Alan Pardew kehuu suojattiaan: ”Potentiaalia suurseuroihin riittää”
Kuva: Getty Images
Crystal Palacen käskyttäjän Alan Pardew’n mukaan Wilfried Zahan tulevaisuus on Real Madridin tai Barcelonan kaltaisissa seuroissa.
Zaha palasi Palaceen Manchester Unitedista vuonna 2015 ja teki Eaglesin riveissä viime kaudella viisi maalia 43 ottelussa. Ennen siirtymistään suurseuraan Zahan pitää Pardew’n mielestä vain onnistua maalinteossa ja syöttöjen perille saattamisessa hieman tähänastista paremmin.
– Zaha tuli Palaceen Manchester Unitedista, kun asiat siellä eivät sujuneet kuten piti. Minun alaisuudessani hän on aina onnistunut, mutta hän kehittyy koko ajan yhä paremmaksi pelaajaksi, Pardew kehuu suojattiaan.
Pardew haluaisi Zahan menestyvän juuri Crystal Palacen riveissä, mutta kertoi ymmärtävänsä suurseurojen houkutukset.
– Jos hän tekee meille kymmenen maalia ja antaa yhdeksän syöttöä, ja joku Mestarien liigaa pelaava seura haluaa hänet, en voi seistä hänen tiellään. Eivätkä meidän fanimmekaan voi. Zahalla riittää potentiaalia suurseuroihin.
Tottenham olisi halunnut Zahan riveihinsä jo täksi kaudeksi, mutta Pardew’n mukaan tämä ei ollut vielä valmis pelaamaan Mestarien liigassa.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Liverpool joutuu maksamaan Chelsealle miljoonakorvauksen teinilupauksesta
- Oliver Glasner kommentoi puhuttanutta McNeil-siirtosaagaa: “Olen pettynyt”
- Liam Rosenior raivostui silmin nähden – “Arsenal ei osoittanut kunnioitusta”
- Fantasy Premier League: GW25 – mitä kauden ensimmäinen tuplapeliviikko tarkoittaa managereille?
- Arne Slot kertoi mielipiteensä Liverpoolin jättihankinnasta
- Sky: Alex Oxlade-Chamberlain löytämässä uuden seuran
- Lehti: Arsenal keskusteli Bayern-pelaajan kanssa siirtoikkunan loppuhetkillä
- BBC: Manchester City ei usko Pep Guardiolan allekirjoittavan jatkosopimusta
- Manchester City vyöryi finaaliin – Newcastle koki täystyrmäyksen
- Jättipaukku: HJK jysäytti Manchester Cityn ulos
- Manchester City vyöryi finaaliin – Newcastle koki täystyrmäyksen
- The Athletic: Crystal Palacelta törkeää toimintaa siirtorajalla
- Arne Slot kertoi mielipiteensä Liverpoolin jättihankinnasta
- Lehti: Arsenal keskusteli Bayern-pelaajan kanssa siirtoikkunan loppuhetkillä
- Sky: Alex Oxlade-Chamberlain löytämässä uuden seuran
- Yllätysvalinta? Real Madridista potkut saanutta Xabi Alonsoa tuodaan Valioliigaan
- Liam Rosenior raivostui silmin nähden – “Arsenal ei osoittanut kunnioitusta”
- Jättipaukku: HJK jysäytti Manchester Cityn ulos
- BBC: Manchester City ei usko Pep Guardiolan allekirjoittavan jatkosopimusta
- Toimittaja: Kapteeni jättää Tottenhamin kesällä