Nani avautuu Man United -uransa viimeisistä vuosista – ”Urani heikoin hetki”
Kuva: Getty Images
Nani pitää viimeistä jatkosopimustaan Manchester Unitedin kanssa uransa huonoimpana päätöksenä. Portugalin maajoukkelaituri solmi syyskuussa 2013 viisivuotisen sopimuksen toivoessaan olevansa valmis ottamaan suuremman roolin Red Devilsissä.
Sir Alex Fergusonin eläköidyttyä ja David Moyesin astuttua tilalle, peliaikaa ei kuitenkaan irronnut samaan malliin.
– Se olisi voinut elämäni paras hetki, mutta siitä tulikin heikoin. Sellaisen sopimuksen jälkeen odottaa, että kaikki ovat takanasi. Sitten asia menikin päinvastoin. Sitten tuli stressi. Olin allapäin ja samalla mukaan tulivat loukkaantumiset. Se oli jotain, joka teki minut todella pettyneeksi, Nani avautui The Guardianille.
Louis van Gaalin astuttua seuraavana kesänä Moyesin paikalle Nanille heräsi jälleen toivo suuremmasta roolista. Se ei kuitenkaan kauaa kestänyt.
– Hän sanoi minulle, että voin taistella pelipaikasta. En olisi kuitenkaan ensimmäinen tai edes toinen vaihtoehto. Olin kuitenkin ollut vuosia tärkeä pelaaja joukkueelle ja halusin pelata kaikki pelit avauksessa, Nani lisäsi.
Nani siirtyi Unitedista ensin lainalle Sporting Lissaboniin ja myöhemmin pysyvästi Fenerbahceen. Ensi kaudella EM-kisoissa Portugalin paidassa loistanut laituri nähdään La Ligassa Valencian väreissä.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Alexander Isak loukkaantui – näin Arne Slot kommentoi
- Morgan Rogers kaatoi maaleillaan Manchester Unitedin Valioliigassa
- West Ham on kiinnostunut Jørgen Strand Larsenista
- Nemanja Matić sai Manchester Unitedilta sakon ja uhkasi lähteä: ”Chelseassa ei olisi ikinä käynyt noin”
- Ryan Giggs haluaa palata valmentajaksi: ”Pidän vaihtoehtoni auki”
- Kobbie Mainoon velipuoli kohautti tempauksellaan – Rúben Amorim kommentoi
- Frank Lampard raivostutti vastustajan: ”Pyydän anteeksi”
- Tunnettu Valioliiga-pomo tutkittavana seksuaalirikoksista
- Crystal Palacen Oliver Glasner kiehui: ”Todella häpeällinen esitys”
- Curtis Jones: Mohamed Salah pyysi Liverpoolin pelaajilta anteeksi
- Tottenham sai kaksi punaista korttia – Alexander Isakin peli päättyi polvivammaan
- Tottenhamin Thomas Frankilta kovaa kritiikkiä tuomarille: ”Teki massiivisen virheen”
- Viktor Gyökeres iski maalin – Arsenal nousi takaisin sarjakärkeen
- Crystal Palacen Oliver Glasner kiehui: ”Todella häpeällinen esitys”
- Frank Lampard raivostutti vastustajan: ”Pyydän anteeksi”
- Man Unitedin lainalle lähettämä pelaaja ampui joukkueensa voittoon
- Nemanja Matić sai Manchester Unitedilta sakon ja uhkasi lähteä: ”Chelseassa ei olisi ikinä käynyt noin”
- Tunnettu Valioliiga-pomo tutkittavana seksuaalirikoksista
- Kobbie Mainoon velipuoli kohautti tempauksellaan – Rúben Amorim kommentoi
- West Hamissa flopannut hyökkääjä pääsemässä Italian Serie A:han