Liverpool yhä kiinnostunut parista Bundesliga-pelaajasta – valmis odottamaan ensi kesään
Kuva: Getty Images
Liverpool on yhä kiinnostunut Saksan Bundesligassa pelaavista nuorukaisista Mahmoud Dahoudista ja Christian Pulisicista, kertoo Liverpool Echo. Liverpool-käskyttäjä Jürgen Klopp havitteli molempia pelaajia Anfieldille jo tänä kesänä, mutta saksalaisseurat eivät olleet halukkaita myymään tulevaisuuden toivojaan.
Borussia Mönchengladbachissa pelaavalle Dahoudille ei annettu lähtölupaa seuran myytyä keskikenttäpelaajansa Granit Xhakan Arsenaaliin. 20-vuotiaan saksalaisen odotetaan kuitenkin jättävän Bundesligan keväällä 2017, kun hänen nykyinen sopimuksensa päättyy. Liverpool toivoo herättävänsä Dahoudin kiinnostuksen ensi kesänä, ainakin jos seura pelaa Mestarien liigassa.
Yhdysvaltalainen Pulisic puolestaan liittyi Borussia Dortmundin akatemiaan tammikuussa 2015, kun Klopp vielä oli seuran manageri. Yhdentoista miljoonan punnan (noin 13 miljoonan euron) tarjous Pulisicista ei riittänyt Dortmundille, jonka sopimusta saksalaisseuran kanssa on jäljellä kaksi vuotta.
Sekä Dahoud että Pulisic tuskin jättävät seurojaan vielä tammikuun siirtoikkunan aikana, mutta Liverpool on valmis odottamaan kesään 2017 asti saadakseen haluamansa nuorukaiset.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Enzo Maresca vahvisti: Chelsea-hyökkääjät palaavat kokoonpanoon viikonlopun huippuottelussa
- Thomas Frank: Tottenham-pelaajien pidettävä itsestään huolta jouluna – ”Meillä olisi isompi ongelma, jos…”
- Arsenal eteni rangaistuspotkuilla liigacupin välieriin – Arteta ylpeä yhdestä asiasta: ”Kun sellaista tapahtuu…”
- Arsenal ja Crystal Palace järjestivät trillerin puolivälierässä
- Mediatiedot: Tässä on Antoine Semenyon todennäköisin ostaja
- The Athletic: Taas uusi seura supertähden perässä
- Alexander Isakin vammasta lisätietoja – valmentajat erimielisiä
- Nottingham Forestin kesähankinta jäänyt vaille vastuuta – kosiskellaan nyt takaisin kotimaahan
- Meneekö jo överiksi? – Rasmus Højlund paljasti mielipiteensä Man Utd -ajoista
- Mohamed Salah pelasti Egyptin shokkitappiolta
- Thomas Frank: Tottenham-pelaajien pidettävä itsestään huolta jouluna – ”Meillä olisi isompi ongelma, jos…”
- Meneekö jo överiksi? – Rasmus Højlund paljasti mielipiteensä Man Utd -ajoista
- Arsenal eteni rangaistuspotkuilla liigacupin välieriin – Arteta ylpeä yhdestä asiasta: ”Kun sellaista tapahtuu…”
- Mediatiedot: Tässä on Antoine Semenyon todennäköisin ostaja
- Mohamed Salah pelasti Egyptin shokkitappiolta
- Arsenal ja Crystal Palace järjestivät trillerin puolivälierässä
- Enzo Maresca vahvisti: Chelsea-hyökkääjät palaavat kokoonpanoon viikonlopun huippuottelussa
- Alexander Isakin vammasta lisätietoja – valmentajat erimielisiä
- Sky: Nämä ovat Chelsean suunnitelmat tammikuun varalle
- The Athletic: Taas uusi seura supertähden perässä