Vahvistus: Shkodran Mustafista Arsenalin pelaaja – seurahistorian kallein puolustaja
Kuva: Getty Images
Shkodran Mustafi on nyt virallisesti Arsenalin pelaaja. Lontoolaisseura tiedotti verkkosivuillaan tehneensä saksalaistopparin kanssa ”pitkäaikaisen” sopimuksen.
24-vuotias Mustafi siirtyy Arsenaliin Valenciasta. Siirtosummaa ei kerrottu julkisuuteen, mutta Transfermarktin mukaan se on 41 miljoonaa euroa.
Mustafi on alun perin hampurilaisen HSV:n kasvatti. Hän siirtyi Evertonin akatemiaan kesällä 2009. Matka jatkui talvella 2012 Sampdoriaan ja sieltä 2,5 vuotta myöhemmin Valenciaan. Parin viime kauden ajan Mustafi on ollut Valencian parhaita pelaajia. Viime kaudella pelejä kertyi kaikki kilpailut mukaan lukien 44.
Saksan maajoukkueessa Mustafi on pelannut monella eri tasolla. A-maajoukkueessa hän on saanut vyölleen 12 ottelua, joista kolme viimeisintä tuli EM-kisoissa.
Toimittajan sana
Mustafi on Arsenalille vahvistus parissa eri mielessä. Ensinnäkin, hän tuo Tykkimiehiin hätäapua, sillä kokeneet Per Mertesacker ja Gabriel Paulista ovat vielä hyvän aikaa sivussa. Toiseksi, Mustafi on perustasoltaan erittäin hyvä keskuspuolustaja. Hän on aggressiivinen ja hyvä kaksinkamppailuissa. Toisaalta häneltä löytyy myös kypsyyttä lukea tilanteita oikein. Tässä vaiheessa Mustafi noussee avauksen pelaajaksi. On mielenkiintoista nähdä, mikä on nokkimisjärjestys, kun sairastupa tyhjenee.LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Pep Guardiola ohitti Sir Alex Fergusonin Mestarien liigassa
- Chelsea teki kyseenalaista seurahistoriaa eurokentillä
- Arsenal vakuuttavalla esityksellä puolivälieriin – Chelsealle ja Manchester Citylle karu kohtalo
- Tottenhamin tähdeltä raju purkautuminen: ”Täyttä puppua”
- Valioliigaan tuodaan 36 miljoonan euron hyökkääjähankintaa
- Arsenal-legendalta ennennäkemätön temppu valmentajana
- Valioliigaseuran omistaja voitti Oscar-palkinnon
- Chelsea on ihmeissään – kuka vuotaa tietoja?
- Tottenhamin luottopelaaja ymmärsi Igor Tudorin puhuttaneen ratkaisun: ”Teki oikean päätöksen”
- Kyle Walker haluaisi edustaa vielä yhtä seuraa urallaan: ”En tiedä, haluavatko he minua sinne”
- Kyle Walker haluaisi edustaa vielä yhtä seuraa urallaan: ”En tiedä, haluavatko he minua sinne”
- Tottenhamin tähdeltä raju purkautuminen: ”Täyttä puppua”
- Arsenal-legendalta ennennäkemätön temppu valmentajana
- Arsenal vakuuttavalla esityksellä puolivälieriin – Chelsealle ja Manchester Citylle karu kohtalo
- Valioliigaan tuodaan 36 miljoonan euron hyökkääjähankintaa
- Chelsea on ihmeissään – kuka vuotaa tietoja?
- Valioliigaseuran omistaja voitti Oscar-palkinnon
- Lähde: Chelsea-tähti kiinnostunut siirtymään muihin maisemiin kesällä
- Jamie Carragher: Arne Slot menetti Liverpoolin kannattajien tuen
- Kenestä Manchester Unitedin pysyvä päävalmentaja? Näin Wayne Rooney vastasi