaa ei ole toistaiseksi hankittu. Vähän erilainen keskikentän keskustan pelaaja kylläkin. Kesän aikana Southamptonista on lähtenyt muitakin. Juanmi myytiin viidellä miljoonalla eurolla Real Sociedadiin. Gastón Ramírez päästettiin ilmaiseksi Middlesbroughin. Paulo Gazzaniga lainattiin Rayo Vallecanoon, ja Kelvin Davis lopetti uransa.Pelaajasiirrot – saapuneet
Pierre-Emile Höjberg (Bayern München)
Keskikentän keskustan pelaaja, joka ei ollut tarpeeksi hyvä Bayerniin. 21-vuotiaan tanskalaisen viime kausi vierähti lainalla Schalkessa. Tekemistä on vielä kaikilla osa-alueilla. 15 miljoonalla eurolla saapunut hankinta voi olla hitti tai huti.Nathan Redmond (Norwich)
22-vuotias Redmond on lupaava kaveri. Oli viime kaudella Norwichin ykkösvaihtoehto oikeaksi laituriksi. Erittäin nopea ja hanakka 1v1-haastaja. Täsmähankinta Manén tilalle. Hinta 13,5 miljoonaa euroa.Jérémy Pied (Nizza)
Ilmainen hankinta Ranskan pääsarjasta. Pelasi viime kaudella pääosin oikeana pakkina. Pelejä kertyi yhteensä 33. Tuttu mies manageri Puelille. Tarjoaa tulitukea Cédric Soaresille.Alex McCarthy (Crystal Palace)
26-vuotias maalivahti on kierrellyt eri seuroja. Viime kaudella Valioliigassa seitsemän ottelua. Toiminee Fraser Forsterin tuuraajana.Joukkueen vahvuus
Keskiakselille löytyy hyviä pelaajia. Maalissa Forster, toppareina José Fonte ja Virgil van Dijk, keskikentällä Höjberg, Jordy Clasie ja niin edelleen. Toki tähänkin liittyy kysymysmerkkejä. Koemanin aikakaudella Sotonilla oli hyviä laitapelaajia. Miten laitapelaajista saadaan paras mahdollinen irti keskemmällä kenttää?Joukkueen heikkous
Muutoksia on paljon. Onko jo liikaa? Toki Southampton on taas kerännyt kassaansa hyvin rahaa, mutta samalla materiaali on kärsinyt. Kahden pelaajan myötä lähti 22 liigamaalia viime kaudelta. Toinen iso kysymysmerkki on otteluruuhka. Southampton on mukana Eurooppa-liigan lohkovaiheessa, joten kauden aikana joukkue joutuu pelaamaan monena viikkona kaksi peliä. Onko materiaali tarpeeksi leveä isoon ottelumäärään?Valmennus
Puikoissa on Ronald Koemanin lähdön jälkeen Claude Puel. Kyseessä on 54-vuotias ranskalainen, joka on tätä ennen toiminut vain kotimaassaan. Puel aloitti valmennusuransa Monacon organisaatiossa kesällä 1996. Matka jatkui Lillen ja Lyonin kautta Nizzaan, jota Puel ehti valmentaa kaudet 2012-16. Ryhmityksen suhteen Puel luottaa keskikentän timanttiin, jota höystetään neljän miehen puolustuslinjalla ja kärkiparilla. Timantin hyvä puoli on se, että se tarjoaa numeraalista ylivoimaa keskikaistalle. Huono puoli taas on se, että laidat jäävät tyhjemmiksi. Southamptonin laitapakeilla on alkavalla kaudella iso rooli. Managerina Puel paperilla sopii erittäin hyvin Southamptoniin. Hän nostaa aktiivisesti nuoria mukaan edustusjoukkueeseen ja antaa heille myös vastuuta. Se on juuri sitä, mistä Southampton on tehty.Tärkein pelaaja
Virgil van Dijk
Saapui viime kesän siirtoikkunan viime hetkillä Southamptoniin. Osoittautui välittömästi erittäin hyväksi hankinnaksi. Pelasi siirtonsa jälkeen täydet minuutit Valioliigassa. Muodosti ja muodostaa edelleen Fonten kanssa yhden sarjan parhaista topparipareista. Van Dijk on erinomainen niin kaksinkamppailuissa kuin niiden ennakoimisessa.Arvio
Kovin paljon ei uskalla luvata Southamptonille tällä kaudella. Avauskokoonpanosta niin monta palasta on mennyt uusiksi (manageri mukaan lukien). Toisaalta, Saintsilla on monen vuoden kokemus parhaiden pelaajien myymisestä ja taas uuden joukkueen luomisesta. Tämän hetken tilanne vaikuttaa siltä, ettei Sotonilla ole asiaa kärkikuusikkoon. Seitsemännestä sijasta kamppaileminen on realismia.Kokoonpano
Maalivahdit 1 Fraser Forster 13 Alex McCarthy Puolustajat 2 Cédric Soares 3 Maya Yoshida 5 Florin Gardos 6 José Fonte 15 Cuco Martina 17 Virgil van Dijk 21 Ryan Bertrand 26 Jérémy Pied 33 Matt Targett Jack Stephens Keskikenttäpelaajat 4 Jordy Clasie 8 Steven Davis 11 Dusan Tadic 14 Oriol Romeu 16 James Ward-Prowse 18 Harrison Reed 22 Nathan Redmond 23 Pierre-Emile Höjberg 27 Lloyd Isgrove 38 Sam McQueen Dominic Gape Hyökkääjät 7 Shane Long 9 Jay Rodríguez 10 Charlie Austin Sam Gallagher Manageri Claude PuelLUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Leicester-legenda Jamie Vardy, 38, teki ensimmäisen maalinsa uudessa seurassaan
- Arne Slot jyrähti tuomariratkaisusta: ”Toivottavasti ette väitä vastaan”
- Liverpool kompuroi jälleen! Tuomariratkaisu puhuttaa
- Manchester United voittoputkessa – Brighton nousi taistelemaan
- Huh huh! Kahdessa Valioliiga-ottelussa mieletön loppu
- Marcus Rashford haluaa jäädä Barcelonaan: ”Ehdottomasti”
- Jarrod Bowen: West Ham on ”pulassa”
- Enzo Marescalta suoraa palautetta Chelsean hyökkääjälle: ”Hän ei harjoitellut hyvin”
- ”En välitä” – Rúben Amorim vastasi Arne Slotin kommentteihin
- West Hamilta surkein aloitus kaudelle yli 50 vuoteen
- Liverpool kompuroi jälleen! Tuomariratkaisu puhuttaa
- Arne Slot jyrähti tuomariratkaisusta: ”Toivottavasti ette väitä vastaan”
- ”En välitä” – Rúben Amorim vastasi Arne Slotin kommentteihin
- Miksi Manchester Unitedin superlahjakkuus, 15, ei voi pelata Valioliigaa?
- Leicester-legenda Jamie Vardy, 38, teki ensimmäisen maalinsa uudessa seurassaan
- Manchester United voittoputkessa – Brighton nousi taistelemaan
- Enzo Marescalta suoraa palautetta Chelsean hyökkääjälle: ”Hän ei harjoitellut hyvin”
- Huh huh! Kahdessa Valioliiga-ottelussa mieletön loppu
- Marcus Rashford haluaa jäädä Barcelonaan: ”Ehdottomasti”
- Jarrod Bowen: West Ham on ”pulassa”