John Terrylle etsitään seuraajaa – Chelsea tekemässä tuhdin tarjouksen Milan-topparista
Kuva: Getty Images
Chelsea aikoo tehdä 35 miljoonan euron tarjouksen AC Milanin puolustajasta Alessio Romagnolista, kertoo The Guardian -lehti.
Chelsea-luotsi Antonio Conte haluaa joukkueeseensa leveyttä vielä ennen siirtoikkunan sulkeutumista. Romagnolia kaavaillaan pidemmällä aikavälillä John Terryn korvaajaksi. Englantilainen on ollut aloituskokoonpanossa kauden ensimmäisissä otteluissa Gary Cahillin rinnalla. Chelsean puolustajista Kurt Zouma on loukkaantumisen vuoksi sivussa.
Romagnoli siirtyi Milaniin viime kaudeksi Sampdoriasta, jossa hän pelasi kauden 2014-2015 lainasopimuksella. Vasenjalkaisen nuorukaisen kasvattajaseura on AS Roma, jonka paidassa hän debytoi Serie A:ssa maaliskuussa 2013. Vuonna 1995 syntynyt Romagnoli onnistui maalinteossa heti Genoaa vastaan.
Romagnoli on edustanut useita Italian nuorten maajoukkueita. Vuodesta 2014 lähtien hän on esiintynyt alle 21-vuotiaiden maajoukkuessa. Kypsän pelaamisensa, hyvän tekniikkansa ja monipuolisuutensa ansiosta Romagnolia on verrattu italialaispuolustaja Alessandro Nestaan.
Puolustajan lisäksi Conte havittelee riveihinsä vielä yhtä kärkimiestä sekä maalivahtia.
Milan voisi hyvinkin luopua Romagnolista, jos sekä seuran nykyinen omistaja Silvio Berlusconi että marraskuussa seuran haltuunsa ottava Haixa Capital uskovat löytävänsä 21-vuotiaalle italialaiselle korvaajan ajoissa. Milan on tiettävästi kiinnostunut São Paulon Rodrigo Caiosta.
LUE MYÖS:
- Troy Deeney: Florian Wirtz ei näytä kuuluvan Valioliigaan
- Jamie Carragherilta suorat sanat Florian Wirtzistä: ”Ei mahtuisi minun Liverpooliini”
- Fulham-luotsi ymmällään tuomaritoiminnasta: ”Eivät antaisi Manchester Unitedin hävitä”
- Gary Neville näki ”säälittävimmän” Manchester Unitedin 45 vuoteen
- Valioliiga-kauden floppijoukkue piti Manchester Unitedia pinteessä – Tottenham valahti jumboksi
- Mielenkiintoinen tilasto: Sunderlandin hyökkääjähirmu nousi kuuluisuuksien rinnalle
- Valioliiga-hyökkääjä jäi maalin päähän 23 vuotta vanhasta ennätyksestä
- Hurja tilasto: Erling Haaland ylsi temppuun, johon vain Harry Kane on aiemmin kyennyt
- Sunderlandin voimahyökkääjän hattutemppu laiha lohtu – Man City siirtyi sarjakärkeen
- Roberto De Zerbiltä brutaali arvio pelaajastaan: ”Kunto ei ole riittävän hyvä”
- Gary Neville näki ”säälittävimmän” Manchester Unitedin 45 vuoteen
- Valioliiga-hyökkääjä jäi maalin päähän 23 vuotta vanhasta ennätyksestä
- Valioliiga-kauden floppijoukkue piti Manchester Unitedia pinteessä – Tottenham valahti jumboksi
- Liverpool kaatoi Bournemouthin vieraissa – ei toteutunut Bermudan kolmio
- Roberto De Zerbi teilasi Tottenhamin jättihankinnan lehdistön edessä
- Mielenkiintoinen tilasto: Sunderlandin hyökkääjähirmu nousi kuuluisuuksien rinnalle
- Roberto De Zerbiltä brutaali arvio pelaajastaan: ”Kunto ei ole riittävän hyvä”
- Bruno Guimaraes turhautui Arsenalin esitykseen – latasi suorat sanat
- Hurja tilasto: Erling Haaland ylsi temppuun, johon vain Harry Kane on aiemmin kyennyt
- Roberto De Zerbin toiminnasta kulisseissa iso paljastus